Kyllikki Saaren murha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muistomerkki Kyllikki Saaren suohaudalla.
Saaren sisarukset kotipuutarhassaan. Vasemmalta Hellin, Alli ja Kyllikki, edessä Ritva.

Kyllikki Saaren murha on Suomen kuuluisimpia selvittämättömiä henkirikoksia. Saari oli 17-vuotias nuori nainen, joka surmattiin Isojoella 17. toukokuuta 1953. Suohautaan kätketty ruumis löydettiin saman vuoden lokakuussa. Saaren murha sai ympärilleen valtavat valtakunnalliset mittasuhteet.[1] Kohu ja suoranainen hysteria tapauksen ympärillä oli voimakkaimmillaan ruumiin löytymisen aikaan ja muutamia kuukausia sen jälkeen.[2] Murhaajaa ei ole saatu selville, vaikka tapausta tutkittiin paljon. 2000-luvulla kerrottiin julkisuuteen, että poliisilla oli vahva epäilys tekijästä, mutta todisteet eivät olleet riittäviä.[3][4] Poliisi on ollut asiasta muutenkin vaitonainen, sillä epäilty tekijä on jo kuollut.[4]

Kyllikki Saaren katoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auli Kyllikki Saari (6. joulukuuta 193517. toukokuuta 1953) oli isojokelainen 17-vuotias maalaistalon tytär. Hän kävi töissä kirkkoherranvirastossa. Saari oli uskovainen ja teki usein polkupyörämatkoja kirkolle ja osallistui hartaustilaisuuksiin.lähde?

Sunnuntai-aamupäivällä 17. toukokuuta 1953 Saari pyöräili 13 kilometrin matkan Kortteenkylän kirkolle jumalanpalvelukseen. Palattuaan kotiin hän ilmoitti vanhemmilleen olevansa väsynyt ja menevänsä lepäämään. Se oli poikkeuksellista, hän ei ollut aikaisemmin tehnyt niin.[5]

Saari oli ollut levottoman oloinen valmistellessaan matkaa illan nuorisotilaisuuteen. Hän oli sanonut jotakin sen tapaista, että lähtö oli mukava asia, mutta myöhäinen paluu pelotti. Saaren ystävä Maiju Yli-Hietala oli kertonut kuulusteluissa Saaren olleen levoton jo päivällä.[6]

Kyllikki Saari nähtiin elossa viimeisen kerran tuolloin sunnuntaina illalla Isojoen ja Kauhajoen välisellä maantiellä. Hän oli lähtenyt kello 18 hengelliseen nuorisotilaisuuteen Kortteenkylän kansakouluun ystävänsä Yli-Hietalan kanssa. Kotiin palatessaan naiset erosivat meijerin risteyksessä noin kello 22:30, josta Saari lähti pyöräilemään Kauhajoentietä pohjoiseen kotiinsa Heikkilän kylään.[6]

Saaren viimeiset sanat ystävälleen olivat: ”Eiköhän se tästä mene nytkin, kuten ennenkin on mennyt, Hei vain Maiju”[7]

Meijerin risteyksestä hänellä oli vielä noin kuusi kilometriä kotimatkaa jäljellä. Tie-Jaskaksi kutsuttu TVH:n työmies oli palaamassa Möykystä hartaustilaisuudesta polkupyörällä ja hän oli viimeinen, joka oli nähnyt Saaren elossa noin 1,5 kilometrin päässä meijerin tienhaarasta, jossa he olivat kohdanneet noin kello 22.40. Kyllikki Saari ei päässyt kotiinsa asti. Hän kohtasi murhaajansa ilmeisesti ajettuaan noin kilometrin matkan eteenpäin paikasta, jossa hän kohtasi Tie-Jaskan.[8]

Vanhemmat eivät aluksi ihmetelleet tyttärensä poissaoloa, koska tämä oli yöpynyt toisinaan ystävättärensä Yli-Hietalan kotona. Vasta kun Saaren työpaikalta kirkkoherranvirastosta soitettiin tiistaina kotiin ja ihmeteltiin, miksei tyttö tule töihin, vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen.[9]

Etsintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiviikkona 20. toukokuuta järjestettiin Kyllikki Saaren ja Maiju Yli-Hietalan eroamispaikan läheisyydessä paikallisten poliisiviranomaisten toimesta maaston haravointi, johon osallistui noin 30 miestä. Kadonneesta ei löydetty jälkeäkään, kuten ei myöskään hänen polkupyörästään. Tieto katoamisesta levisi nopeasti kautta koko pitäjän.[10]

Torstaina 21. toukokuuta lähetettiin Vaasan läänin rikospoliisikeskuksesta poliisitutkija johtamaan kadonneen etsintöjä meijerin risteyksen lähiympäristössä olevaan metsään ja suoalueelle. Sadat miehet etenivät ketjussa rinnatusten. Etsintäpartiot alkoivat herättää valtakunnallista huomiota ja runsaasti lehtimiehiä kerääntyi paikalle. STT:n radiouutisissa kerrottiin kadonneesta neitosesta.[8] Tässä vaiheessa pidettiin jo yleisesti selvänä, että Kyllikki Saari oli joutunut rikoksen uhriksi.[10]

Pian Kyllikki Saaren vanhempien tehtyä tyttärestään katoamisilmoituksen kävi ilmi, ettei Maiju Yli-Hietala ollut ollut viimeinen henkilö, joka oli nähnyt Kyllikin elossa. Tie-Jaskaksi kutsuttu TVH:n työntekijä Jaakko Lähteenmäki oli ollut palaamassa Heikkilän kylässä pidetystä hartaustilaisuudesta polkupyörällä kotiinsa Isojoen kirkonkylään ja häntä vastaan oli tullut noin kello 22.40 samoin polkupyörällä nuori nainen, jonka Lähteenmäki oli nähnyt pari kertaa aiemmin kirkkoherranvirastossa. Seuraavana aamuna noin kello 7.20 tilallinen Oskari Forsby ja hänen poikansa Vilho Forsby olivat olleet kuljettamassa hevosilla maitoa Heikkilän kylästä Isojoen meijeriin, kun he olivat havainneet maantiellä runsaasti jalanjälkiä, polkupyörän renkaiden jälkiä, auton kääntymisjälkiä sekä lasinsiruja. Heidän saamansa käsityksen mukaan paikalla oli käyty kamppailua. Paikka oli ollut noin puolentoista kilometrin päässä meijerin tienhaarasta, jossa Kyllikki Saari ja Maiju Yli-Hietala olivat eronneet. Forsbyt kiirehtivät ilmoittamaan havaintonsa poliisille heti saatuaan tiedon Saaren katoamisesta, mutta tässä vaiheessa myöhempi liikenne oli jo hävittänyt kaikki heidän näkemänsä jäljet. Edes lasinsiruja ei enää löytynyt. Merkillistä asiassa oli, että jäljet olivat sijainneet miltei täsmälleen sillä kohdalla, jossa Lähteenmäki oli pyöräillyt Kyllikki Saarta vastaan. Kuitenkaan Lähteenmäki ei ollut oman kertomansa mukaan havainnut mitään erikoista tai epätavallista kohdatessaan Saaren. Kaikesta huolimatta nyt oli tiedossa paikka, jonka läheisyydessä oli syytä suorittaa erittäin tarkat maastontutkimukset.[11]

Varsin nopeasti käsitettiin kyseessä olevan koko Suomen oloissa poikkeuksellinen, vuosikymmenen vakavin rikos. Isojokelaisille itselleen tapaus oli hirvittävä järkytys ja he tunsivat sen saattaneen koko pitäjän häpeään.[12] Paikkakuntalaisten keskuudessa syntyi vilpitön auttamishalu, ja Kyllikki Saaren etsintöihin osallistuminen koettiin velvollisuudeksi paitsi tytön omaisten hädän vuoksi, myös – ehkäpä vielä enemmän – paikkakunnan maineen puhdistamiseksi.[13] Ennen pitkää lähtivät liikkeelle kuitenkin myös yleistä ilmapiiriä myrkyttäneet, toinen toistaan hurjemmat huhut, epäluulot ja syytökset, ja viranomaisille tehtiin ilmiantoja "varmoina tekijöinä" pidetyistä henkilöistä. Tällaista mielialaa ruokki merkittävältä osaltaan aikakauslehdistö, joka joutui piinaavan odotuksen vallitessa julkaisemaan mitä erilaisimpia huhuja ja olettamuksia tyydyttääkseen lukijoita, jotka vaatimalla vaativat edes jonkinlaisia johtolankoja ja toiveita rikoksen selviämisestä.[14] Lisäksi lehdet julkaisivat epäröimättä jutun vuoksi pidätettyjen nimet, jolloin nämä joutuivat leimatuiksi myöhemmästä vapauttamisestaan huolimatta.[15]

Kermanvärinen auto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikkoa myöhemmin tytön katoamisesta tuli muutaman silminnäkijän tekemä havainto kermanvärisestä autosta, joka oli ajanut samaa tieosuutta, jota Saaren tiedettiin käyttäneen. 12-vuotias silminnäkijä kertoi nähneensä vaalean henkilöauton tulevan takaisin asutuksen ohi polkupyörä tavaratilassa n. klo 23. [16] Autossa oli ollut kaksi miestä, joista toinen oli ollut isokokoinen ja toinen normaalikokoinen, mutta tuon miehen etuhampaat olivat jollakin tavalla silmäänpistävät.[17] Auto oli ajanut huomattavan kovalla vauhdilla ja sen valot olivat olleet sammutettuina myöhäisestä illasta huolimatta.[18]

Samasta autosta saatiin myös toinen havainto: Uuron kylästä kotoisin oleva Sylvi Hauskaviita kertoi istuneensa mökkinsä portailla tyttärensä kanssa, kun ohitse oli ajanut vaalea auto, joka oli tulossa Päntäneeltä päin ja jatkoi Isojoen suuntaan. Auton tavaratilassa näkyi polkupyörän rengas. Vajaan puolen tunnin kuluttua sama auto palasi takaisin Isojoelta päin. Auto oli vanhempaa mallia ja takaosastaan porrasperäinen.[17] Nämä havainnot antoivat aiheen otaksua, että eräs autohurjastelija olisi ajanut Kyllikki Saaren päälle ja että tyttö olisi väkisin ryöstetty autoon. Hieman myöhemmin tutkijoille ilmoittautui kaksi nuorta miestä, jotka olivat olleet tulossa Kyllikki Saaren katoamisen aikaan moottoripyörillä Kauhajoelta Isojoen suuntaan. Karhukankaan tienristeyksessä noin 20 kilometrin päässä Isojoen kirkonkylästä Kauhajoelle päin he olivat sivuuttaneet tien viereen pysäköidyn henkilöauton, jonka takavalot olivat palaneet. Tämän jälkeen myös Karhukankaan tienristeyksen ympäristö tutkittiin erittäin tarkoin.[19]

Automiesten etsinnät käynnistettiin, mutta tämän johtolangan seuraaminen ei johtanut tulokseen. Julkisuudesta huolimatta autolla liikkuneet eivät ilmoittautuneet.[20]

16. kesäkuuta, jolloin oli kulunut kuukausi Kyllikki Saaren katoamisesta, jutun tutkimuksia ryhtyi johtamaan ennestään etevänä rikostutkijana tunnettu, erään toisen suuren rikosjutun selvittämisestä vapautunut komisario Axel Skogman Vaasan läänin rikospoliisista.[21] Suosituimpana teoriana oli lehdistössä ja suuren yleisön keskuudessa tässä vaiheessa se, että Kyllikki Saari oli joutunut maantiegangstereiden yliajamaksi, jolloin hän oli joko kuollut välittömästi tai loukkaantunut niin vakavasti, että miehet olivat tappaneet hänet. Peittääkseen jälkensä miehet olivat ottaneet tytön ruumiin ja hänen polkupyöränsä autoonsa ja kätkeneet ne jonnekin.[22]

Huhu Merikarvialla pakoilevasta naisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9. kesäkuuta kadonneen kuva julkaistiin sanomalehdissä ensimmäisen kerran. Joitakin viikkoja kuvan julkaisun jälkeen kerrottiin tehdyn Merikarvialta useita havaintoja oudosti käyttäytyvästä nuoresta naisesta, joka pakoili ihmisiä metsässä. Lehdet antoivat tapaukselle paljon palstatilaa ja uskoivat tytön olleen Kyllikki Saari. Johtolanka osoittautui vääräksi.[23][24]

Polkupyörän löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etsintöjä jatkettiin tuloksetta kunnes kaksi marjastajaa näki 22. heinäkuuta syrjäisen Lellulaakson suon turpeennostokuopasta pilkottavan polkupyörän renkaan. Pian kävi ilmi, että pyörä oli Kyllikki Saaren. Renkaiden venttiilit oli poistettu, jotta se uppoaisi paremmin suohon jälkiä jättämättä. Polkupyörän löytöpaikka oli umpimetsässä satojen metrien päässä maantiestä. Tästä pääteltiin, että pyörän piilottajan on täytynyt tuntea maasto hyvin. Löytöaikana vesi oli matalalla. Ihmetystä herätti, miksi pyörää ei ollut havaittu aiemmissa etsinnöissä, kun suonsilmäkkeitä oli tutkittu metallinpaljastimella. Silloin vesi oli ollut korkealla. Polkupyörä oli mahdollisesti tuotu suolle myöhemmin, sillä sen satula näytti liian hyväkuntoiselta ollakseen lionnut viikkoja mudassa. Poliisi palautti polkupyörän Saaren vanhemmille, eikä tutkinut sitä kunnolla.[25]

Pyörän pinnoissa nähtiin ruostejälkiä, josta pääteltiin että pyörää oli säilytetty ennen suohon upottamista ulkona. Pyörä oli ehjä lukuunottamatta sen oikealla puolella olevia hankaantumia.[26] Tämä pudotti pohjan teorialta, jonka mukaan Kyllikki Saari olisi joutunut autohurjastelijan yliajon uhriksi, ja yleinen mielipide alkoi kallistua väkivaltaisen, henkirikokseen päättyneen kaappauksen kannalle.[27]

Etsinnät Kuortaneella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkusyksystä paljastui Kyllikki Saaren jutussa jälleen uusi, tosin varsin yllättävä, mutta ehkä juuri sen vuoksi kiintoisa johtolanka. Kuortaneen nimismies Åke Vihanto käynnisti suuretsinnät Kuortaneen ja Lehtimäen rajalla sijaitsevalla Kaarankajärvellä sen jälkeen, kun paikallinen maanviljelijä Aarre Autio oli ilmoittanut kuulleensa järveltä naisen avunhuutoa, miesten keskustelua ja kaksi pistoolinlaukausta Kyllikki Saaren katoamista seuranneen päivän aamuna noin kello 5.00. Lähdettyään ottamaan asiasta selvää Autio oli nähnyt hiljaisella kylätiellä kaksi hänelle tuntematonta miestä ja vaalean auton, jonka sisällä oli ollut kaksi miestä. Useat muutkin alueen asukkaat kertoivat havahtuneensa laukauksiin ja tehneensä muita tavallisesta poikkeavia havaintoja kyseisenä aamuna. Monet epäilivät, olisivatko Kyllikki Saaren surmasta epäillyt todella olleet niin röyhkeitä ja rohkeita, että he olisivat uskaltaneet kuljettaa tytön liki 200 kilometrin päähän Isojoelta. Näin he olisivat joutuneet ajamaan sellaisten vilkkaiden keskusten kuin Kauhajoen, Kurikan, Ilmajoen ja Seinäjoen läpi, jolloin teon paljastumisen vaara olisi ollut suuri. Yhtä monet kuitenkin uskoivat, että näin oli aivan hyvin voinut tapahtua, koska Kyllikki Saaren tapauksessa oli tullut ilmi jo niin monta merkillistä asiaa, ettei mitään enää pidetty mahdottomana. Naaraukset Kaarankajärvellä ja etsinnät järven lähimaastossa aloitettiin satojen vapaaehtoisten avulla – joukossa oli myös isojokelaisia – 12. syyskuuta ja niitä jatkettiin kuukauden ajan siihen saakka, kunnes Isojoelta kantautui tieto Kyllikki Saaren ruumiin löytymisestä. Siihen mennessä Kaarankajärvi ympäristöineen oli tutkittu perin pohjin eikä mitään poikkeavaa ollut löytynyt. Kaarankajärven pohjoispäästä löydettiin 12. lokakuuta pistoolin hylsy, mutta tapahtumat järvellä Kyllikki Saaren katoamisyönä jäivät lopulta selvittämättä.[28]

Ruumiin löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllikki Saaren kengän löytymispaikka.

Kun tapauksen tutkimuksissa näytti lokakuussa tulleen joka suunnalla seinä eteen, päätettiin haravoida Kyllikki Saaren varmana pidetyn katoamispaikan – paikan, jolla Oskari ja Vilho Forsby olivat kertoneet nähneensä oudot jäljet tien pinnassa – lähimaasto vielä kerran ikään kuin viimeisenä varmistuskeinona. Heti ensimmäinen etsintä johti tulokseen. Lauantaina 10. lokakuuta yhdeksän aikoihin aamulla Valtteri Mäkelä -niminen mies nosti maasta mytyn, joka osoittautui Kyllikki Saaren kengäksi, jonka sisään oli tungettu Saaren kaulaliina ja miesten sukka. Sukan suupuoli oli työnnetty kantapään sisään ja sidottu mustalla villalangalla moneen kertaan ympäri.[29] Kaulaliinassa oli hampaanjälkiä, josta pääteltiin että sitä olisi käytetty suukapulana. Sukan omistaja ei koskaan selvinnyt.[30][31]

Sunnuntaina 11. lokakuuta aamupäivällä Ilmari Hietaoja -niminen mies kiinnitti huomiota kuivuneeseen männynoksaan, joka seisoi keskellä suomätästä parinkymmenen metrin päästä kengästä. Hietaoja kutsui paikalle etsintäketjussa olleen vierustoverinsa, ja toisen miehen tempaistessa männystä se irtosi maasta hänen käteensä. Oksan tyvipää oli teroitettu. Heti tämän jälkeen paikalla alkoi tuntua erittäin voimakas mädäntyneen haju. Kun multaa ja mättäitä oli poistettu etsintää johtaneen Isojoen nimismiehen Eino Sipilän johdolla, paljastui puolen metrin syvyydestä osittain maatuneena Kyllikki Saaren ruumis, jonka pään ja hartioiden ympärille oli kiedottu hänen oma päällystakkinsa. Tytön alaruumis oli paljas ja toinen rinta oli pois rintaliiveistä. Pitkälle edenneen lahoamisen vuoksi vainajan oikea käsi oli ranteesta poikki eikä sormista ja varpaista ollut enää mitään jäljellä. Näin jäi saamatta selville, oliko vainaja joutunut käymään kamppailua ennen kuolemaansa. Hautapaikka sijaitsi noin kahdensadan metrin päässä maantiestä. Paikalle hälytettiin välittömästi Vaasasta komisariot Jorma Koskela ja Axel Skogman sekä lääninlääkäri Onni Hokkanen, jotka saapuivat Isojoelle puolentoista tunnin kuluttua. Heidän saapumistaan odotettaessa hauta kaivettiin auki erittäin varovasti ja sen ympärille pystytettiin alkeellinen suoja-aitaus.[32][33] Tieto ruumiin löytymisestä levisi kulovalkean tavoin, sadat autot tukkivat Isojoen ja Kauhajoen välisen maantien ja uteliasta yleisöä parveili paikalla jo ennen vainajan pois kuljettamista arviolta parituhatta henkeä.[2]

Kyllikki Saaren hauta aidattuna ennen poliisin ja lääkärin saapumista.

Oikeuslääketieteen professori Unto Uotila totesi ruumista tutkittuaan, että Saari oli saanut surmansa päähän osuneesta tylpän esineen iskusta, joka oli suunnattu kasvoihin ja murtanut nenä- ja poskiluut. Mahdollisena aseena ruumiinavauspöytäkirjassa mainitaan kepakko tai kivi. Uhria ei ollut ammuttu eikä myöskään mitään tukehtumiskuolemaan viittaavaa ilmennyt. Jälkiä mahdollisesta sukupuoliyhdynnästä ei löytynyt, mutta tämä ei sulje pois seksuaalirikoksen mahdollisuutta. Maatuneesta ruumiista ei pystytty myöskään selvittämään, oliko Kyllikki Saari vielä sukupuolisesti koskematon, mutta se selvisi, että hän ei ollut raskaana. Kaikkia ruumiinavauksessa ilmenneitä seikkoja ei julkistettu tutkinnallisista syistä.[34][35]

Hautapaikka oli noin kahdensadan metrin päässä maantiestä ja matkaa polkupyörän löytöpaikkaan on siitä noin kilometri. Aiemmissa etsinnöissä kenkää ja männynoksaa ei oltu huomattu, joten epäillään, että ne olisi jätetty paikalle jälkeenpäin. Alueella oli istutettu metsää kesäkuun 1.-6. päivän aikana - pari viikkoa Saaren katoamisen jälkeen - eikä silloin havaittu mitään erikoista. Tutkimusten mukaan ruumis oli ollut jo mätänemistilassa, kun teroitettu oksa oli pystytetty haudalle ja se oli lävistänyt ruumiin vatsan.[3][4] Hauta oli tehty taitavasti, turpeet oli leikattu päädyistä ja keskeltä ja käännetty takaisin haudan päälle.[36] Tämän perusteella tutkijat päättelivät tekijän saaneen pioneerikoulutuksen.[37] Helsingin yliopiston metsänhoitajan, tohtori Peitsa Mikolan tutkimusten mukaan haudalla ollutta männyntainta ei ollut katkaistu puun kasvukaudella eli kesäkuun alun ja elokuun puolivälin välisenä aikana vaan aikaisintaan loppukesällä.[38] Ruumiin löytymistä seuranneiden päivien aikana paikan ympäristö tutkittiin erittäin huolellisesti ja 14. lokakuuta löydettiin vielä toinen kenkä. Männyn kantoa ei löydetty, joten taimi oli voitu tuoda paikalle miten kaukaa tahansa. Kyllikki Saarella mukana olleista tavaroista jäivät kateisiin rannekello, punaisesta kankaasta tehty kukkaro ja virsikirja. [39]

Lääninlääkäri Onni Hokkanen Kyllikki Saaren hautaa avaamassa.

Hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllikki Saari haudattiin 25. lokakuuta 1953; hänen hautansa sijaitsee vastapäätä kirkon pääovea. Siunaustilaisuuteen Isojoen kirkolla osallistui ennätysmäärä surijoita, noin 25 000 ihmistä.[40] Tämä oli yli neljä kertaa enemmän kuin Isojoen kunnan tuolloinen asukasluku. Lukuisat Saaren perheelle täysin tuntemattomat henkilöt ajattelivat surmattua ujoa ja vaatimatonta maalaistyttöä, josta hyvin harva oli tiennyt mitään ennen hänen katoamistaan, ikään kuin omana menetettynä tyttärenään. Suurta joukkoa osallistujista, joista osa oli tullut Isojoelle jo edellisenä päivänä jopa satojen kilometrien päästä, veti hautajaisiin kuitenkin pelkkä uteliaisuus, ja kirkonkylästä virtasi aamuvarhaisesta saakka katkeamaton ihmisten jono ruumiin löytöpaikalle. Paikalliset yrittäjät järjestivät kirkon ympäristöön lukuisia kenttäruokailuasemia, ja poikkeuksellisen yleisömäärän kerännyt tilaisuus houkutteli paikalle myös rihkamakauppiaita ja helppoheikkejä.[41]

Sisälle kirkkoon pakkautui noin 3 000 ihmistä ja Kyllikin ruumiinsiunauksen toimitti Isojoen kirkkoherra Yrjö Ala-Opas. Tilaisuuteen osallistui myös Vaasan läänin maaherra Gunnar Ahlbäck, joka esitti vetoomuksen maltillisen ajattelutavan puolesta. Kiusallisen välikohtauksen siunaustilaisuudessa aiheutti eräs alahärmäläinen liikemies, joka syytti puoli tuntia kestäneessä puheessaan viranomaisia saamattomuudesta ja rikollisten suojelemisesta ja vaati kuolemanrangaistuksen palauttamista käyttöön. Itse asiassa kyseinen puhe oli sisällöltään ja sävyltään samanlainen kuin tapauksen kirvoittamat sanomalehtien yleisönosastokirjoitukset – jopa muutamat pääkirjoitukset – olivat jo kuukausien ajan olleet, mutta miehen katsottiin valinneen väärän paikan ja tilaisuuden kostoa henkivän sanomansa julistamiseen varsinkin, kun hän käytti kansanomaisia voimasanoja.[42] Hautajaisia seuranneiden toimittajien mukaan puheet myös kirkon ulkopuolelle jääneen yleisön joukossa olivat varsin huonosti hartaan surujuhlan tunnelmaan sopivia ja sen sävyisiä, että jos Kyllikin surmaaja olisi tavattu paikalta, aikakirjoihin olisi saatu merkitä Suomen historian ensimmäinen lynkkaus.[43]

Hautajaispäivän iltana lähetettiin Yleisradiossa siunaustilaisuudessa taltioitu laaja jälkilähetys. Kokonaisuutena Kyllikki Saaren hautajaisista muodostui kaksijakoinen tilaisuus: toisaalta harras ja riipaiseva surujuhla, toisaalta paikkakunnalla ennen kokematon värikäs kansankokous. Järjestyksenpitoon kutsuttiin kaikki maakunnan liikenevät poliisivoimat ja yksinomaan erilaisia ajoneuvoja laskettiin Isojoen kirkonkylään ahtautuneen hautajaispäivänä toistatuhatta.[44]

Kyllikki Saarta kannetaan metsästä tiellä odottavaan autoon.

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllikki Saaren tapauksen yhteydessä kuulusteltiin kaikkiaan tuhansia ihmisiä ja seurattiin lukuisia eri johtolankoja. Tutkimuksia johtivat komisariot Jorma Koskela ja Axel Skogman. Sisäasiainministeriön määräyksestä he saivat apuvoimia Uudenmaan läänin rikospoliisikeskuksesta. Ruumiin löytyessä tutkimuksiin liittyi vielä Helsingin rikospoliisin apulaispäällikkö Veikko Korkealehto. Koko Suomessa ennen kokemattomana operaationa tutkijat kuulustelivat kaikki pitäjän asukkaat talosta taloon kiertäen, ja näin saatiin melkoisen varmasti selvitetyksi, ettei Isojoella ollut ainuttakaan tapauksen silminnäkijää.[45]

Tutkinnat ulottuivat jopa Ruotsiin, jonne oli muuttanut Kyllikin murhan jälkeen joitakin isojokelaisia. Turhat ilmiannot ja huhut vaikeuttivat tutkijoiden työtä. Surman selvittämiseen johtavista tiedoista luvattiin kaksi vihjepalkkiota, Isojoen kunnan (50 000 markkaa) ja Helsingin Sanomien (100 000 mk).[46] "Varmoiksi syyllisiksi" leimattuja oli paikkakuntalaisten tiedossa useita ja epäilysten kohde vaihteli sen mukaan, mitä lehtikirjoituksissa oli kerrottu tutkimusten kulloisistakin painopisteistä. Kireälle ilmapiirille kuvaavaa oli, että myös Isojoen nimismiehen pojasta tehtiin ilmianto, vaikka nimismiehellä ei edes ollut poikaa. Jopa tutkimuksia johtaneesta komisario Jorma Koskelasta tehtiin niin ikään ilmianto ja hänenkin alibinsa jouduttiin tarkistamaan.[47]

Suurta lisäharmia viranomaisille tuottivat muutamat henkilöt, jotka tunnustivat murhanneensa Kyllikki Saaren ja jopa selostivat yksityiskohtaisesti, miten he olivat rikoksen tehneet. Tällaiset henkilöt osoittautuivat mielenterveysongelmista tai sairaalloisesta itsetehostusvietistä kärsineiksi, mutta usein vasta pitkien ja aikaa vieneiden tutkimusten jälkeen kävi selväksi, ettei heillä ollut koko tapauksen kanssa vähintäkään tekemistä. Myös eräät vangit väittivät saaneensa vankilan muurien sisään tietoja, jotka varmasti auttaisivat rikoksen selvittämisessä, mutta joita selostaakseen heidän oli päästävä käymään rikospaikalla – kuitenkin vain saadakseen ilmaisen huvimatkan. Oma lukunsa olivat lisäksi selvänäkijät, joiden monenkirjavista lausunnoista ei ollut tutkijoille mitään hyötyä.[48]

Isojokilaiset keräsivät rahaa ja palkkasivat kaksi yksityisetsivää tutkimaan tapausta. Heistä ei ollut apua.[49]

Automiesten lisäksi muun muassa vasenkätisten henkilöiden edesottamukset käytiin tarkoin läpi, koska suohaudan päällä ollut männynoksa oli teroitettu toisesta päästä puukolla vuolemalla ja vuolujäljestä pääteltiin tekijän olleen vasenkätinen.[50]

Jutun tutkimukset tapahtumien polttopisteessä päättyivät helmikuun puolivälissä 1954, jolloin niin vieraspaikkakuntalaiset viranomaiset kuin helsinkiläiset yksityisetsivätkin lähtivät Isojoelta.[51]

Oikeuskäsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllikki Saaren tapausta käsiteltiin oikeudessa ensimmäisen ja ainoan kerran ns. kuolemansyyjuttuna Isojoen ja Karijoen käräjäkunnan lakimääräisten talvikäräjien toisessa istunnossa 15. huhtikuuta 1955. Oikeuden päätös oli hyvin yksinkertainen ja siinä tilanteessa ainoa mahdollinen; todettiin vain, että "talollisen tytär Auli Kyllikki Saari on Isojoen pitäjässä saanut surmansa häntä todennäköisimmin kohdanneen ulkonaisen väkivallan kautta". Jokaisesta jutussa epäilyksen alaisesta oli tehty oma ns. linjansa, ja oikeuskäsittelyyn mennessä niitä oli kertynyt jo 282.[52]

Poliisin epäilemiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkoherra[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkään epäiltynä oli Kyllikki Saaren rippipappina toiminut Isojoen entinen virkaatekevä kirkkoherra (1952–1953), joka oli siirtynyt kolme viikkoa ennen murhaa Merikarvialle. Kyllikki Saari oli kirjoittanut kirkkoherralle kirjeen sielunhoidollisissa asioissa kolme päivää ennen kuolemaansa.[53] Pappi joutui kolmeen eri kuulusteluun ensimmäisten joukossa. Hänellä oli kuitenkin vedenpitävä alibi, jonka oli antanut hänen tyttärensä ja kotiapulaisensa puoli vuotta Kyllikki Saaren murhan jälkeen. Heidän todistuksensa mukaansa hän oli ollut Merikarvialla murhailtana.[54]

Kirkkoherran liikkeet selvitettiin tarkoin murhaillan ja -yön ajalta. Tutkimuksissa selvisi, että hän oli ollut illalla rovastin juhlissa, yöllä pappilassa ja aamulla klo 8 pitämässä rippikoulua. Epäselväksi jäi vain 20 minuuttia, mutta tässä ajassa hän ei olisi ehtinyt Isojoelle, jonne oli Merikarvialta 60 kilometriä. Kirkkoherralla ei ollut ajokorttia eikä autoa.[55]

Myöhemmin todettiin, että papilla oli sodan aikana kenttäpappina toimiessaan ollut naissuhteita, ja hänet oli erotettu lähetystyöstä Afrikassa, koska hänellä oli ollut suhde sairaanhoitajaan. Pappi oli lähennellyt usein nuoria naisia.[56] Toimiessaan Kihniön kirkkoherrana 1955 hänellä oli suhde rippikoulutyttöön.[40] Tapausta käsiteltiin 1956 Parkanon talvikäräjillä, jossa häntä vastaan nostettiin syyte alle 17-vuotiaaseen sekaantumisesta ja naineena kihlautumisesta.[56]

Kirkkoherran ollessa pidätettynä poliisi oli suorittanut Merikarvialla lisää alibiin liittyviä tarkistuksia. Sitä aiemmin alibissa ollut n. 10 tunnin aukko juuri murhayön kohdalla oli kuroutunut umpeen. Uusi Suomi 29.2.1956 kirjoitti:

»(Kirkkoherran) alibi pitää. Oli Merikarvialla murhayönä. Uuden Suomen saaman tiedon mukaan on Kihniön kirkkoherran (kirkkoherra) alibi todettu täysin vedenpitäväksi Kyllikki Saaren jutussa. Murhayönä hän on ollut Merikarvialla ja viimeksi saatu todistus tukki lopullisesti aukon tältä kohdalta.[57]»

Kirkkoherra antoi vuonna 1962 Hymy-lehdelle haastattelun, jossa hän purki tuntojaan epäilyistä:

»Tuskin tunsin Kyllikki Saarta sen paremmin kuin hänen kotikyläänsä Möykkyäkään. Ei vuodessa ehdi perehtyä Isojoen kokoisen seurakunnan jokaiseen soppeen. Sitäpaitsi olin murhan tapahtumahetkellä Merikarvialla. Minulla oli silloin juuri rippikoulu aamuisin klo 8. Miten olisin ehtinyt sieltä Isojoelle.[58]»

Kirkkoherra oli myöntänyt Hymy-lehden toimittajalle vuonna 1962, että hän tunsi Lellulaakson suon lähiympäristön.[59]

Vaikka poliisin mielestä alibi oli varma, papin taustan vuoksi monet pitävät häntä murhaajana ja epäilevät alibia, joka on osin kotiapulaisen antama.[60]

Kirkkoherran Kauhavalla asuva sukulainen, joka omisti erään tutkimuksien yhteydessä huomion kohteeksi joutuneen kermanvärisen pakettiauton, oli myös yksi lukuisista epäillyistä.[61]

Entinen poliisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karijoella asunut 35-vuotias kahvilanpitäjä on ollut eräs Kyllikki Saaren murhan vahvimmista epäillyistä. Silminnäkijän havainnon mukaan hänen epäiltiin ajaneen autolla yhdessä erään toisen miehen kanssa Kauhajoelle johtaneella tiellä. Myöhemmin Kyllikin katoamispaikalla havaittiin auton kääntymisjälkiä ja ajolyhdyn sirpaleita. Kahden moottoripyöräilijän mukaan miehen autoa muistuttanut auto oli ollut pysähdyksissä Kauhajoen Karhunkankaalle johtaneen metsätien varressa samana iltana kun Kyllikki katosi. Kahvilanpitäjä oli entinen poliisi, joka oli erotettu virastaan huonojen elämäntapojensa vuoksi. Hänet tunnettiin hämäräperäisenä liikemiehenä.[62] Kahvilanpitäjän pidätyksen jälkeen isojokelaiset uskoivat varman syyllisen olevan nyt telkien takana. Tapaus oli heidän mielestään jo viittä vaille selvitetty ja oli vain ajan kysymys, milloin mieheltä saataisiin puristetuksi tunnustus Kyllikin kohtalosta.[22]

Kahvilanpitäjällä oli kuitenkin katoamisillalle alibi. Hänet tuntenut isojokinen autoilija oli nähnyt hänet ja erään porilaisen johtajan viettävän iltaa Kaupunginhotellissa Kristiinassa kello 22-24. Porilainen johtaja kertoi vieneensä miehen Karijoelle hänen tuttavansa kotiin, jossa mies oli kertomansa mukaan yöpynyt. Helsingin Sanomat kirjoitti laajasti entisen poliisin pidätyksestä ja kuvaili miehen kahvilaa "häpeäpilkuksi", jossa tarjoiltiin vieraille laitonta alkoholia.[63].

Kun varmana syyllisenä pidetyt kahvilanpitäjä ja hänen apurinsa vapautettiin olivat heidän nimensä tulleet tutuiksi jo monien sanomalehtien palstoilta.[64]

Kahvilanpitäjän auto oli tuotu autokorjaamolle Lapväärttiin 4. toukokuuta 1953 ja se oli ajokelpoinen vasta 30. toukokuuta. Kyllikki Saaren katoamisen aikaan auto oli siis vielä korjaamolla ilman renkaita ja akkua. Korjaamon omistaja kertoi olleensa kotona tuona iltana ja hän olisi kuullut, mikäli auto olisi otettu käyttöön ilman lupaa.[65] Kahvilanpitäjä vapautettiin elokuun lopulla, mikä herätti isojokelaisten keskuudessa suurta tyrmistystä. Hänet pidätettiin jutun vuoksi myöhemmin uudelleen, mutta laskettiin senkin jälkeen vapaaksi. Komisario Skogman sanoi olevansa kahvilanpitäjän syyttömyydestä täysin vakuuttunut. Kahvilanpitäjä ja hänen toverinsa, joiden nimet olivat esiintyneet lehtien palstoilla useaan otteeseen, eivät kuitenkaan ryhtyneet toimiin maineensa puhdistamiseksi, vaikka heillä olisi ollut siihen laillinen oikeus.[66]

Ojankaivaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Kankaanpää, joka toimi 1970-luvun alussa poliisina Isojoella ja tutki Kyllikki Saaren murhaa työnsä ohella vuodesta 1972 alkaen, kertoi julkisuuteen vuonna 2002 poliisin epäilleen paikallista työmiestä murhaajaksi, mutta todisteet eivät olisi riittäneet oikeudessa.[4]

Paikkakuntalainen 38-vuotias ojankaivaja, oli pitkään epäiltyjen listalla, mutta hänet jouduttiin vapauttamaan todisteiden riittämättömyyden vuoksi. Miehen pidätys jakoi mielipiteitä. Helsingin Sanomat kirjoitti 23.10.1953 pidätyksestä: "Pidätetyn äiti ja veli todistivat (työmiehen) puolesta. Hän nukkui rikospäivän iltana jo kello 19.00 ja oli niin vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena, ettei olisi voinut suorittaa mitään rikosta. (Työmies) tunnetaan Isojoella siivona miehenä, joka ei ole aiheuttanut kenellekään mitään häiriötä, vaikka käyttääkin joskus alkoholia. Isojoella ollaan sitä mieltä, että (työmies) on syytön. ... Paikkakuntalaiset ovat hämmästyneitä, koska (työmiehen) ei tiedetä osoittaneen mitään kiinnostusta toista sukupuolta kohtaan."[67] Miehen pidätyksestä uutisoivat laajalti myös Kaleva, Ilkka ja Vaasa-lehti.[68] Ojankaivaja oli aiemmin 1940-luvulla syyllistynyt seksuaalirikokseen ja kärsi sota-aikana ilmenneistä mielenterveysongelmista. Mies oli myös tirkistellyt eräitä tyttöjä saunan ikkunasta.[4] Miehellä oli kuitenkin sukulaistensa antama alibi, jonka mukaan hän oli nukkunut omassa vuoteessaan voimakkaassa humalatilassa läpi murhayön.[68]

Vapautetusta ojankaivajasta tuli kuitenkin jatkossa poliisien pääepäilty. Kuulusteluissa epäillyn puheet olivat sekavia. Kun epäiltyä kuulusteltiin, tämä lausui, ettei Kyllikki ole enää elossa, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetä. Sittemmin mies perui puheensa ja väitti, että hänet on ymmärretty väärin.[4] Hänet lähetettiin mielentilatutkimukseen ja myöhemmin Mustasaaren mielisairaalaan. Läänin rikospoliisin etsivät kävivät miestä siellä kuulustelemassa. Kuulustelu oli pakko keskeyttää, koska miehen käyttäytyminen muuttui sekavaksi ja lääkäri määräsi, ettei miestä voida siinä tilassa kuulustella.[4] Vaikka epäiltyä ei voitu pitävästi yhdistää Kyllikki Saaren tapaukseen, häntä pidettiin pidätettynä vielä hoitoon passittamisen jälkeen.

Seututien 661 varrella oleva kyltti Kyllikki Saaren suohaudalle.

Ojankaivaja asui silloin 1-2 km:n päässä murhan tekopaikasta. Poliisi epäili, että tekijän apuna jälkien peittelyssä ja haudan naamioinnissa olisi ollut tämän 37-vuotias lankomies. Avustajalla oli rikollinen tausta. Molemmat miehet tunsivat maaston erittäin hyvin, sillä heillä oli yhteinen ojatyömaa, joka sijaitsi 50 metrin päässä Kyllikin suohaudalta. Ojatyömaalla oli lapio, jota ilmeisesti käytettiin haudan kaivamiseen. Ojankaivajaa ja lankomiestä kuulusteltiin syksyllä 1953. Pian tämän tapauksen jälkeen lankomies muutti ensin Keski-Pohjanmaalle ja sen jälkeen Ruotsiin. Kumpikaan epäillyistä ei ollut elossa enää vuonna 1972.[4]

Pentti Kankaanpään mukaan näitä kahta miestä vastaan oli vahvoja aihetodisteita.[69]

Runar Holmström[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinävedellä vuonna 1959 tapahtunut Tulilahden kaksoismurha muistutti tekotavaltaan monilta osin Kyllikki Saaren murhaa. Tämän vuoksi heräsivät viranomaisten epäilyt teosta syytetyn Runar Holmströmin osallisuudesta myös Kyllikki Saaren murhaan. Vankeinhoitoviranomaisten antaman lausunnon mukaan Holmström oli kuitenkin ollut Kyllikin katoamisen aikoihin kärsimässä vapausrangaistusta Okeroisissa lähellä Lahtea sijainneessa työsiirtolassa, josta hänellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pistäytymään lähes 300 kilometrin päässä Isojoella.[70] Myös Tulilahden murhien tutkimuksiin osallistunut komisario Axel Skogman piti epätodennäköisenä, että sama henkilö olisi syyllistynyt kumpaankin rikokseen, mutta otaksui Tulilahden murhaajan lukeneen tarkoin Kyllikki Saaren tapauksen tutkintaselostukset.[71]

Epäiltyjen määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun tutkimusten johdossa pisimmän työn tehnyt komisario Skogman jäi eläkkeelle syksyllä 1970, oli eri tutkimuslinjoja kertynyt 370. Näistä suuri osa oli tosin käsitelty loppuun tuloksettomina.[72] Asian johdosta kuulusteltujen henkilöiden nimikortteja löytyy yli 5000 kappaletta. Todellisia epäiltyjä oli ehkä muutama kymmenen, näiden joukossa myös surmatun isä, jota jotkut pitävät edelleen syyllisenä tyttärensä murhaan.[73]

Tutkimusten jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäiset tutkimukset lopetettiin elokuussa 1956.[74] Tutkimusaineisto jäi Vaasan läänin rikospoliisikeskuksen haltuun.[73]

Poliisitutkija Pentti Kankaanpään mukaan Isojoella ei haluttu ajatella, että tekijä on isojokinen henkilö. "Aivan kuin paikalliset ihmiset olisivat yhteisesti sopineet, että syyllisyys vieritetään jonnekin muualle." [4] Lehdistö kertoi alkuaikoina epäiltyjen nimiä, mutta nyt niitä ei enää haluta julkaista tiedotusvälineissä.[73][75] Kyllikki Saaren omaiset kertoivat monessa haastattelussa, että uskoivat tietävänsä syyllisen, mutta eivät halunneet kertoa nimeä.[4]

Toimittaja Aake Jermon keväällä 1975 haastattelema eläkkeellä ollut komisario Axel Skogman sanoi olevansa varma siitä, että Kyllikkiä ei ollut kuljetettu muualle, vaan hänen ruumiinsa ja polkupyöränsä oli raahattu heti rikoksen tapahduttua niihin paikkoihin, joista ne kuukausia myöhemmin löytyivät. Taitava kätkeminen osoitti, että tekijän tai tekijöiden oli täytynyt tuntea maasto erittäin hyvin. Näin ollen syyllinen oli Skogmanin mielestä ollut paikkakuntalainen. Tekijää oli lisäksi auttanut se, että ruumiin kätkemisen aikaan vesi oli ollut kätköpaikalla tavallista korkeammalla. Murhaaja oli saattanut käydä teon ja ruumiin löytymisen välisenä aikana monestikin tarkistamassa, oliko hauta kunnossa ja tuonut männynkin haudan päälle vasta loppukesällä, jolloin paikalta oli vesi imeytynyt pois. Lisäksi männyssä olleet vuolujäljet eivät välttämättä olleet todiste vasenkätisyydestä, vaan murhaaja oli voinut joutua olosuhteiden pakosta käyttämään heikompaa kättään.[76]

Poliisin lausunto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Kyllikki Saaren murhan päätutkija oli rikosylikonstaapeli Tapani Tikkala Keskusrikospoliisin Vaasan yksiköstä. Tikkala on hyvin perehtynyt Kyllikki Saaren tapauksen valtavaan asiakirjamäärään. Hänen mukaansa poliisi kyllä selvitti murhaajan todennäköisen henkilöllisyyden, mutta koska tekninen näyttö puuttui, juttua ei voitu viedä käräjille. Hän kertoo, että juttu voidaan avata uudelleen koska tahansa, jos uutta varteenotettavaa todistusaineistoa tulee esiin.[3] Vuonna 2004 Tikkala kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa tietävänsä syyllisen Kyllikin kuolemaan, mutta ei kertonut syyllisen nimeä, koska tekijä on kuollut.[40]

Vuonna 2013 nykyinen päätutkija Jari Neulaniemi KRP:n Vaasan yksiköstä kertoi, ettei voida sanoa, että tekijän henkilöllisyys olisi poliisin tiedossa, koska murhasta ei ole syytetty eikä tuomittu oikeudessa ketään. Hänen mukaansa Kyllikki Saaren murha on yhä pimeä henkirikos, eikä sitä ole tutkittu aktiivisesti enää 2000-luvulla.[77][78]

Tekijän profilointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisiammattikorkeakoulussa tutkijana ja opettajana toiminut psykologi Pekka Santtila on profiloinut tapauksen. Sen mukaan todennäköinen tekijä olisi yksin elänyt yli 30-vuotias mies, jolla olisi ollut vain vähän sosiaalisia suhteita ja jota on pidetty jotenkin omituisena. Tekoa olisi suunniteltu pitkään ja ilmeisesti tekijä tunsi Kyllikki Saaren, eikä ollut sukua uhrilleen. Kohtaaminen yöllä kylätiellä saattoi olla sattuma, mutta laukaisi kuitenkin suunnitellun teon. Myös juuri Kyllikki Saaren joutuminen uhriksi saattoi olla sattumaa. Uhrin ja jälkien suunnitelmallinen kätkeminen viittaa tekijällä olleen aiempaa rikostaustaa.[3]

Suohauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllikki Saaren suohautaa käy edelleen kesäisin katsomassa suuri joukko väkeä.lähde? Hauta sijaitsee seututien 661 varrella Isojoelta Kauhajoelle päin, noin paikassa 62°09′N, 21°57′E.[79] Haudalla on Kyllikin sisaren Alli Hernesharjun ja hänen miehensä Esko Hernesharjun vuonna 1987 pystyttämä muistokivi, johon on kiinnitetty tapauksesta kertova kuparilaatta.[80]

Myöhempiä teorioita syyllisestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustapartainen mies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isojoen eläkkeellä oleva palopäällikkö Esko Varpelaide kertoi 2004 Ilta-Sanomille epäilleensä surmaajaksi erästä 51-vuotiasta paikkakuntalaista miestä.[81] Varpelaide kertoi epäilyynsä johtaneista tapahtumista myös Isojoen Joulu 2004 -lehdessä.[49]

Kyseessä oleva epäilty tunnettiin mustasta parrastaan ja häntä pidettiin Isojoella hieman outona hiipparina. Nuorena opinhaluisen ja eteväksi mainitun miehen kerrottiin kokeneen hermoromahduksen ylioppilaskirjoitusten aikana ja muuttuneen tämän jälkeen. Elokuussa 1952 mainittu henkilö oli kosketellut erästä autokolarissa kuollutta naista intiimialueelta Isojoen sairaalassa - osoittaen taipumusta nekrofiiliaan. Miehen väitettiin syyllistyneen naisten ahdisteluun, ja hänelle oli suoritettu käräjäoikeuden päätöksellä kastraatio.[49]

Kyseinen mies oli asioinut usein papinkansliassa, jossa Kyllikki työskenteli. Kuulopuheiden mukaan mies piti Kyllikkiä "morsiamenaan". Mies asioi myös kunnantoimistossa, jossa toimistovirkailijana työskentelevä nuori nainen kiinnosti häntä Kyllikin lisäksi. Varpelaide toimi yhteistalon tansseissa järjestysmiehenä, ja oli nähnyt usein mustapartaisen miehen seuraavan puiden takana tuntikausia tanssipaikan tapahtumia. Kyllikin katoamisiltana miestä ei näkynyt. Yöllä kahden aikoihin mies oli kunnantalolla heitellyt hiekkaa ikkunaan ja pyytänyt yläkerrassa asuvaa kunnantoimiston naista ulos. Kun tämä ei suostunut, mies oli lähtenyt kävelemään kohti Mäkikaupunkia poispäin kodistaan ja kantanut olallaan pussia. Mies oli suunnitellut pari vuotta aiemmin ohikulkutien linjan Mäkikaupungista Heikkilän kylään. Tämä suuntakepein merkitty tielinja kulki läheltä Kyllikin hautauspaikkaa, joten maasto oli miehelle tuttu.[49]

Kyllikin katoamisen jälkeisenä aamuna kyseinen mies oli yrittänyt hyökätä holhoojansa kimppuun aseenaan kettinkivarren päähän kiinnitetty rautamöhkäle. Holhooja oli ampunut revolverilla itsepuolustukseksi miestä rintaan. Tämä selvisi ampumisesta hengissä ja pääsi sairaalasta jo parin viikon päästä. Varpelaide epäilee, että mies olisi surmannut illalla Kyllikin samalla aseella, mennyt kunnantalolle yöllä ase mukana pussissa ja palannut tuntemaansa tielinjaa pitkin hautaamaan ruumiin. Varpelaide kertoi epäilystään poliisille ja mies joutui kuulusteltavaksi. Tuloksena oli pelkkiä viisastelevia vastauksia. Varpelaide epäili, että päätutkija rikoskomisario Axel Skogman uskoi miehen olevan syyntakeeton tuomittavaksi tai liian tyhmä suorittamaan murhaa. Varpelaide toivoi, että miehen kuulustelupöytäkirjat tarkistettaisiin vielä.[49]

Kyseinen mies kuoli Teuvan B-mielisairaalassa 1971.[81][49] Ilta-Sanomien artikkelin mukaan "Myös poliisi vahvistaa epäillyn henkilöllisyyden IS:lle."[81] Tämä oli kuitenkin väärinkäsitys, koska poliisi oli tarkoittanut pääepäiltyä eli ojankaivajaa.

Hans Assmann[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorma Palo ja Matti Paloaro julkaisivat vuonna 2004 kirjan Luottamus tai kuolema! Hans Assmannin arvoitus, jossa esille nostettiin Bodominjärven murhista epäillyn saksalaissyntyisen Hans Assmannin mahdollinen osuus myös Kyllikki Saaren murhaan. Assmannit olivat aikansa kohupari, jonka edesottamuksia eräät lehdet uutisoivat usein.[82]

Yhden asian voin kuitenkin kertoa heti... koska se on vanhin ja tavallaan vahinko, joka piti peittää. Muuten retkemme olisi paljastunut. Vaikka ystäväni oli hyvä ajaja, vahinkoa ei voinut välttää. Tietänet, mitä meinaan.

– Assmannin sanat kuolinvuoteella.[36]

Rikospoliisi Matti Paloaro tapasi Hans Assmannin tämän kuolinvuoteella vuonna 1997, jolloin hän kertoi olevansa vastuussa vanhasta kolarista, joka piti peittää. Vaikka nimeä ei mainittu, niin Paloaro päätteli Assmannin epäsuoran tunnustuksen tarkoittaneen Kyllikki Saaren kuolemaa. Autonkuljettaja olisi törmännyt autollaan Saareen vahingossa. Jälkiensä peittämiseksi miehet olisivat lavastaneet tapauksen murhaksi.[36]

Assmannin vaimo on kertonut miehensä liikkuneen Isojoen ja Kauhajoen suunnalla murhailtana tarkoituksenaan suunnitella kirkkojen maalausurakoita.[83] Assmann myös omisti murhan aikoihin vaaleanruskean henkilöauton, jollaisen useat silminnäkijät olivat nähneet kiirehtivän murhapaikan suunnalta poispäin. Assmannin vaimo on kertonut, että hänen mieheltään puuttui automatkalta palattuaan toisen jalan sukka ja hänen kenkänsä olivat märät. Myös autossa oli näkyvissä pieniä kolhuja. Muutaman päivän kuluttua Assmann ja hänen autonkuljettajansa lähtivät uudelleen automatkalle, mutta tällä kertaa heillä oli lapio mukanaan.[84] Assmannin oman kertoman mukaan hän osallistui vaimonsa kanssa Kyllikin hautajaisiin.[83]

Kertomuksia epäillään, koska virallisten tietojen mukaan Assmann olisi ollut Saksassa teon aikoihin. Supon arkiston mukaan Hans Assmann saapui ensimmäisen kerran Suomeen Helsingin olympialaisten aikaan kesällä 1952, mutta palasi vielä Saksaan ja muutti pysyvästi Suomeen vasta heinäkuussa 1953. Assmann kuoli Ruotsissa 1998.[85]

Muusikkoseurue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anneli Karhusaaren 2009 julkaisemassa kirjassa Kyllikin surma (Reino Ojanperän muistelmien pohjalta) esitetyn Reino Ojanperän käsityksen mukaan Saareen olisi törmännyt mustalla henkilöautolla liikkunut kolmihenkinen seurue, johon kuului myös muusikko. Teorian mukaan kuljettaja olisi ajanut kolarin humalassa, ja siksi onnettomuus olisi salattu. Metsään viedyn uhrin alkaessa virota hänet oli surmattu lapiolla, mikä selittäisi poskiluun murtuman. Myöhemmin tekijät olivat tunnontuskissa käyneet merkkaamassa haudan, ja pudottaneet paikalle sieltä löytyneet nuottivihon palasen ja pääsylipun, joista löytyy maininta tutkimusten yhteydessä.[86] Ojanperän tiedot ovat peräisin Oulun läheltä Vaalasta, jossa seurue oli ollut töissä. Ojanperän mukaan auto maalattiin matkan jälkeen valkoiseksi, ja useat olivat kuulleet matkalla olleiden puhuvan tapahtumasta.[87] Ojanperä oli tuolloin 16-vuotias ja työskenteli varastomiehenä Vaalan työmaalla.[75][88]

Ojanperä ei kerro miesten oikeita nimiä. Kirjan mukaan kaikki kolme törmäysautossa ollutta miestä kärsivät voimakkaista tunnontuskista Kyllikin kuoleman jälkeen. Ensimmäinen miehistä hukuttautui Oulujokeen vuonna 1955 surmattuaan sitä ennen vaimonsa.[89] Toinen miehistä päätti päivänsä kolme vuotta myöhemmin ampumalla itsensä. Kolmikon viimeinen kuoli lääkkeiden yliannostukseen kotonaan Kemijärvellä vuonna 1960.[16] Kirjassa on lainauksia tapahtumista kertovista kirjeistä.

Anneli Karhusaaren mukaan teoria polkupyörän kätköpaikan vaatimasta paikallistuntemuksesta kumottiin jälkeenpäin ja todettiin, että pyörän oli voinut piilottaa aivan kuka tahansa ulkopuolinen henkilö.[90] Hänen mukaansa mielisairaasta työmiehestä tehtiin epäilty, koska kolarin ajanutta autoa ei löydetty ja monet paikkakuntalaiset olivat kiihtyneitä miehen pidätettynä olosta, koska he eivät toisin kuin poliisi uskoneet hänen syyllisyyteensä.[91]

Karhusaari on tutkinut aikalaislehtiä ja mainitsee niissä olleen uutisen alueella liikkuneesta mustasta autosta, joka oli hänen mukaansa kolariauto.[92] Toisen lähteen mukaan elokuussa 1953 saatiin pitävät todisteet siitä, että vaikka kaksi henkilöautoa (sininen Ford Custom ja tumma Ford Taunus) ajoi Päntäneen tietä Kauhajoelta Isojoelle, molempien autojen kuljettajat tavoitettiin, ja autoilla liikkuneet voitiin todeta syyttömiksi.[93]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ei vanhene koskaan -Kyllikki Saari - musta sirkus, on Yle TV2:lla 19. kesäkuuta 1997 ensiesitetty (uusittu 2. marraskuuta 2001 ja 4. heinäkuuta 2010) dokumenttisarjan jakso. Sarjan käsikirjoitti Esa Silander ja kertojana toimi Åke Lindman. Dokumentti arvioi eniten kirkkoherran mahdollista syyllisyyttä ja siinä mainitaan lyhyesti myös selvänäkijä Ekku Mattilan näkemys, jonka mukaan kaksi nuorta miestä tuli autolla Kyllikin takaa ja matkustajan paikalla ollut työnsi polkupyörää ja Kyllikki kaatui vahingossa kuoliaaksi.[94] Dokumentti ei kerro muista epäillyistä.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jermo, Aake: Murha ei vanhene koskaan, Otava, 1975. ISBN 951-1-02135-4
  • Kallio, Enska & Vesa, Raimo: Kyllikki Saaren arvoitus. Tampere: Pop-kirjat, 1981. ISBN 951-9374-22-1, ISBN 978-951-9374-22-2.
  • Karhusaari, Anneli: Kyllikin surma, Kustannusliike Anneli 2009. ISBN 978-952-5831-05-4
  • Lahtonen, Mika: Hän tietää Kyllikki Saaren murhaajan, Alibi 1/2002, Otavamedia, sivut 50 - 53
  • Lahtonen, Mika: Suomen tunnetuin murhamysteeri, Alibi 5/2013, Otavamedia
  • Markkula, Hannes: Suomalainen murha 1953 - 1991, Eurooppalainen kustannustalo, 1991. ISBN 9519626700
  • Markkula, Hannes: Kuusi suomalaista murhaa, Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5081-1
  • Paloaro, Matti & Palo, Jorma: Luottamus ja kuolema: Hans Assmannin arvoitus, Tammi 2004, ISBN 9789513132057
  • Päätoimittaja. Toivonen, Kauko: Hymy. numero 2, Lehtimiehet Oy, Kokemäki, 1962

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karhusaari 2009, s. 175.
  2. a b Jermo 1975, s. 63.
  3. a b c d Karhunen, Pekka J. & Himberg, Kimmo: Murha ratkeaa laboratoriossa (Julkaistu Tiede-lehdessä, vuosi 2000, nro 1) Tiede.fi. Viitattu 22.4.2012..
  4. a b c d e f g h i j Alibi 1/2002, s. 50 - 53.
  5. Markkula 1997, s. 21.
  6. a b Markkula 1997, s. 22.
  7. Kallio & Vesa, 1981, s. 7, 32
  8. a b Markkula 1997, s. 23.
  9. Markkula 1997, s. 24.
  10. a b Jermo 1975, s. 20.
  11. Jermo 1975, s. 22–23.
  12. Jermo 1975, s. 66.
  13. Jermo 1975, s. 21.
  14. Jermo 1975, s. 34–35.
  15. Jermo 1975, s. 37.
  16. a b Karhusaari 2009, s. 119.
  17. a b Kallio & Vesa, 1981, s.10
  18. Jermo 1975, s. 24.
  19. Jermo 1975, s. 24–25.
  20. Jermo s. 27 - 29.
  21. Jermo 1975, s. 22.
  22. a b Jermo 1975, s. 29.
  23. Paloaro & Palo 2004, s. 126.
  24. Jermo 1975, s. 35.
  25. Karhusaari 2009, s. 130.
  26. Kallio & Vesa, 1981, s. 16
  27. Jermo 1975, s. 31.
  28. Jermo 1975, s. 41–47.
  29. Paloaro & Palo 2004, 96.
  30. Markkula 1997, s. 31.
  31. Jermo 1975, s. 48.
  32. Markkula 1997, s. 32.
  33. Jermo 1975, s. 49–51.
  34. Markkula 1997, s. 33.
  35. Jermo 1975, s. 51–52.
  36. a b c Paloaro & Palo 2004, s. 97.
  37. Jermo 1975, s. 50.
  38. Jermo 1975, s. 52.
  39. Jermo 1975, s. 50–52.
  40. a b c Yle uutiset selkosuomeksi:Kyllikki Saari yle.fi. Viitattu 21.4.2012..
  41. Jermo 1975, s. 54–56.
  42. Jermo 1975, s. 58–60.
  43. Jermo 1975, s. 57.
  44. Jermo 1975, s. 55–57.
  45. Jermo 1975, s. 39–40.
  46. Markkula 1997, s. 16.
  47. Jermo 1975, s. 67–68.
  48. Jermo 1975, s. 69–71.
  49. a b c d e f Isojoen joulu 2004 juhaerik.net. Viitattu 21.4.2012.
  50. Markkula 1991, s. 26.
  51. Jermo 1975, s. 67.
  52. Jermo 1975, s. 72.
  53. Kallio & Vesa 1981, 41.
  54. Kallio & Vesa, 1981, s. 32
  55. Markkula 1991, s. 91.
  56. a b Markkula 1997, 38.
  57. Uusi Suomi 29.2.1956
  58. Kallio & Vesa, 1981, s. 44-45
  59. Hymy 2. 1962, s. 4
  60. Ei vanhene koskaan: Kyllikki Saari - musta sirkus, YLE TV2 19.6.1997
  61. Kallio & Vesa, 1981, s. 70
  62. Karhusaari 2009, s. 145.
  63. Karhusaari 2009, s. 146.
  64. Jermo s. 38.
  65. Kallio & Vesa 1981, 17.
  66. Jermo s. 37.
  67. Helsingin Sanomat 23.10.1953
  68. a b Karhusaari 2009, s. 154.
  69. Satakunnan Kansa Sunnuntailiite 13.12.2009
  70. Jermo 1975, s. 68–69.
  71. Jermo 1975, s. 111.
  72. Jermo 1975, s. 73.
  73. a b c Karhusaari 2009, s. 127 - 128.
  74. Jermo 1975, 75.
  75. a b Poliisi-TV: Kyllikki Saaren kohtalo ei unohdu Ohjelmat.yle.fi. Viitattu 23.4.2012..
  76. Jermo 1975, s. 75–76.
  77. Kyllikki Saaren murhasta pian 60 vuotta - Poliisi: Jää ikuiseksi mysteeriksi Iltalehti 29.4.2013
  78. Kyllikki Saaren murha: Alibi seisoo uutisensa takana! alibi.fi 29.4.2013
  79. Kyllikki Saaren murha Toolserver.org. Viitattu 23.4.2012..
  80. Valto Viitanen: Pysähdyttävä muistomerkki. Tyrvään Sanomat 10. heinäkuuta 2003.
  81. a b c Kyllikki Saaren murha ratkeaa? iltasanomat.fi. Viitattu 22.4.2012..
  82. Karhusaari 2009, s. 152.
  83. a b Paloaro & Palo 2004, 93.
  84. Karhusaari 2009, s. 151.
  85. Paloaro & Palo 2004, s. 165.
  86. Jermo 1975, s. 50.
  87. Kyllikki Saaren murhasta "muusikkoteoria" hs.fi. Viitattu 22.4.2012..
  88. Kyllikki Saaren murha-video
  89. Karhusaari 2009, s. 118.
  90. Karhusaari 2009, s. 133.
  91. Karhusaari 2009, s.155.
  92. Kuka murhasi Kyllikki Saaren? Järviradion haastattelussa kirjailija Anneli Karhusaari, julkaistu 20.01.2010
  93. Kallio & Vesa 1981, s. 18.
  94. Tapaus Kyllikki Saari 1950. 25/4-2012 Selvänäkijä Ekku Mattilan blogi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]