Kyökin puolella
| Kyökin puolella | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Risto Orko |
| Käsikirjoittaja |
Gustaf Molander Gösta Stevens Tancred Ibsen |
| Perustuu | Sigrid Boon romaaniin Vi som går kjøkkenveien (1930), suom. Kyökin puolella (Porvoo: WSOY, 1931) ja Gustaf Molanderin siitä ohjaamaan elokuvaan Vi, som går köksvägen (1932) |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | George de Godzinsky |
| Kuvaaja |
Charles Bauer Erik Blomberg Armas Hirvonen Uno Pihlström |
| Leikkaaja | Risto Orko |
| Lavastaja | Ville Salminen |
| Pääosat |
Helena Kara Tauno Majuri Eine Laine |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi Oy |
| Ensi-ilta | 31. elokuuta 1940 |
| Kesto | 97 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 1 134 713 mk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Kyökin puolella (ruots. Vi, som gå köksvägen) on Risto Orkon ohjaama mustavalkoinen suomalainen romanttinen komediaelokuva vuodelta 1940. Se perustuu norjalaisen Sigrid Boon romaaniin Vi som går kjøkkenveien (1930) ja siitä tehtyyn ruotsalaiseen elokuvaan Vi, som går köksvägen (1932).
Elokuvan keskushahmo on hemmoteltu tehtailijan tytär Arja (Helena Kara), joka vedonlyönnin seurauksena päätyy Haukan kartanon sisäköksi. Poispilattuna pidetty mamselli haluaa näyttää kykenevänsä kotitaloustöihin. Komedia syntyy ajalle tuttuun tapaan roolihenkilöiden sijoittamisesta näille mahdollisimman outoon ympäristöön. Elokuvaa ei pidetty kokonaisuutena kovin erikoisena teoksena, mutta siinä kuultu iskelmä ”Sulle salaisuuden kertoa mä voisin” muodostui ikivihreäksi.
Kyökin puolella nähtiin Jyväskylässä Elohuvi-teatterin avajaisohjelmana. Sen ensiesitys oli elo-syyskuun vaihteessa 1940 Helsingin Kino-Palatsissa ja Scalassa sekä useissa maakuntateattereissa.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Insinööriksi opiskeleva Ari Karma esittelee moottoripyörätehtailija Sakari Virmalalle keksintöään, jolla moottoripyörien nopeutta voitaisiin kasvattaa. Tehtailija ei lähde mukaan epävarmana pitämäänsä hankkeeseen. Sisuuntunut Karma vannoo, että hänen moottoripyöränsä voittaa Salaman tehtaan moottoripyörän syksyn moottoripyöräkilpailussa. Tehtailijan tytär Arja taasen haluaisi Pariisiin, mutta Salaman tehtaan myynti on laskenut 30 prosenttia, joten matka peruuntuu.
Vaihtelua kaipaava Arja tapaa ystäviään hiekkarannalla. Siellä on myös Jali Martema, jonka lemmensuhde Arjaan on jo haalistunut. Puhe kääntyy kotitalousasioihin. Ystävät pitävät Arjaa täysin kyvyttömänä keittiötöihin. Arja ja Jali lyövät vetoa timanttisormuksesta, pystyykö Arja työskentelemään kolmea kuukautta palvelijattarena. Jali tekaisee Arjalle erinomaisen suosituksen. Ensin Arja on palveluksessa erään toimittajan perheessä, josta hänet erotetaan pian. Tehtailijan tytär siirtyy palvelukseen Haukan kartanoon.
Ari Karma on ottanut Haukan autonkuljettajan pestin tienatakseen rahaa insinöörintutkintoon. Lisäksi hän pystyy kehittelemään keksintöään kartanon suojissa. Karma on rautatieasemalla Arjaa vastassa. He eivät tunne toisiaan, eikä Karma edes tunnista muodikkaasti pukeutunutta Arjaa sisäköksi. Karmasta ja Arjasta alkaa muotoutua elokuvan romanttinen pääpari. Arjan työkaverit Haukassa ovat keittäjätär Mimmi sekä piika Iita ja renki Aatu. Iita on ihastunut Aatuun ja vahtii tiukasti, ettei tämä lankea Arjan pauloihin. Mimmillä puolestaan on tähtäimessään opettaja Hilpeläinen. Heti ensimmäisenä työpäivänään Arja joutuu vastaamaan ruoanlaitosta. Hän kaataa vahingossa risiiniöljyä majoneesin sekaan, mikä sekoittaa asukkaiden vatsat. Ihmetystä sekä palvelusväen että kartanon isäntäväen keskuudessa herättävät Arjan hienostuneet vaatteet ja tavat.
Kartanoon tulee vierailulle luutnantti Reino Helve, joka muistaa nähneensä Arjan jossakin aiemmin. Haukan tyttäret Irma ja Elle kyräilevät Arjaa. Elle on myös mustasukkainen Karmasta, joka tapaa Arjan rantapaviljongissa. Heidän suhteensa kehittyy läheiseksi. Kun Irma kadottaa korunsa, hän keksii syyttää Arjaa, jota pitää seikkailijattarena. Kartanon isännän mielestä syytökselle ei ole perusteita. Isäntäperheen viettäessä iltaa kaupungissa Arja ja Karma unelmoivat kahden kesken häämatkasta. He uskaltautuvat saliin, jossa Arja laulaa Karmalle pianon säestyksellä, kunnes isäntäväen paluu keskeyttää esityksen ja molemmat saavat tilanomistajalta nuhteet.
Haukan palvelusväki viettää vapaapäiväänsä tivolissa. Hilpeläinen lausuu kosintarunon Arjalle, joka kehottaa opettajaa osoittamaan sen Mimmille. Tivolin arpajaisissa Mimmi ja Hilpeläinen voittavat lastenvaunut. Mimmin pyynnöstä Karma ja Arja piilottavat ne Haukan autotalliin. Kartanonherra kuulee heidän rymistelynsä tallissa ja vaatii selitystä. Karma selvittää lastenvaunujen olevan Mimmin arpajaisvoitto, ja että Mimmi ja Hilpeläinen ovat kihloissa omasta tahdostaan. Sekä Karma että Arja irtisanoutuvat Haukan kartanosta, kun Arjaa on jälleen syytetty varkaaksi. Samalla Haukkaan tulee soitto pesulasta, että kadonnut koru on löytynyt. Anteeksipyyntönä tilanomistaja tarjoaa korua Arjalle häälahjaksi.
Ennen lähtöään Arja tarjoilee vielä Haukan juhlissa. Vieraiden joukossa on Jali, joka ei paljasta Arjaa ja myöntää hänen voittaneen vedon. Karma sattuu kuulemaan heidän keskustelustaan osan, josta hän päättelee, että Jalilla ja Arjalla on rakkaussuhde. Karma poistuu kartanosta kiivastuneena. Hän päättää voittaa kilpakosijansa Eläintarhan suurajoissa. Niin myös käy, ja onnitellessaan Jali myös selvittää Karmalle väärinkäsityksen. Tehtailija Virmala kiinnostuu nyt Karman keksinnöstä. Lopussa Karma ja Arja saavat toisensa.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sigrid Boon romaani Vi som går kjøkkenveien ilmestyi suomeksi nimellä Kyökin puolella vuonna 1931. Romaaniin pohjautuvan ruotsalaisen elokuvan Vi, som går köksvägen on ohjannut Gustaf Molander niin ikään vuonna 1932. Samana vuonna valmistui myös elokuvan norjalainen versio Tancred Ibsenin ohjaamana. Risto Orkon ohjaus perustui Molanderin ja Ibsenin tekemään ja Gösta Stevensin kuvausasuun muokkaamaan käsikirjoitukseen, josta Paavo Jännes teki suomennoksen ja samalla käänsi roolihenkilöiden nimet suomenkielisiksi. Orko muutteli käsikirjoitusta vielä kuvausvaiheessa: hän muun muassa siirsi uimahallikohtauksen hiekkarannalle ja lisäsi tivolijakson.[1]
Kyökin puolella valmistui poikkeusoloissa talvisodan molemmin puolin. Sen kuvaukset aloitettiin Tallinnassa lokakuussa 1939, mutta ne keskeytyivät sodan puhkeamiseen. Kuvauksia jatkettiin välirauhan aikana keväällä 1940. Haukan kartanoa esitti Espoonkartano. Muita kuvauspaikkoja olivat Hamina, Hanko, Tampere (tivoli), Helsingin Eläintarhan kilpa-ajorata ja Kloostrimetsan kilpa-ajorata Tallinnan Piritassa. Sisäkuvat otettiin Helsingin Munkkisaaren studioilla.[1]
Ari Karman osaan oli alun perin kiinnitetty Olavi Reimas, mutta hän vammautui talvisodassa, ja tilalle tuli Tauno Majuri[2]. Poikkeusolojen takia Kyökin puolella -elokuvan kuvaajat vaihtuivat useaan kertaan, eikä ketään heistä mainita alkuteksteissä. Kuvaajia oli yhteensä kuusi, heidän joukossaan Erik Blomberg, Armas Hirvonen ja Uno Pihlström. Elokuvassa on autenttisia näkymiä Eläintarhan ajoista.[3]
Yleisömenestykseltään Kyökin puolella oli vuoden 1940 kolmanneksi paras.[3] Televisiossa Kyökin puolella esitettiin ensi kerran 1964. Vuoden 1977 televisioesityksessä se keräsi noin 2 100 000 katsojaa[4].
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvan Kyökin puolella musiikin on säveltänyt George de Godzinsky ja laulut sanoittanut Ela eli Eine Laine. Kappaleista on jäänyt ikivihreänä elämään iskelmä ”Sulle salaisuuden kertoa mä voisin”. Se on myös elokuvan alkumusiikin pääteemana ja toistuu taustamusiikissa. Helena Karan laulukohtaus kuvattiin playbackina, itse kappaleen tulkitsi Elli Pihlaja. Lisäksi elokuvassa kuullaan Eine Laineen tulkitsemana laulu ”Tyttöni pienoinen” ja Helena Karan playbackina tulkitsema ”Öitteni haave”.[1]
Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva sai verrattain suopean vastaanoton kriitikoilta. Helsingin Sanomien kriitikko kirjoitti: ”Kotimaisten elokuvien usein silmiinpistävällekin heikkoudelle on anteeksiantavasti lausuttu: 'mutta meidän oloihimme nähden!' – – Kyökin puolella ei tällaista anteeksiantoa enää kaipaa, se pystyy kauttaaltaan tyydyttämään keskitasoa hieman vaateliaammankin katselijan.” Aamulehdessä kriitikko kiitti elokuvan toiminnallisuutta ja jouheasti etenevää juonta. Uuden Suomen arvostelija suhtautui nuivemmin: ”Kyökin puolella on ajanvieteromaanina melko korkeatasoinen, mutta elokuva jää keskinkertaiseksi.” Hän arvosteli äänityksen paikoin heikkoa tasoa.[1]
Ilta-Sanomien kriitikko kirjoitti vuoden 1977 televisioesityksen yhteydessä, että elokuvassa on ”veikeätä romantiikkaa” ja ”huolettomia kauniita ihmisiä”. Kriitikko piti elokuvaa pikkuhauskana, osin jännittävänä ja näki siinä paikoin ajankuvaakin. Katso-lehdessä elokuvaa arvioitiin kaksitoista vuotta myöhemmin pinnalliseksi ja ”tekopirteäksi viihteeksi”.[5] 2010-luvun kriitikko pitää elokuvan vahvimpana valttina ”viattoman veikeää” Helena Karaa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen kansallisfilmografia 2, ISBN 951-37-1582-5
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||