Kuvansi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Joroisten taajamasta. Kuvansi on myös järvi Suonenjoella Sorsaveden pohjoispuolella.

Kuvansi on taajama Joroisissa ja Varkaudessa. Se sijaitsee valtatien 5 varrella pääosin Joroisten kunnan alueella. Joroisten ja Varkauden rajalla kulkee Sorsakosken suunnasta laskeva Kuvansinjoki. Taajamassa on asutuksen lisäksi pienteollisuutta ja joitain palveluja.

Tilastokeskuksen taajama-aluerajauksen mukaan Kuvansin pinta-ala oli 3,65 neliökilometriä ja väkiluku 899 vuoden 2020 lopussa.[1] Asukkaista 890 asui Joroisissa ja 9 Varkaudessa.[2]

Kuvansissa toimii Kuvansin koulu (alakoulu).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2020 PxWeb-tietokanta. Tilastokeskus. Viitattu 26.2.2022. [vanhentunut linkki]
  2. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2020 PxWeb-tietokanta. Tilastokeskus. Viitattu 26.2.2022. [vanhentunut linkki]
  3. Koulut Joroisten kunta. Viitattu 26.2.2022.