Kuulovamma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuulovamma tarkoittaa kuuloa heikentävää vammaa. Kuulovamman voi aiheuttaa onnettomuus, sairaus, voimakkaalle äänelle altustuminen tai perimä. Kuulovamman aste voi olla lievä, keskivaikea, vaikea tai erittäin vaikea.

Tyypit ja aiheuttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuulovammat jaetaan syyn perusteella synnynnäisiin ja hankinttuihin, ja kuulovamma voi olla syntynyt korvan, kuulohermon ja keskushermoston vammasta tai sairaudesta. Kuulovammat jaetaan lisäksi konduktiivisiin ja sensorineuraalisiin, eli äänen vastaanottoon liittyviin. Ensin mainitut vammat liityvät muutoksiin ulkokorvan tai välikorvan alueella, ja jälkimmäiset vammat ovat puolestaan joko sisäkorvassa, kuuloradoissa, kuulohermossa tai aivorungossa.[1]

Synnynnäiset kuulovammat aiheutuvat joko geneettisistä tekijöistä tai raskauden tai synnytyksen aikaisista komplikaatioista.[2] Geneettiset tekijät aiheuttavat yli 50 prosenttia synnynnäisistä kuulovammoista. Peräti 70 prosenttia geneettisistä korvavammoista aiheutuu resessiivisesti, jolloin vanhemmat kantavat mahdollisesti tietämättään kuulovammaan liittyvää geeniä. Lisäksi joidenkin oireyhtymien yhtenä oireena on kuulovamma; tällaisia sairauksia ovat Downin, Usherin, Treacher Collinsin, Crouzonin, Alportin ja Waardenburgin oireyhtymät.[3]

Henkilö voi saada kuulovamman missä elämän vaiheessa tahansa, ja se voi tulla sekä sairauden että jonkin loukkaantumisen seurauksena.[4] Yleisin kuulovamma on iän aiheuttama kuulon heikkeneminen, eli ikäkuuloisuus, mutta yleisin ulkoinen kuulovammojen aiheuttaja on melu.[5] Sairauksista aivokalvontulehdus, tuhkarokko ja sikotauti voivat heikentää kuuloa, eriyisesti lapsuudessa. Lapsien yleisin kuulovamman aiheuttaja on kuitenkin krooninen korvatulehdus. Pää- tai korvavamma voivat myös vaikuttaa kuuloon, samoin jotkut antibiootit ja malarialääkkeet. Lisäksi vaikku tai vierasesineet voivat tukkia korvakäytävän ja näin saada aikaan kuulon heikkenemistä, mutta tällainen kuulovamma on yleensä vähäinen ja helposti parannettavissa.[2]

Vamman vaikeusaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luokitus perustuu paremman korvan 0,5–2 kHz:n taajuuksien ääneskynnyksien keskiarvoon (Better ear hearing level).[6] Alla olevasta käy ilmi kuulonvajauksen aiheuttamia kommunikaatiovaikeuksia.

  • Lievä, 26–40 dB
  • Keskivaikea, 41–60 dB
    • Tarvitsee kuulokojeen, suotuisat kuunteluolosuhteet, puheterapiaa. Vaikeuksia kuulla ryhmäkeskusteluissa.
  • Vaikea, 61–80 dB
    • Saattaa ymmärtää voimakkaan puheen, saattaa erottaa konsonantteja, kuulokojeellakin puheen ymmärtäminen voi olla puutteellista, huuliltaluku on tärkeää. Puheenkehitys yleensä viivästynyt, tarvitsee puheterapiaa.
  • Erittäin vaikea ≥ 81 dB
    • Visuaalinen kommunikaatio on ensisijaista. Mikäli sisäkorvaistute valitaan kuntoutusmuodoksi, on puhekielen oppiminen todennäköistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eräkanto, s. 77.
  2. a b Deafness and hearing loss 2/2013. WHO. Viitattu 28.8.2013. (englanniksi)
  3. Hearing Loss at Birth (Congenital Hearing Loss) American Speech-Language-Hearing Association. Viitattu 28.8.2013. (englanniksi)
  4. Hearing Loss After Birth (Acquired Hearing Loss) American Speech-Language-Hearing Association. Viitattu 28.8.2013. (englanniksi)
  5. Marttila, Timo: Kuulovammat Terveyskirjasto. 18.7.2005. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 28.8.2013.
  6. WHO:n työryhmän mukaan (1991)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.