Kuru (tauti)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuru eli naurutauti on vain Papua-Uudessa-Guineassa tavattu aivosairaus, joka on nykytiedon mukaan parantumaton. Se on prionisairaus, joka löydettiin 1900-luvun puolivälissä. Tauti levisi fore-heimon keskuudessa, jolla oli tapana syödä osa kuolleiden jäsentensä ruumiista. Myöhemmin todettiin sairauden johtuvan juuri tästä perinteestä. Sairauden tavallisia oireita ovat vapina, kaatuilu ja tahattomat naurunpyrskähdykset. Taudin nimi tulee foren kielen vapinaa tarkoittavasta sanasta 'kuru'.

Kuru oli yleisimmillään 1950- ja 1960-luvuilla. Siihen kuoli vuosittain yli 200 ihmistä. Suurin osa kuolleista oli naisia ja lapsia. Miehet söivät pääsääntöisesti kuolleen lihan, naiset ja lapset söivät aivot. Vainajan syöminen oli osa hautajaisseremoniaa.

Taudin mekanismi liittyy läheisesti eläimillä esiintyvään hullun lehmän tautiin ja sen ihmisillä esiintyvään muotoon Creutzfeldt–Jakobin tautiin.

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurua alettiin tutkia 1950-luvulla, kun huomattiin että sitä esiintyy syrjäisellä alueella vain yhden heimon alueella. Tutkijat havaitsivat, että kyseessä on aikaisemmin tieteelle kuvaamaton sairaus. Vuosien mittaan tutkimukset eivät edenneet, kunnes vuonna 1962 tutkijat Michael Alpers ja Daniel Carleton Gajdusek alkoivat tutkia sitä yhdessä. He kiinnittävät huomiota lampailla esiintyvään skrapiin. Eläimen aivotaudin ei kuitenkaan tiedetty siirtyneen ihmisten aivoihin.

Tutkijat yrittivät osoittaa, että myös kuru on tarttuva aivosairaus. Kuruun kuolleen tytön aivoista otettiin näyte, joka vietiin Yhdysvaltoihin tartuntakokeilua varten. Siellä aivokudosta ruiskutettiin kahden simpanssin aivoihin, ja kahden vuoden kuluttua simpanssit saivat oireita tartunnasta. Ihmisen rappeuttava aivosairaus oli ensimmäisen kerran osoitettu tarttuvaksi. Havainto julkaistiin helmikuussa 1966.

Tutkijat eivät kuitenkaan tienneet taudin leviämistapaa, eivätkä sitä, miksi sitä esiintyi vain fore-heimolla. Väestölaskennasta kävi ilmi, että vuoden 1960 jälkeen syntyneet lapset olivat lakanneet sairastumasta tautiin. Kun tutkittiin muutoksia heimon elintavoissa, havaittiin, että ihmissyönti oli lakannut Australian siirtomaavallan käyttöön ottamien ihmissyönnin kieltävien lakien ja kristittyjen lähetyssaarnaajien työn tuloksena, kun tartuntatapa oli näin hävinnyt.

Vainajien syöminen liittyi heimon hautajaisseremoniaan. Vainajan ruumis poltettiin, ja se syötiin vainajan hengen vapauttamiseksi. Kun vain lähisukulaiset söivät vainajan lihaa, kuru ei levinnyt heimon ulkopuolelle.

Tutkijat halusivat vielä selvittää, mistä kuru oli saanut alkunsa. Antropologi Shirley Lindenbaumin avulla selvitettiin, että tauti on ilmeisesti peräisin 1900-luvun alusta. Simpanssikokeella havaittiin, että Creutzfeldt–Jakobin taudilla ja kurulla on yhtäläisyyksiä. Ilmeisesti yhden ihmisen aivoissa oli tapahtunut spontaani muutos, josta epidemia oli alkanut.

Daniel Carleton Gajdusek palkittiin lääketieteen Nobel-palkinnolla tautia koskevista tutkimuksistaan vuonna 1976.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.