Kurdistanin isänmaallinen liitto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliittista puoluetta. Sanan muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.

Kurdistanin isänmaallinen liitto (Yekîtî Nîştimanî Kurdistan, PUK) on Irakin kurdien poliittinen puolue.

Kurdistanin isänmaallinen liitto perustettiin kesäkuussa 1975, kaksi kuukautta kurdien vuosien 1974–1975 kapinan kukistumisen jälkeen. Jalal Talabani, sittemmin Irakin presidentti on ollut puolueen pääsihteeri sen perustamisesta asti. Eräät lähteet pitävät PUK:ia KDP:sta irtautuneena ryhmänä. Ryhmien välit olivat huonot, ja ne taistelivat toisiaan vastaan sekä Irakin armeijan joukkoja vastaan. PUK:in tukijoita olivat mm. Iran ja Syyria, jossa Talabani oli maanpaossa. Vuoden 2003 Irakin sodan aikan PUK:in joukot avustivat Yhdysvaltain joukkoja taistelussa Pohjois-Irakissa. Myöhemmin PUK taisteli kurdi-islamisteja kuten Ansar al-Islamia vastaan.

Suuntaukseltaan sosiaalidemokraattinen PUK on sosialistisen internationaalin jäsen[1].

PUK liittoutui KDP:n kanssa Kurdistanin demokraattiseksi isänmaalliseksi liitoksi vuoden 2005 Irakin parlamenttivaaleja varten. Kurdilista sai 25,6 % äänistä.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Members of the Socialist International Socialist International. Viitattu 04.01.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]