Syntymäjärjestys
Syntymäjärjestys tarkoittaa sitä, onko monesko perheensä lapsi henkilö on. Perheen vanhin lapsi on esikoinen, nuorin kuopus.
Länsimaissa 18 % lapsista on ainoita lapsia.
Sisällysluettelo |
Syntymäjärjestyksen vaikutuksia [muokkaa]
Samankokoisissakin perheissä esikoiset ovat keskimäärin aavistuksen älykkäämpiä kuin toiset, saati kolmannet lapset, joskin perhekoon vaikutus on hieman suurempi. Toiset lapset menestyvät urallaan keskimäärin parhaiten.lähde? Erään hypoteesin mukaan mitä enemmän vanhempia veljiä pojalla on, sitä todennäköisemmin hän on homo[1][2]. Tosin kolmas poikakin on vielä 95 %:n todennäköisyydellä hetero.lähde?
Kiisteltyjä syntymäjärjestyksen vaikutuksia [muokkaa]
Populaaripsykologiassa väitetään, että ensimmäinen lapsi on tunnollinen konservatiivi, kuopus on sosiaalisesti taitava liberaali jne., mutta eräiden katsausten mukaan nämä tulokset on pääsääntöisesti saatu huonosti kontrolloiduissa tutkimuksissa ja keskimääräiset luonne-erot johtuvatkin esimerkiksi perhekokoeroista - ensimmäinen lapsihan on useammin pienestä perheestä kuin seitsemäs lapsi.
Populaaripsykologiassa väitetään esimerkiksi, että ainoat lapset ovat jonkin verran esikoisten kaltaisia ja esikoiset ovat verbaalisesti lahjakkaita, määrätietoisia, tunnollisia, kurinalaisia, dominoivia, neuroottisia, uskonnollisia, konservatiivisia, vanhempiin orientoituneita ja sisaruksiinsa eniten yhteyttä pitäviä, ekstrovertteja, itsevarmoja, luotettavia ja joustamattomia. Keskimmäiset olisivat kapinallisia, impulsiivisia ja huonompia koulussa. Kuopukset olisivat luovia, sosiaalisia, lämpimiä ja rauhaa rakastavia, vitsailijoita ja auktoriteettien kyseenalaistajia. Lapsi, jonka kaikki vanhemmat sisarukset ovat yli 5 vuotta vanhempia, muistuttaisi esikoista. Eräissä tutkimuksissa on saatu tämänsuuntaisia tuloksia. [3]
Professori Pertti Tötön mukaan Yhdysvalloissa ammatit ja koulutus vaihtelevat sisarusten välillä enemmän kuin perheestä toiseen. [4]
Arvostelua [muokkaa]
Professori Dalton Conleyn mukaan syntymäjärjestyksen vaikutuksesta persoonallisuuteen ei ole näyttöä, mutta tuloihin ja moneen muuhun syntymäpainolla ja ensiksi syntymisellä on ennustavuutta, myös identtisillä kaksosilla [viiteartikkelista ei selviä, onko kaksosilla ensiksi syntymisellä syntymäpainosta riippumatonta vaikutusta]. [4]
Judith Rich Harris on arvellut, että populaaripsykologian mainitsemat roolit ehkä tulevat esiin vain lapsuudenperheen ollessa koolla.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Blanchard, R. (2001). "Fraternal birth order and the maternal immune hypothesis of male homosexuality." Hormones and Behavior, 40:105-114.
- ↑ David A. Puts, Cynthia L. Jordan, and S. Marc Breedlove (2006) "O brother, where art thou? The fraternal birth-order effect on male sexual orientation." Proc. Nat. Acad. Sci. USA. 103:10531-10532, Extract
- ↑ Määrääkö syntymäjärjestys luonteen?, City 8/2010
- ↑ a b Kannattaa olla esikoinen tai kuopus, Pertti Töttö, Tiede 8/2005
Sivulta puuttuu