Kuopio Innovation

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuopio Innovation
Yritysmuoto Yksityinen osakeyhtiö
Perustettu 2008 [1]
Toimitusjohtaja Jukka Pitkänen [2]
Puheenjohtaja Petteri Paronen [3]
Kotipaikka Suomi Kuopio, Suomi
Toiminta-alue Pohjois-Savo
Henkilöstö 17
Omistaja

Kuopion kaupunki (68 %), Technopolis Oyj (24 %),

Itä-Suomen yliopisto (4 %) ja Savonia-ammattikorkeakoulu (4 %)
Kotisivu www.kuopioinnovation.fi

Kuopio Innovation oli Kuopion kaupungin,Technopolis Oyj:n, Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun omistama yhtiö. Kuopio Innovationin yhtiömuotoinen toiminta päättyi 31.12.2016, ja palvelut siirtyivät Savonia-ammattikorkeakoululle ja Kuopion kaupungille.

Kuopio Innovation valmistelee ja koordinoi yrityslähtöisiä kehittämishankkeita. Kehittämishankkeilla tähdätään erityisesti korkeaan osaamiseen perustuvien uusien tuotteiden, palveluiden ja toimintamallien synnyttämiseen ja kaupallistamiseen sekä uusien yritysten ja työpaikkojen luomiseen. Kuopio Innovation tarjoaa lisäksi rahoitusneuvontaa sekä projektivalmistelu- ja koordinointipalveluita yrityksille ja yritysryhmille.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritys perustettiin maaliskuussa 2008 osana kauppaa, jossa kaupunki myi Kuopion Teknologiakeskus Teknian Technopolisille[4]. Kaupassa omistajaa vaihtanut kokonaisuus pilkottiin siten, että Technopolisin emoyhtiö otti haltuunsa kiinteistöt sekä niihin liittyvän toiminnan ja Technopolis Ventures Kuopio perustettiin vastaamaan yrityskehitys- ja hautomotoiminnasta. Kuopion kaupunki puolestaan jatkaa osaamiskeskus-, kansainvälistymis- ja innovaatiohankkeitaan Kuopio Innovation Oy:n kautta, jossa Technopolis on mukana neljänneksellä. Teknian Shanghain toiminnot jäivät kaupungille Kuopio Innovationin tytäryhtiöksi[5], mutta periaatepäätös niistä luopumisesta oli tehty jo ennen Technopolis-kauppaa[6]. Joulukuussa 2008 Shanghain toimintojen ostajaksi löytyi skandinavialaissijoittajien omistama Nanjing Scandinavian Industrial Campus (NSiC)[6][7].

Maaliskuussa 2009 yritystä ja sen edeltäjää Kuopion Teknologiakeskus Tekniaa 10 vuotta johtanut Hannu Janhunen ilmoitti eroavansa[8]. Hänen tilalleen yrityksen toimitusjohtajaksi (oto) valittiin Kuopion kaupungin talousjohtaja Heikki Nuutinen[8].

Technopolis Ventures -yhtiöiden palvelukokonaisuuteen kuuluneet yrityshautomopalvelut Kuopiossa siirtyivät vuoden 2010 alussa Kuopio Innovationille.[9]

Kuopio Innovationin palvelut siirtyivät Savonia-ammattikorkeakoululle 1.12.2016 ja Kuopion kaupungille 1.1.2017. Yhtiön toiminta päättyi 31.12.2016.

Kiina-yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 silloinen Kuopion Teknologiakeskus Teknia Oy perusti ensimmäisenä suomalaisena teknologiakeskuksena toimipisteen Shanghaihin (Zhangjiang Hi-Tech Parkiin). Toimipiste perustettiin yrityksien kansainvälistymisen tueksi (toimipisteessä toimivat Samill, VTI Technologies[10] ja Vaisala,[11] mutta sittemmin se koordinoi myös Suomen ja Kiinan välisiä terveysalan hankkeita.[12][13][14]

Kuopio Innovation toimii Kuopion tiedepuistosta käsin.

Ensimmäinen kiinalainen lääkeyhtiö Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopio Innovationin vetämän Suomen ja Kiinan välisen lääketieteellisen yhteistyöohjelman myötä ensimmäinen kiinalainen lääkealan yritys Simcere Europe Ltd Oy,[15] jonka emoyhtiö Simcere Pharmaceutical Group on listattu Nasdaqiin,rantautui vuonna 2007 Kuopioon.[16][17]

Pharmaceutical Gateway China-Finland/Europe -ohjelman[18] tavoitteena on lisätä lääketutkimusyhteistyötä kiinalaisten ja suomalaisten yliopistojen ja yritysten välillä. Ohjelma käynnistyi vuonna 2007, varsinainen kolmivuotinen ohjelmakausi alkoi 2008. Siinä ovat mukana muun muassa kaikki lääketieteellistä tutkimusta tekevät Suomen yliopistot ja noin 10 suomalaisyritystä. Kiinalaisena pääyhteistyökumppanina on shanghailainen tiedepuisto Zhang Jiang Group. Alkuvaiheessa mukana on ollut myös kaksi kiinalaisyritystä.[16] Pharmaceutical Gateway kuuluu Teknian koordinoimaan HealthBIO-osaamisklusteriin, joka on osa osaamiskeskusohjelmaa.[16]

Shanghain toimintojen myynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 2008 Kuopio Innovation ilmoitti myyvänsä Shanghaissa toimivan tytäryhtiönsä TekInno (Shanghai) Ltd:n Nanjing Scandinavian Industrial Campus:lle (NSiC).[6] Yhtiöistä on tarkoituksena kehittää nopea ja kustannustehokas työväline suomalaisille ja skandinaavisille yhtiöille Kiinan markkinoille pääsemiseksi.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuopio Innovation Oy Patentti- ja rekisterihallituksen ja verohallinnon yhteinen yritystietojärjestelmä. Viitattu 26.5.2008. [vanhentunut linkki]
  2. Henkilöstö Kuopio Innovation Oy. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 15.12.2016.
  3. Vastuuhenkilöt, Kuopio Innovation Oy Fonecta Finder. Viitattu 19.11.2012. [vanhentunut linkki]
  4. Technopoliksen Teknia-kauppa toteutettu 26.2.2008. Teknia.fi: Technopolis. Arkistoitu 5.6.2008. Viitattu 26.5.2008.
  5. Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi Teknian myynnin 28.2.2008. Kuopio.fi: Kuopion kaupunki. Viitattu 26.5.2008. [vanhentunut linkki]
  6. a b c Juutilainen, Jouko: Kuopio Innovation luopui Shanghaista. Savon Sanomat, 15.12.2008, s. A16.
  7. a b TekInno (Shanghai) Ltd yhdistetään Nanjing Scandinavian Industrial Campus -yhtiöön 15.12.2008. Kuopio Innovation. Viitattu 16.12.2008. [vanhentunut linkki]
  8. a b Kuopio Innovation Oy:n vetovastuu vaihtuu 25.02.2011. Kauppalehti. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 19.11.2012.
  9. Yrityshautomopalvelut siirtyivät Kuopio Innovationiin 2.2.2010. Kuopio Innovation. Viitattu 2.5.2010. [vanhentunut linkki]
  10. Pääministeri Matti Vanhanen avasi VTI Technologies Oy:n ja Samill Oy:n toimipisteet Teknian Shanghain toimiston tiloissa Teknia. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 15.1.2007.
  11. Vaisala Oyj avasi toimiston Teknian Shanghain toimitiloissa Teknia. Arkistoitu 6.10.2007. Viitattu 15.1.2007.
  12. Seven local projects under the Scientific and Technological Cooperation Agreement 4.9.2006. TEKEL. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 15.1.2007.
  13. Suomi-Kiina-tieteellis-tekniseen yhteistyösopimukseen seitsemän kuopiolaista hanketta Teknia. Arkistoitu 26.10.2007. Viitattu 15.1.2007.
  14. Teknia Shanghai Ltd. Teknia News, syksy 2007–talvi 2008, s. 7. Kuopion Teknologiakeskus Teknia Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2007. [vanhentunut linkki]
  15. Simcere Europe Ltd Oy Toimialahakemisto. Fonecta Inoa. Viitattu 24.8.2008.
  16. a b c Lukkari, Esko: Ensimmäinen kiinalainen lääkeyhtiö tulee Suomeen. Kauppalehti, 18.10.2007, nro 203, s. 14.
  17. Leskelä, Veli-Pekka: Kunnat kurkottavat Kiinaan. Kuntalehti, elokuu 2008, nro 12, s. 18. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.8.2008. [vanhentunut linkki]
  18. Pharmaceutical Gateway China-Finland/Europe -hanke lisää Kiinan ja Suomen yhteistyötä lääkealalla 28.6.2007. Teknia. Viitattu 19.10.2007. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]