Kuollut mies ei palttoota kaipaa
| Kuollut mies ei palttoota kaipaa | |
|---|---|
| Dead Men Don't Wear Plaid | |
 Elokuvan juliste |
|
| Ohjaaja | Carl Reiner |
| Käsikirjoittaja |
Carl Reiner George Gipe Steve Martin |
| Tuottaja |
William E. McEuen Richard McWhorter David V. Picker |
| Säveltäjä |
Miklós Rózsa Steve Goodman |
| Kuvaaja | Michael Chapman |
| Leikkaaja | Bud Molin |
| Pukusuunnittelija | Edith Head |
| Pääosat |
Steve Martin Rachel Ward Carl Reiner |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
| Levittäjä |
Universal Studios Netflix |
| Ensi-ilta |
 21. toukokuuta 1982  4. maaliskuuta 1983 |
| Kesto | 89 min. |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Kuollut mies ei palttoota kaipaa (Dead Men Don't Wear Plaid) on vuonna 1982 valmistunut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka ohjasi Carl Reiner. Pääosissa ovat Steve Martin ja Rachel Ward. Kuollut mies ei palttoota kaipaa on sekä parodia 1940-luvun film noir- ja yksityisetsiväelokuvista että myös kunnianosoitus niille.[1][2]
Elokuva on kollaasi 19 mustavalkoisesta 1940- ja 1950-luvun elokuvasta, joiden ympärille on luotu uusi tarina.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiedemies ja juustontekijä John Hay Forrest kuolee auto-onnettomuudessa, ja hänen tyttärensä Juliet on varma, että kyseessä on murha. Hän palkkaa Rigby Reardonin tutkimaan isänsä kuolemaa, ja tämä löytää paperin, johon on listattu ”Carlottan viholliset” ja ”Carlottan ystävät”. Reardon etsii johtolankoja ja yrittää samalla olla rakastumatta Julietiin. Väärinkäsityksen seurauksena hän luulee Julietin olevan natsivakooja, ja alkaa seurata häntä samalla etsien ratkaisua Forrestin tapaukseen.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Steve Martin | … | Rigby Reardon |
| Rachel Ward | … | Juliet Forrest |
| Carl Reiner | … | hovimestari (Wilfried von Kluck) |
| Reni Santoni | … | Carlos Rodriguez |
| George Gaynes | … | John Hay Forrest |
Vain arkistomateriaalin kautta mukana olevat näyttelijät
| Humphrey Bogart | … | Philip Marlowe |
| Ava Gardner | … | Kitty Collins |
| Ray Milland | … | Sam Hastings |
| Vincent Price | … | Rice |
| Ingrid Bergman | … | F. X. Huberman |
| Lana Turner | … | Jimmy Sue |
| Edward Arnold | … | Jimmy Suen isä |
| Burt Lancaster | … | Swede Anderson |
| Fred MacMurray | … | Walter Neff |
| Barbara Stanwyck | … | Leona, Julietin sisko |
| Veronica Lake | … | Monica Stillpond |
| Cary Grant | … | komea mies junassa |
| James Cagney | … | kapteeni Cody Jarrett |
| Bette Davis | … | Doris Devermont |
| Joan Crawford | … | Margaret |
| Kirk Douglas | … | korstojen pomo |
| Alan Ladd | … | pyssymies |
| Charles Laughton | … | mies carlottalaisessa yökerhossa |
Pienemmissä rooleissa arkistokohtauksissa nähdään myös Wally Brown, William Conrad, Jeff Corey, Brian Donlevy, Charles McGraw, John Miljan, Edmond O’Brien ja Norma Varden.
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuollut mies ei palttoota kaipaa tuotti avausviikonloppuna 4 289 601 dollaria ja oli toiseksi katsotuin elokuva. Kaiken kaikkiaan elokuva tuotti 18 196 170 dollaria.[3]
Suomessa aikalaisarviot Reinerin elokuvasta olivat melko nihkeitä. Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta kaksi antoi sille kolme tähteä, viisi kaksi tähteä, yksi yhden tähden, yksi ei sitäkään ja yksi ei ollut arvioinut elokuvaa. Keskiarvoksi tuli Projektio-lehden laskukaavalla 1,89 tähteä neljästä.[4] Video-oppaassa vuosikymmen myöhemmin Esko Rautakorpi piti elokuvaa mainiona parodiana ja antoi sille neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[5] Myös Helsingin Sanomien Mikael Fränti kehui elokuvaa sen videojulkaisun arvostelussaan vuonna 1986: ”Kuollut mies ei palttoota kaipaa on huumoriltaan hienovireisempi kuin useimmat laveat amerikkalaiset nykykomediat. Reinerin elokuva vaatii katsojaltaan hieman rakkautta vanhaa amerikkalaiselokuvaa kohtaan. Se ei läväytä vitsejään päin naamaa, vaan perustaa ne tiettyyn perinteeseen kuten hyvän elokuvakomedian pitääkin.”[6]
Käytetyt elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Cannon, Damian: Dead Men Don't Wear Plaid (1982) film.u-net.com. 1998. Arkistoitu 24.8.2010. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Dead Men Don't Wear Plaid fast-rewind.com. Viitattu 7.2.2011.
- ↑ Dead Men Don't Wear Plaid Box Office Mojo. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Pistetaulukko (helmi-huhtikuun ensi-illat). (Arvostelijoina Asko Alanen, Erkki Astala, Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Timo Malmi, Mikko Piela, Matti Salo ja Sakari Toiviainen.) Projektio, 4/1983, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
- ↑ Fränti, Mikael: Komedian helmiä ja helyjä. Helsingin Sanomat, 7.2.1986, s. 48. Näköislehti (maksullinen).