Kultaperä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kultaperä
Euproctis similis-02 (xndr).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Villakkaat Lymantriidae
Suku: Euproctis
Laji: similis
Kaksiosainen nimi
Euproctis similis
Moore, 1879
Katso myös
 Commons-logo.svg Kultaperä Commonsissa

Kultaperä (Euproctis similis) on villakkaisiin kuuluva, vaalea yöperhoslaji. Sen tapaa tavallisimmin toukkana.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaperä on keskikokoinen, huomiotaherättävän valkoinen perhoslaji. Koiraalla etusiiven takareunassa on usein musta laikku, mutta naaraan etusiivet ovat valkoiset vailla kuvioita. Takasiivet ovat molemmilla sukupuolilla puhtaan valkoiset. Tuntosarvet ovat valkoiset ja erityisesti koiraalla näyttävästi kampamaiset. Raajat ovat valkoiset ja tuhheakasvaiset. Ruumis on valkoinen, mutta koiraan takaruumiin selkäpuolella on tummaa ja molemmilla sukupuolilla takaruumiin kärjessä on kirkkaan keltainen tupsu. Perhosen selkäpuolella on harvakseltaan pitkiä valkoisia karvoja. Lepäävä perhonen pitää villakkaille tyypillisen, kolmiomaisen lepoasennon lisäksi usein takaruumistaan selvästi koholla. Siipiväli on 35–45 mm, ja naaras on huomattavasti koirasta kookkaampi.[1][2]

Lajin voi sekoittaa paljon laajemmalle levinneeseen valkovillakkaaseen (Leucoma salicis), jolla on eriväriset tuntosarvet, mustavalkoiset raajat eikä keltaista perätupsua.[3]

Toukka on pitkien mustien karvojen peittämä ja väritykseltään helposti tunnistettava. Se on pohjaväriltään musta, ja sivuilla sekä selässä on oranssinkeltaiset juovat. Selässä on lisäksi kaksi riviä puhtaan valkoisia täpliä. Täysikasvuinen toukka on 30–43 mm pitkä.[4]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaperä on eurooppalainen laji, ja sitä tavataan yleisenä Etelä-Skandinaviaan asti. Idässä levinneisyysalue jatkuu Itä-Aasiaan. Suomessa lajia on tavattu 1990-luvun alusta lähtien, ja se oli aikaisemmin erittäin harvinainen, mutta on 2000-luvun aikana yleistynyt huomattavasti. Suomessa kultaperää tavataan lähinnä etelärannikolla, mutta lajista on muutamia hajanaisia havaintoja myös Itä- ja Keski-Suomesta. Laji lentää heinä-elokuussa.[5]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisesti toukkien, mutta myös aikuisten perhosten karvat sisältävät ihoa voimakkaasti ärsyttäviä aineita ja minkä tahansa perhosen elämänvaiheen käsitteleminen voi aiheuttaa allergisen reaktion. Laji on aiheuttanut esimerkiksi 150 000 ihmisen sairastumiseen johtaneen epidemian Japanissa[6]. Aikuinen perhonen kerää toukkanahan karvoja omaksi suojakseen[7]. Laji lentää ainoastaan hämärän laskeutumisesta keskiyöhön ja koiraat lentävät usein kirkkaiden valojen luokse, naaraat huomattavasti harvemmin. Päivisin perhoset lepäävät, usein lehtien alapinnoilla.[8]

Naaras munii 150–250 munaa, jotka se asettaa rykelmäksi ja suojaa ne peittämällä munat takaruumiistaan irrottamillaan karvoilla. Toukat ovat aktiivisia sekä päivällä että yöllä, eivätkä ne erityisemmin piilottele. Toukat elävät tiiviinä ryhminä elokuusta syksyyn, jonka jälkeen ne talvehtivat. Talvehtinut toukka elää erakkona ja koteloituu kesäkuussa.[8][9]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka on polyfagi, joka syö monia lehtipuita ja -pensaita, erityisesti ruusukasveja sekä pajuja (Salix).[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  2. UK Moths (englanniksi)
  3. Suomen perhostutkijain seura: ohjeita villakaslajien erottamiseen
  4. Kimmo Silvonen: toukka
  5. Perhoswiki
  6. Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo - Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6 s. 244
  7. Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo - Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6 s. 122
  8. a b c Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 431–433
  9. Norges sommerfugler (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]