Kullero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kullero
Vessertal trollblumen.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Kullerot Trollius
Laji: europaeus
Kaksiosainen nimi
Trollius europaeus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kullero Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kullero Commonsissa

Kullero eli niittykullero (Trollius europaeus) on näyttävä, Euraasiassa kasvava keltakukkainen leinikkikasvi (Ranunculaceae). Suomessa laji on yleinen. Kullero on Lapin maakuntakukka.[1]

Pohjois-Suomessa kulleroa on kukkimisajankohtansa takia kutsuttu myös kansanomaisin nimin juhannuskukka ja juhannuspumpula.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen kullero kasvattaa pystyn, 30–60 cm pitkän, kaljun varren. Varsi on ueinmiten haaraton. Juurakko on pysty. Aluslehdet ovat pitkäruotisia ja vanhat ruodit säilyvät säikeinä varren tyvellä. Aluslehtien lapa on 7–15 cm leveä, hieman pituuttaan leveämpi ja tavallisesti viisijakoinen- tai osainen. Lavan tyveen saakka ulottuvat liuskat ovat 3–6-hampaisia. Varsilehdet ovat aluslehtiä lyhyempiruotisia ja lehden lapa vähempi- ja kapeampiliuskainen. Ylimmät varsilehdet ovat ruodittomia. Kulleron kukat ovat yksittäin tai kukinto on kaksi- tai kolmikukkainen viusko. Keltainen kukka on iso, litteähkö "pallo", joka on halkaisijaltaan 2–5 cm. Pallomaisuutta lisäävät varsinaisia terälehtiä ympäröivät terälehtimäiset verholehdet. Niitä on noin kymmenen kappaletta ja ne ovat heleänkeltaisia, 1,5–2,5 cm pitkiä, kuperia ja noin heteiden pituisia. Myös terälehtiä on kymmenkunta, ja ne ovat litteitä, kapeita mesilehtiä. Etelä-Suomessa kullerot aloittavat kukintansa toukokuussa, Lapissakin viimeistään juhannuksena tai heinäkuun alussa. Hedelmä on 7–10 mm pitkä tuppilo, joita on runsaasti. Tuppilon ota on yli 1 mm pituinen. Leinikkikasvien tapaan myös kullero on myrkyllinen.[3][4]

Kullero kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).
Kulleron siemenet kypsyvät otakärkisissä tuppiloissa.

Kulleron kukka aukeaa vasta lakastumisen alkaessa. Koska kukka vaatii ristipölytyksen, pölyttävien hyönteisten on osattava tunkeutua sulkeutuneeseen kukkaan. Kulleron pölyttämiseen ovat erikoistuneet juurikärpästen heimoon (Anthomyiidae) kuuluvat pienet, neljän millin mittaiset kullerokärpäset (Chiastocheta). Kullerokärpäset paitsi imevät kulleron mettä, myös parittelevat kullervon kukassa ja munivat siihen. Toukat syövät osan kulleron kukan tuottamista siemenistä.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulleroa tavataan Euroopassa laajalla alueella Alpeilta läpi Itä-Euroopan aina Uralille saakka. Pohjois-eteläsuunnassa lajia tavataan Keski-Italiasta ja Balkanilta Fennoskandian pohjoisosiin. Lisäksi sitä kasvaa muun muassa Skotlannissa ja Pyreneiden vuoristossa. Levinneisyysalue jatkuu Aasian puolella Keski-Siperiaan saakka. Kulleroa tavataan paikoitellen myös Kiinassa.[4]

Suomessa kullero on yleinen Pohjois-Suomessa OuluKuusamo-linjan pohjoispuolella, sekä toisaalta Etelä-Hämeessä ja Järvi-Suomen eteläosissa. Muualla Suomessa laji on harvinainen ja se puuttuu lähes kokonaan Ahvenanmaalta, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalta sekä Satakunnasta.[5][6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kullero kasvaa lehdoissa, lehto- ja lettokorvissa, kosteilla niityillä, tulvapensaikoissa, tunturien rinneniityillä ja tunturikoivikoissa. Lajia tavataan myös puutarha- ja viljelyskarkulaisena asutuksen läheisyydessä.[3] Keski- ja Etelä-Euroopassa se on vuoristojen kasvi.[7] Alpeilla sitä tavataan yli 3000 metrin korkeuteen asti.lähde?

Etelä- ja Keski-Suomessa kullero on monin paikoin taantunut tai kokonaan hävinnyt. Tärkein syy tähän on perinteisten niittyjen ja hakamaiden umpeenkasvu maatalouden rakennemuutosten myötä. Paikoitellen kauniskukkainen laji kärsii myös keruusta.[7][8]

Käyttö ja kulttuuriset viittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulleroa on käytetty jo pitkään puutarhojen koristekasvina ja leikkokukkana.[4]

Kirjallisuudessa kullero esiintyy muun muassa Aaro Hellaakosken runokokoelmaan Jääpeili (1928) sisältyvässä tunnetussa runossa Keväinen junamatka.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopion luonnontieteellinen museo, Lievestuore 2002.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Teräs, Ilkka: Kullero. Teoksessa Luonnossa: Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 194–195.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lapin Liitto: Maakuntakukka Viitattu 30.10.2011.
  2. Oulun kasvit 2005, s. 184.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 67.
  4. a b c Arne Anderberg: Den virtuella floran: Smörboll (myös levinneisyyskartat) Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 30.10.2011. (ruotsiksi)
  5. a b Teräs 2008, s. 195.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Kulleron eli niittykulleron levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 30.10.2011.
  7. a b Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 138.
  8. Uusitalo 2007, s. 176.
  9. Hertell, Harri: Jääpeili Mielemme pelloilla. Harri Hertell. Viitattu 30.10.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]