Tampereen kukkaisviikot
Tampereen Kukkaisviikot on vuosittain heinä-elokuussa järjestettävä kesätapahtuma, jonka tarkoituksena on tukea Tampereen elinkeinoelämää ja lisätä kaupungin matkailullista vetovoimaa. Tampereen kukin koristellussa keskustassa järjestetään puolentoista viikon aikana toistasataa erilaista tapahtumaa kiertokävelyistä viinikylään. Kukkaisviikkoja on järjestetty vuodesta 1984 lähtien. Idean isä oli Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Hokkanen.
Tapahtuman järjestää vuonna 1965 perustettu Tampere Tunnetuksi ry, joka edustaa noin kolmeasataa tamperelaista yritystä. Kukkaisviikkojen lisäksi yhdistys järjestää muun muassa vuosittaiset Valoviikot ja Joulu Tampere -tapahtuman.
Kukkaisviikkojen kukkakori-tunnuksen on suunnittellut Eila Keinänen vuonna 1984. Kukkaisviikoille valitaan joka vuosi suojelijaksi ja avaajaksi Kukkaispormestari, joku omalla alallaan arvostettu ja tunnettu tamperelainen henkilö. Vuoden 2011 Kukkaispormestarina toimi Tampereen Työväen teatterin teatterijohtaja, näyttelijä ja stand up -koomikko Riku Suokas. PR-tehtäviin valitaan Kukkaistyttö, jonka voi tavata useissa Kukkaisviikkojen tapahtumissa.
Vuoden 2012 Kukkaisviikot järjestetään 29. kerran, ajalla 27.7.-4.8.2012
Lähteet [muokkaa]
- Tampere tunnetuksi ry
- Kukkaisviikkojen 20-vuotishistoriikki
Sivulta puuttuu