Kuikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Kuikka
Plongeon arctique nid.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Kuikkalinnut Gaviiformes
Heimo: Kuikat Gaviidae
Suku: Kuikat Gavia
Laji: arctica
Kaksiosainen nimi
Gavia arctica
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Kuikan levinneisyys
Kuikan levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kuikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kuikka Commonsissa

Kuikka (Gavia arctica) on suurikokoinen kuikkalintu, jota tavataan myös Suomessa. Kuikka on saanut nimensä ääntelynsä mukaan.

Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikalla on harmaa pää, musta kurkku, valkoinen vatsa ja valkoruutuinen selkä mustalla pohjalla. Höyhenpuku lisääntymiskauden ulkopuolella on harmaampi. Kuikan nokka on harmaa tai valkeahko ja tikarinmuotoinen. Linnun pituus on 58–73 cm ja paino 2–3 kg. Sen siipien kärkiväli on noin 110–130 cm. Kuikan jalat ovat hyvin takana; tämä on uintikyvyn kannalta etu, mutta maalla kuikka liikkuu varsin vaikeasti, käytännössä raahautumalla eteenpäin.

Äänet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikan soidinääni on kauas kuuluva kuiik-ko kuiik-ko, jota se päästää varsinkin touko-kesäkuun aamuina ja iltoina.[2] Linnun muita ääniä ovat matala, narahtava ja hieman valittava aoor tai arkk.[2] Ennen sukellusta kuikka päästää usein helähtävän kluik-äänen.[2]

Elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin suomalainen rengastettu kuikka on ollut 13 vuotta 29 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut saksalainen, vähintään 27 vuoden 10 kuukauden ikäinen yksilö.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikka pesii kirkasvetisissä ja kalaisissa järvissä tai merenlahdissa Euraasiassa ja satunnaisesti Alaskassa. Laji pesii koko Suomen alueella 8 000 – 10 000 parin voimin. Pesimistiheys 0,5–2 on paria/km².[4] Euroopassa pesii 20 000 – 30 000 kuikkaparia, Venäjällä 100 000 – 200 000.[5] Laji talvehtii Välimeren itäosissa ja Mustallamerellä. Suomessa voi talvehtia 50–200 yksilöä.[4] 60 prosenttia kaikista EU-alueen kuikista pesii Suomessa.[6]

Muutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikan kevätmuutto alkaa keskimäärin 10. huhtikuuta, on suurimmillaan 5. toukokuuta ja päättyy 20. toukokuuta. Syysmuutto alkaa 10. elokuuta, on suurimmillaan 5. lokakuuta ja päättyy 5. marraskuuta. Suomen yli muuttaa pääasiassa Suomen- ja Pohjanlahtea pitkin toukokuussa ja syys–lokakuussa 50 000 – 70 000 Luoteis-Venäjällä pesivää yksilöä.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikka

Sekä selkävedet että karut järvet ovat kuikan elinympäristöä. Laji on sopeutunut lähes täysin vesielämään. Maalle kuikka nousee vain pesimään. Lentoon päästäkseen kuikka tarvitsee 50–200 metrin pituisen vesialueen ja lisäksi lähes kilometrin pituisen avoimen maaston noustakseen järveä reunustavien puiden yläpuolelle.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikka rakentaa pesänsä kasveista aivan vesirajan läheisyyteen, minkä takia pienikin veden kohoaminen saattaa vaarantaa munat. Moottoriveneiden aallokot ovat myös riski. Kuikka munii yleensä kerralla vain kaksi munaa[7]. Vanhemmat hautovat munia kuukauden, jonka jälkeen poikaset siirtyvät veteen. Poikasia vanhemmat huoltavat noin 9 viikkoa, minkä jälkeen poikaset ovat lentokykyisiä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden sukeltajien tapaan kuikka syö kaloja, esimerkiksi salakkaa ja särkeä, joita se pyydystää vedenpinnan alla. Ravinnoksi käyvät myös äyriäiset, simpukat ja hyönteistoukat.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Gavia arctica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 9.4.2014. (englanniksi)
  2. a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 30. Jyväskylä: Gummerus, 1998. ISBN 951-32-0006-x.
  3. Longevity, ageing and life history of Gavia arctica (englanniksi)
  4. a b c Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. WSOY, 2005. ISBN 951-0-26541-1.
  5. Esiintyminen (englanniksi)
  6. http://www.metsalehti.fi/fi-FI/Metsauutiset/uutinen/?groupId=a25a96de-2e11-470c-a39d-51193e5fd6d7&announcementId=7321c7b9-a93c-48db-b305-c9dd35afd1ea
  7. Kivipelto, Arja: Mainio Muna. Helsingin sanomat, 3.4.2012, s. D1. Helsinki: Sanoma.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuikan kuvia ja äänite
  • Yleisradion äänigalleria: kuikka
  • Kuikka Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • LuontoPortti: Kuikka (Gavia arctica)
  • Lehtonen, Leo 1970: Zur Biologie des Prachttauchers, Gavia a. arctica (L.). – Ann. Zool. Fennici 7:25–60.
  • Leinonen, Antti 1974: Kuikan Gavia arctica leimautumisesta. – Lintumies 3–4.1974 s. 119. SLY.
  • Pakarinen, Raimo 1986: Kuikkatutkimuksen väliraportti. – Lintumies 2.1986 s. 94–96. LYL.
  • Pakarinen, Raimo 1989: Suomen kuikkakanta ja sen tulevaisuus. – Lintumies 1.1989 s. 2–12. LYL.
  • Pettay, Timo 1982: Kuikan ja jääkuikan sukellusten kestoajoista Jäämerellä. – Ornis Fennica 59:38–39.
  • Sarkanen, Mauri 1969: Kanahaukka ahdistamassa kuikkaa. – Lintumies 3.1969 s. 77. SLY.
  • ITIS: Gavia arctica (englanniksi)