Kroneemi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kroneemi on foneemi, jonka äännearvo on sama kuin edellisen. Se erottaa akustisesti identtisiä äänteitä pituutensa perusteella.

symboli sijoitus merkitys
- - lyhyt
ː jälkeen ylipitkä
ˑ jälkeen puolipitkä
˘ ylle ylilyhyt

Suomessa on ylipitkä kroneemi erittäin yleinen foneemi, ja sitä merkitään yksinkertaisesti toistamalla sama kirjain. Merkitys on tärkeä sekä sanoja erotellessa kuten sika vs. siika sekä keto vs. ketto, tai kieliopillisia sijoja erotellessa kuten meren vs. mereen. Kroneemi voi vaikuttaa niin konsonantteihin kuin vokaaleihinkin, mutta konsonantteihin vain sanan sisällä, eikä ero ole foneeminen muutamalle konsonantille (j, v, d). Vokaaleja ja muita resonantteja (s, h, r, l, jne.) yksinkertaisesti pidennetään, obstruentit (p, t, k) taas pidetään suljettuna kauemmin.

Puolipitkä kroneemi on harvinainen suomessa, ja se on allofoni. Suomessa kaksi ensimmäistä moraa painotetaan, mutta jos nämä eivät osukaan ensimmäiseen tavuun, toisen moran vokaali pitenee. Näin tapahtuu esimerkiksi sanassa iso [isoˑ]. Pohjanmaalla tämä puolipitkä vokaali lausutaankin ylipitkinä, eli isoo [isoː].

Käytökseltään muistuttaa ylipitkä kroneemi konsonanttia, koska suomalais-ugrilaisten kielten kantakielessä kantauralissa ei ollut kroneemia. Kantauraliin palautuvissa sanoissa sen paikalla oli jokin kurkkuäänne, todennäköisesti soinnillinen velaarihankausäänne (muistuttaa h-äännettä sanassa paha). Kroneemeja on syntynyt myöhemminkin, kuten palataalihankausäänteen (surina-J) vokalisoituessa illatiivin päätteessä: *mereJnmereen. Lisäksi puhekielessä sananloppuisilla diftongeilla on taipumus muuttaa viimeinen vokaali kroneemiksi, kuten nopeanopee.

Viron kielessä on puolipitkä kroneemi oletusarvoisena, mikä selittää kielen nopean kuuloisen rytmin ja aiheuttaa hankaluuksia suomenkielisille viron opiskelijoille. Suomalaisilla ei ole suurempia vaikeuksia oppia käyttämään ylipitkää kroneemia, koska se vastaa yksi yhteen suomen pitkää kroneemia. Virossa tätä käytetään yleensä merkitsemään jotain muuta kuin suomessa, esimerkiksi illatiivisijaa: [linːa] tarkoittaa ’kaupunkiin’, kun taas [linˑa] on ’kaupungin’. Suomessahan [linːa] olisi vain "linna", eikä illatiivi "linnaan". Lisäksi virossa kroneemi on sallittu sanan lopussa myös konsonanteille.

Kroneemi on abstraktio; todellisia pituuksia on yleensä useita. Suomessa niitä on viisi, lyhyt ja pitkä painollisille ja painottomille tavuille sekä ainoastaan lyhyissä painottomissa vokaaleissa esiintyvä puolipitkä.

Useissa suomalais-ugrilaisissa kielessä on kroneemi. Muissa kielissä kroneemi on harvinaisempi. Japanilaiset kielet ovat uralilaisten kielten lisäksi toinen kieliryhmä, jossa kroneemi esiintyy vapaasti. Germaanisissa kielissä kroneemi vaikuttaa koko tavuun niin, että pitkää vokaalia seuraa lyhyt konsonantti ja toisin päin. Tästä syystä ruotsin kieleen on lainattu esimerkiksi muotoon rappakaljarapakalja, koska muuten 'a' olisi pitkä. Perusenglannissa kroneemia ei ole; ns. "lyhyet" ja "pitkät" vokaalit eroavat ratkaisevasti sentralisoinnin ("laiska" vs. "selkeä") eikä pituuden mukaan. Australianenglantiin kroneemi on kuitenkin kehittynyt.

Muita kieliä, joissa on kroneemi, ovat thai, latina, tšekki sekä monet Amerikan intiaanikielet.