Kroisos Pennonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kroisos Pennonen.

Kroisos Pennonen (engl. John D. Rockerduck) on Aku Ankka -tarinoissa esiintyvä hahmo, joka kilpailee Roope Ankan kanssa maailman rikkaimman ankan tittelistä. Kroisoksella on lähes aina tapana syödä knallinsa, jos häviää Roopelle kilpailussa. Pennosen englanninkielinen nimi viittaa amerikkalaiseen dollarimiljardööriin John D. Rockefelleriin ja suomenkielinen nimi muinaisen Lyydian upporikkaaseen kuningas Kroisokseen.

Kroisos Pennonen esiintyi ensi kerran Carl Barksin tarinassa Ihmebentsiini vuonna 1961, mutta Barks ei enää käyttänyt hahmoa toistamiseen. Ihmebentsiinissäkin Kroisos esiintyy vain tarinan muutamalla ensimmäisellä sekä viimeisellä sivulla, kun suurin osa tarinasta keskittyy Akun koettelemuksiin pikavenekilpailussa. 1960-luvun alulla Ankka-sarjakuvien tarve oli Euroopassa kasvussa eivätkä Western Publishingin omat rahkeet riittäneet kysynnän täyttämiseen. Niinpä tarinatuotantoa aloitettiin myös italialaistaiteilijoiden voimalla. Syystä tai toisesta Pennosesta kehittyi italialaistarinoissa yksi Roopen vakiovastustajista. Ensimmäisen italialaisen Pennos-tarinan käsikirjoitti Gian Paolo Barosso vuonna 1963. Toinen syntyi Atlantin ylittävänä yhteistyönä, kun käsikirjoituksen teki Dick Kinney Burbankissa mutta piirrokset Romano Scarpa Italiassa.[1]

Roopen vastustajana Pennonen muistuttaa Kulta-Into Piitä. Barks-tutkija Geoffrey Blum kuvaa Ihmebentsiinin Pennosta alkuperältään Piin vaatimattomaksi kopioksi: "Hänellä on sama musta takki, raidallinen solmio ja mustasankaiset lasit; hän kilpailee Roopen kanssa tämän omalla alalla; ja hän kinaa Roopen kanssa yhtä raivoisasti."[1] Myöhemmissä tarinoissa yhdeksi Pennosen piirteeksi on muodostunut Roopea paljon höllempi rahankäyttö kilpailutilanteissa.[1] Aku Ankka -lehden toimituksen arvion mukaan Pennonen lienee Piitä ja Roopea vähävaraisempi. Roope ja Kroisos eivät nimittäin ole koskaan päätyneet vertaamaan rahavarojaan kuten Roope ja Kulta-Into – otteluissa jotka Roope on voittanut vain minimaalisella erolla.[2] Kroisos Pennonen ja Kulta-Into Pii ovat esiintyneet samassa tarinassa vain kahdesti.lähde? Toinen tarinoista on Aku Ankan taskukirjan numerossa 309, Tähtien setä.

Kroisos Pennonen on syntynyt New Yorkissa, mutta asuu Ankkalinnassa. Hän on perinyt rahansa. Pennosen menneisyys on suurelta osin hämärän peitossa, mutta Don Rosan kirjassa Roope Ankan elämä ja teot Roope kohtaa Kroisoksen ja tämän isän Howard Pennosen jo 1800-luvun loppupuolella ollessaan mainarina Montanassa. Kroisos esitetään hemmoteltuna kakarana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Blum, Geoffrey: ”Kilpailijan uusi ura”, Carl Barkin kootut osa XXIII, s. 80. Helsinki: Sanoma Magazines Finland Oy, 2007. ISBN 978-951-32-2238-3.
  2. Oma nurkka. Aku Ankka, 18.6.2008, nro 25, s. 2. Helsinki: Sanoma Magazines Finland Oy. ISSN 0355-2101.
Tämä sarjakuvaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.