Krjašenit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Krjašenit eli kristityt tataarit (tataariksi керәшен, keräšen) ovat Venäjällä Volgan keskijuoksulla asuva uskonnollinen ja kansatieteellinen tataariryhmä.

Krjašenit asuvat pääosin Tatarstanissa. Pieniä ryhmiä on Udmurtiassa ja Baškortostanissa. Kristittyjä tataareja ovat myös Tšeljabinskin alueella elävät nagaibakit. Vuonna 1926, jolloin krjašenit rekisteröitiin erillisenä kansallisuutena, heitä oli 120 700 henkeä. Myöhemmin heidät laskettiin tataareiksi.[1] Vuoden 2002 väestönlaskennassa krjašeneina piti itseään 24 700 henkeä.[2]

Ryhmään kuuluu eri aikoina ortodokseiksi käännytettyjä islaminuskoisia tataareja sekä ilmeisesti myös perinteistä uskontoa harjottaneita suomalais-ugrilaisten kansojen edustajia. Krjašenien ytimen muodostavat 1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla käännytetyt tataarit, joita 1700-luvun alussa oli noin 17 000 henkeä. Kristittyjen osuus saavutti huippunsa 1760-luvulla, jolloin heitä oli 7,6 % Volgan-Uralin alueen tataareista. Kokonaisuutena käännytysyritykset kuitenkin epäonnistuivat, ja 1700-luvun aikana ne herättivät suuria talonpoikaiskapinoita.[3]

Varsinkin 1860-luvulta lähtien äskettäin kristityksi kääntyneet tataarit alkoivat palata muslimeiksi. 1900-luvun alussa islamiin siirtyi noin 40 % krjašeneista. Tataarien kansallisen heräämisen ja Tatarstanin autonomisen tasavallan perustamisen seurauksena 1920-luvulla syntyi ns. ”krjašenikysymys”, jota yritettiin ratkaista kulttuuriautonomian sekä muslimien ja kristittyjen välisten erojen tasoittamisen avulla. Myöhemmin Neuvostoliiton ateistinen ideologia teki krjašenikulttuurin vaalimisen käytännössä mahdottomaksi. 1990-luvulta lähtien ryhmän uskonnollista ja etnistä identiteettiä on yritetty elvyttää.[1]

Krjašenien perinteiseen kulttuuriin sisältyy sekä yleistataarilaisia että kristinuskon synnyttämiä aineksia. Muista tataareista eristäytynyt ryhmä on säilyttänyt myös eräitä vanhakantaisia piirteitä. Erot kristittyjen ja muslimien välillä näkyvät mm. pukeutumisessa ja ruokavaliossa. Nykyään monet vanhat kulttuuri-ilmiöt ovat kadonneet.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 210–211. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  2. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 7.6.2009. (venäjäksi)
  3. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 210. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  4. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 211–212. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]