Kristina Orbakaite

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kristina Orbakaite
Orbakaite.jpg
Syntynyt 25. toukokuuta 1971 (ikä 42)
Kotipaikka Venäjä
Tyylilajit pop
Laulukieli venäjä
Ammatit viihdetaiteilija

Kristina Orbakaite (ven. Кристина Эдмундовна Орбакайте) (s. 25. toukokuuta 1971) on venäläinen poplaulaja ja näyttelijä. Hänen äitinsä on venäläinen viihdetaiteilija Alla Pugatšova.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsena Orbakajte paitsi opiskeli laulua ja musiikkia, myös innostui baletista käytyään Bolshoi-teatterissa. Hän esiintyi televisiossa jo 7-vuotiaana, ja 1982 Orbakaite esitti televisiossa ensimmäisen menestyskappaleensa, Igor Nikolajevin säveltämän kappaleen "Pust govorjat", joka myös levytettiin. Mutta kuuluisuutta hän sai varsinaisesti vasta 1983 roolistaan Rolan Bykovin ohjaamassa elokuvassa Tšutšelo ('Variksenpelätin'), ja sai siitä monia kansainvälisiä palkintoja. Orbakaite on esiintynyt tämän jälkeen monissa elokuvissa laulajauransa ohessa.

Musiikkiura lähti nousuun 1992 Orbakaiten esiintyessä äitinsä Alla Pugatšovan suositussa joulushow'ssa ja esittäessä - jälleen I. Nikolajevin kappaleen - "Pogovorim" ('Puhutaan!'), ja nauhoittamalla vähän tämän jälkeen kaksi musiikkivideota. Kaikista tuli välittömästi hittejä Venäjällä. 1995 Orbakaite perusti laulu- ja tanssiryhmä Tšutšelоn. jonka nimeksi myöhemmin vaihtui Limita Ekstrim. Kuten äitinsä aiemmin, myös Kristina Orbakaite on ollut suosittu laulaja Venäjällä ja myös maailmalla. Hänen loppuumyyty My life -kiertueensa 2000 oli yksi menestyksekkäimmistä venäläisen artistin tekemistä kiertueista Yhdysvalloissa[1].

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • World Music Awards, maailman myydyin venäläinen artisti 2000 ja 2002.
  • MuzTV, paras venäläinen naisartisti: 2004 ja 2005
  • Euroopan filmifestivaalit (Vichy), paras naisnäyttelijä 1987
  • Glamour (Venäjä), vuoden naisnäyttelijä 2007

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orbakaite, jolla on kaksi poikaa, Nikita ja Deni, avioitui 2005 yhdysvaltalaisen Mihail Zemtsovin kanssa. Syyskuussa 2009 Orbakaiten perhe sai ikävää julkisuutta hänen entisen avomiehensä Ruslan Barsovin kaapatessa Denin mukanaan Tšetšeniaan[2].

Musiikillinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1994 - Верность (Uskollisuus)
  • 1996 - Ноль Часов, Ноль Минут
  • 1998 - Ты (Sinä)
  • 1999 - Той Женщине, Которая...
  • 2000 - Май (Toukokuu)
  • 2001 - The Best'
  • 2001 - Remixes
  • 2002 - Верь В Чудеса"
  • 2002 - Океан Любви
  • 2003 - Перелетная Птица
  • 2005 - My Life
  • 2008 - Слышишь это я...

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Виват, гардемарины! 1991
  • Гардемарины-III 1992
  • Благотворительный бал 1993
  • Лимита 1994
  • Дорога, дорогой, дорогая 1997
  • Фара 1999
  • Истинные происшествия 2000
  • Женское счастье 2001
  • Снежная королева 2002
  • Родственный обмен 2004
  • Московская сага 2004
  • Заговор 2007
  • Любовь-морковь 2007
  • Любовь-Морковь-2 2008

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]