Kristillinen ajanlasku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kristillinen ajanlasku tarkoittaa ajanlaskua, jossa vuosiluvut lasketaan Kristuksen oletetusta syntymävuodesta. Tätä vuosilukujen järjestelmää on käytetty sekä juliaanisen että nykyisen gregoriaanisen kalenterin yhteydessä.

Kristuksen syntymästä luetut vuosiluvut otti käyttöön Dionysius Exiguus 500-luvulla, mutta se syrjäytti muut vuosilukujärjestelmät vasta vähitellen vuosisatojen kuluessa. Sitä ennen oli juliaanisessa kalenterissa käytetty useita eri alkukohtia vuosilukujen laskemiselle, roomalaisaikana tavallisimmin Rooman oletettua perustamisvuotta 753 eaa.[1] Vuonna 525 Dionysius Exiguus kirjoitti, että on väärin laskea vuodet kristittyjen vainoojan, keisari Diocletianuksen hallituskauden mukaan, mikä oli siihen saakka ollut käytäntönä. Dionysius laski, että Jeesus oli syntynyt 754 vuotta Rooman perustamisen jälkeen (Ab urbe condita). Hän luultavasti erehtyi arvioidessaan ajan, sillä Jeesus olisi hänen arvionsa mukaan syntynyt aikana jolloin Herodes oli jo kuollut.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 35. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Michael Walsh: Kristinuskon syntyhistoria, s. 51. Weilin+Göös, 1988. ISBN 951-35-4256-4.