Kristiania (vapaakaupunki)
Kristiania (tansk. Christiania) on Kööpenhaminan keskustassa sijaitseva vapaakaupunki, joka on perustettu vuonna 1971 entiselle armeijan kasarmialueelle hippien vallattua alueen ränsistyneet rakennukset. Tanskan aiemman lain mukaan armeijan alueet eivät kuuluneet siviilihallinnolliseen kuntaan, vaan muodostivat oman hallinnollisen alueensa. Kristianiaa pidettiin edistyneenä sosiaalisena kokeiluna, jonka Tanskan hallitus antoi – joskin pitkin hampain – jäädä paikoilleen. Nyttemmin lakia on muutettu, ja koko Tanska on jakautunut kuntiin. Vaikka kannabiksen käyttö on kiellettyä koko Tanskassa, poliisi katsoi asiaa läpi sormiensa Kristianian alueella. Ratsioita tehtiin vain pari kertaa vuodessa.
Viime vuosina Tanskan hallitus on työskennellyt Kristianian alasajamiseksi, sillä vapaakaupungin käytössä oleva 36 hehtaarin maa-alue on nykyään satojen miljoonien kruunujen arvoinen. Kristianian alueella rehottava huumekauppa halutaan kieltää, vapaakaupungin oma hallinto lopettaa ja asuinrakennukset yksityistää. Alueella asuu vajaat tuhat henkeä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kristianian omat sivut
- Reportaasi Christianiasta, Voima 9/2006
- YLEn Elävä arkisto: Vapaakaupunki Christiania - valtaajista maanomistajiksi?
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu