Krista Siegfrids

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Krista Siegfrids
Krista Siegfrids vuonna 2015
Krista Siegfrids vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt4. joulukuuta 1985 (ikä 38)
Kaskinen, Suomi
Muusikko
Laulukielet englanti, ruotsi
Tyylilajit pop
Levy-yhtiöt Universal Music (2013–)
Aiheesta muualla
kristasiegfrids.com
Krista Siegfrids esittelee itsensä ja euroviisukappaleensa nimen.
Musiikkinäytteet
”Marry Me”, albumilta Ding Dong!. Näyte on kappaleen viimeisestä kertosäkeestä.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Kristin ”Krista” Siegfrids[1] (s. 4. joulukuuta 1985 Kaskinen)[2] on suomenruotsalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän edusti Suomea vuoden 2013 Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Marry Me” ja sijoittui finaalissa sijalle 24. Kilpailuun osallistui 39 maata. Hänen esikoisalbuminsa Ding Dong! julkaistiin vuonna 2013.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristin Siegfrids syntyi Pohjanmaalla Kaskisten kunnassa suomenruotsalaiseen perheeseen. Perheeseen kuuluu hänen lisäkseen kolme sisarusta sekä äiti.[3] Siegfrids on kirjoittanut esikoisalbumilleen kappaleen ”Can You See Me?”, jonka hän on omistanut kuolleelle isälleen.[4] Siegfridsin äidinkieli on ruotsi.[3]

Siegfrids on laulanut lapsesta asti kuorossa sekä harrastanut telinevoimistelua,[3] jossa hän on myös valmentanut lapsia ja nuoria.[5] Hän kirjoitti ylioppilaaksi Närpiön lukiosta vuonna 2003 ja on opiskellut luokanopettajaksi Vaasassa,[5] mutta opinnot jäivät kesken hieman ennen valmistumista. Hän on edelleenmilloin? kirjoilla Åbo Akademissa.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2008–2012: Musikaaleja ja laulukilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krista Siegfrids osallistui vuonna 2008 ruotsalaiseen versioon Idols-laulukilpailusta ja[6] syksyllä 2011 The Voice of Finland -televisio-ohjelman ensimmäiselle tuotantokaudelle. Ohjelmassa hän kilpaili Michael Monroen joukkueessa, mutta hänen kilpailunsa päättyi ensimmäisessä suorassa lähetyksessä.[7][8]

Siegfrids näytteli vuosina 2009–2010 musikaalissa Play Me ja vuonna 2011 musikaalissa Muskettisoturi.[7][8] Syksyllä 2012 hän oli mukana Hou, hou Ihan mahdoton Kabaree, Go, go -nimisessä kabareessä Linnanmäen Peacock-teatterissa.[8] Ennen soolouraansa hän on esittänyt cover-versioita Krista Siegfrids, Dennis & Rolli Band -kokoonpanossa.[9]

2013–2014: Esikoisalbumi ja Euroviisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krista Siegfrids suutelee taustalaulajaansa vuoden 2013 Eurovision laulukilpailussa.

Helmikuussa 2013 Siegfrids voitti ”Marry Me” -kappaleella Uuden Musiikin Kilpailun ja pääsi näin edustamaan Suomea vuoden 2013 Eurovision laulukilpailussa Malmössä.[10] Kappale eteni kisan toisesta semifinaalista 18. toukokuuta käytyyn finaaliin, jossa Suomi sijoittui 24. sijalle 13 pisteellä. Finaaliin osallistui 26 maata.[11]

Esityksestä nousi kohu kappaleen lopussa tapahtuneen Siegfridsin ja taustalla laulaneen naislaulajan suudelmasta.[12] Siegfrids on kertonut suudelman olevan kannanotto sen puolesta, että Suomeen sallittaisiin samaa sukupuolta olevien avioliitto.[12] Turkin radio- ja televisioyhtiö ilmoitti, ettei aio televisioida kilpailua maansa televisiossa suudelman takia.[12][13][14]

Siegfrids solmi tammikuussa 2013 levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Esikoisalbumi Ding Dong! julkaistiin 10. toukokuuta 2013.[15] Levyn on tuottanut Erik Nyholm.[16]

Syksyllä 2013 Siegfrids tuomaroi The Voice Kids -laulukilpailua yhdessä Elastisen ja Mira Luodin kanssa.[17] Hän jatkoi kilpailun tuomarina myös syksyllä 2014, jolloin hänen kanssaan tuomareina toimivat Diandra ja Arttu Wiskari.[5]

2015–: Uutta musiikkia ja mediaesiintymisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siegfrids julkaisi vuonna 2015 kolme singleä: tammikuussa 2014 ”Cinderella”-kappaleen, helmikuussa 2015 ”On & Off” -kappaleen sekä elokuussa ”Better On My Own” -kappaleen. Keväällä 2015 hän kilpaili MTV3-kanavalla esitetyssä Tähdet, tähdet -ohjelman toisella tuotantokaudella sijoittuen kisassa viidenneksi.[18]

Marraskuussa 2015 julkistettiin tieto, että Siegfrids juontaa Uuden Musiikin Kilpailun 2016 Roope Salmisen kanssa.[19][20] Saman kuun lopulla SVT kertoi hänen kilpailevan Melodifestivalenissa eli Ruotsin euroviisukarsinnoissa 2016 kappaleella ”Faller”.[21] Kilpailun semifinaalissa hän sijoittui viidenneksi, eikä päässyt finaaliin.[22] Hän pyrki myös vuoden 2017 euroviisuedustajaksi Ruotsin karsinnoissa kappaleellaan ”Snurra min jord”, mutta ei päässyt finaaliin asti.[23] Siegfrids juonsi myös Uuden Musiikin Kilpailun 2017 ja 2018.[24]

Siegfrids on toiminut Jorma Uotisen, HP Parviaisen ja Ernest Lawsonin kanssa MTV3-kanavalla esitettävän Talent Suomi -kykyjenetsintäohjelman tuomarina ohjelman kuudennella ja seitsemännellä tuotantokaudella.[25] Syksyllä 2021 hän on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 14. tuotantokaudella.[26]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siegfrids kihlautui pitkäaikaisen avomiehensä Janne Grönroosin kanssa lokakuussa 2014,[27] ja he menivät naimisiin syksyllä 2017[28] ja erosivat vuonna 2019.[29] Siegfrieds asuu pääasiassa Amsterdamissa Alankomaissa miesystävänsä Rutger van Nesin kanssa.[30] Siegfrids sai esikoislapsensa, tytön, marraskuussa 2020.[31]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Ding Dong!
  • Julkaistu: 10. toukokuuta 2013
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
#19 [32]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Latauslista Singlelista Radiolista Albumi
2013 Marry Me 6 [33] 6 [34] Ding Dong!
Amen!
(promosingle)
”Can You See Me?”
(promosingle)
25 [35] 30 [35]
2014 ”Cinderella” 79 [36]
2015 ”On & Off” 13 [37] 8 [37]
”Better On My Own” 24 [38] 74 [38]
2016 ”Faller”
”Be Real” 80 [39]
2017 ”Snurra min jord” 27 [40]
2019 ”Let It Burn”
2021 "Valkea joulu"
(Mikko Leppilampi & Krista Siegfrids)
98 [41]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marry Me (ohj. Elias Koskimies)[42]
  • Amen! (ohj. Elias Koskimies)[43]
  • Can You See Me? (ohj. Elias Koskimies)[44]
  • Cinderella (ohj. Tom Hakala)[45]
  • On & Off (ohj. Tom Hakala)[46]
  • Better On My Own (ohj. Tom Hakala)[47]
  • Be Real (ohj. Elias Koskimies)[48]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hansen, Magnus: Stjärnskottet 1998 - Vad hände sen? x3m.yle.fi. 30.9.2012. Viitattu 21.4.2013. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  2. Nyman, Marja: Nyt laitetaan Eurooppa sekaisin!. Iltalehti, 11.2.2013, s. 24–25.
  3. a b c d Kuka on Krista Siegfrids? 10.2.2013. Yle. Viitattu 10.2.2013.
  4. Levyarvostelu: Krista Siegfrids – Ding Dong! (Capitol 2013) 17.5.2013. Viisukuppila. Viitattu 25.5.2013.
  5. a b c Tässä ovat The Voice Kids -tähtivalmentajat: Diandra, Arttu Wiskari ja Krista Siegfrids Nelonen. 9.4.2014. Arkistoitu 1.8.2014. Viitattu 16.10.2014.
  6. Suorana: Kortesmäki 1.5.2013 (Kohdassa 17:45) 1.5.2013. Yle. Arkistoitu 4.5.2013. Viitattu 1.5.2013.
  7. a b Voice of Finlandin livelähetykset alkavat - he nousevat lavalle 9.3.2012. Iskelmä. Arkistoitu 13.3.2012. Viitattu 4.2.2013.
  8. a b c Krista Siegfrids - Bio Krista Siegfrids. Arkistoitu 11.4.2013. Viitattu 4.2.2013.
  9. Sanni Mäkelä: Esiintymiskengät pop-artisteille - HAMK, s. 9. Hämeen ammattikorkeakoulu, 2015.
  10. Krista Siegfrids edustaa Suomea Euroviisuissa 9.2.2013. YleX. Viitattu 9.2.2013.
  11. Eurovision Song Contest 2013 Grand Final Eurovision Song Contest. Viitattu 19.5.2013.
  12. a b c Turkki ei näytä euroviisuja – syynä Kristan lesbosuudelma? Ilta-Sanomat. 16.5.2013. Arkistoitu 7.6.2013. Viitattu 10.2.2021.
  13. Räsänen, Mikko: Krista Siegfridsin lesbosuudelma aiheutti kohun: Turkki asetti euroviisut boikottiin! Voice.fi. 16.5.2013. Viitattu 10.2.21.
  14. Morgan, Joe & Littauer, Dan: Turkey cancels Eurovision Song Contest over lesbian kiss Gay Star News. 16.5.2013. Arkistoitu 13.8.2015. Viitattu 10.2.21. (englanniksi)
  15. Krista Siegfrids julkaisee levyn viisujen alla 4.4.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.4.2013.
  16. Rähinä Live: Krista Siegfrids Rähinä Live. Viitattu 25.5.2013.
  17. Nämä tähdet ovat mukana lasten uudessa laulukisassa Iltalehti. 6.3.2013. Viitattu 6.3.2013.
  18. Sokkipudotus Tähdet, tähdet -kisassa - puhkesi heti itkuun MTV. 2015-4-12. Arkistoitu 8.3.2018. Viitattu 2016-12-6.
  19. Krista Siegfrids ja Roope Salminen juontavat Uuden Musiikin Kilpailun 2016 yle.fi. 6.11.2015. Viitattu 8.11.2015.
  20. Finland: Krista Siegfrids to host UMK 2016 eurovision.tv. 6.11.2015. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
  21. Krista Siegfrids – Faller 30.11.2015. SVT. Viitattu 30.11.2015. (ruotsiksi)
  22. David Lindgren och Wiktoria är i final i Melodifestivalen 2016 13.2.2016. SVT. Viitattu 13.2.2016. (ruotsiksi)
  23. Aftonbladet: Krista Siegfrids pyrkii jälleen Ruotsin euroviisuedustajaksi Ilta-Sanomat. 29.11.2016. Arkistoitu 30.11.2016. Viitattu 29.11.2016.
  24. UMK17 – kohti uutta ja isompaa Uuden Musiikin Kilpailua yle.fi. 23.11.2016. Viitattu 6.12.2016.
  25. Romero, Rebeca: Uusi kausi! Talent Suomi sykähdyttää ja tempaa mukaansa jälleen helmikuussa MTV Uutiset. 8.1.2021. Viitattu 11.2.2021.
  26. Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -syksyn 2021 tanssiparit MTV Uutiset. 2.8.2021. 2.8.2021. Viitattu 11.11.2021. f
  27. Krista Siegfrids kihloihin 14.10.2014. Iltalehti. Arkistoitu 16.10.2014. Viitattu 16.10.2014.
  28. IS: Krista Siegfrids menee syksyllä naimisiin - rakas kosi aikoja sitten iltalehti.fi. Viitattu 30.6.2017.
  29. Krista Siegfrids erosi - liitto kesti alle 2 vuotta: ”Tarvitsemme rauhan toipua” 18.3.2019. Iltalehti. Viitattu 18.3.2019.
  30. Krista Siegfrids menetti lähes kaikki viisutyönsä: ”Eri maa, samaa skeidaa” www.iltalehti.fi. Viitattu 28.4.2020.
  31. Krista Siegfrids sai vauvan! ”Tehty Helsingissä, syntynyt Amsterdamissa” www.iltalehti.fi. Viitattu 19.11.2020.
  32. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Ding Dong! Musiikkituottajat. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 19.5.2013.
  33. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Marry Me Musiikkituottajat. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 8.12.2013.
  34. Suomen Suosituimmat vk 9 Radio Nova. Viitattu 6.3.2013.
  35. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Can You See Me? Musiikkituottajat. Arkistoitu 16.12.2013. Viitattu 8.12.2013.
  36. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Cinderella Musiikkituottajat. Arkistoitu 16.3.2014. Viitattu 16.3.2014.
  37. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - On & Off Musiikkituottajat. Arkistoitu 27.2.2015. Viitattu 27.2.2015.
  38. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Better On My Own Musiikkituottajat. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 22.8.2015.
  39. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Be Real Musiikkituottajat. Arkistoitu 21.11.2016. Viitattu 20.11.2016.
  40. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Krista Siegfrids - Snurra Min Jord Musiikkituottajat. Arkistoitu 28.2.2017. Viitattu 27.2.2017.
  41. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Mikko Leppilampi & Krista Siegfrids - Valkea Joulu Musiikkituottajat. Viitattu 28.12.2021.
  42. Krista Siegfrids menee videossaan naimisiin: Poikaystäväni istui vieraiden joukossa 2.2.2013. YleX. Viitattu 4.2.2013.
  43. Krista Siegfrids huippuseksikkäänä videolla – Amen! 25.5.2013. Stara. Viitattu 25.5.2013.
  44. Krista Siegfrids teki kappaleen edesmenneelle isälleen - katso video! 30.9.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 27.10.2013.
  45. Krista Siegfrids - Cinderella 28.2.2014. KristaSiegfridsVEVO. Viitattu 23.3.2014.
  46. Krista Siegfrids - On & Off 20.2.2015. KristaSiegfridsVEVO. Viitattu 14.8.2015.
  47. Krista Siegfrids - Better On My Own 14.8.2015. KristaSiegfridsVEVO. Viitattu 14.8.2015.
  48. Krista Siegfrids - Be Real 18.11.2016. KristaSiegfridsVEVO. Viitattu 6.12.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Krista Siegfrids.