Krimin laivastotukikohta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Krimin laivastotukikohta perustettiin Venäjän liitettyä koko Krimin niemimaan ja myös Ak-Jarin Venäjään 1783. Samalla paikkaa alettiin kutsua Sebastopoliksi 10. helmikuuta 1784 annetulla määräyksellä. Vuosina 17971826 paikkaa kutsuttiin tataarinimellä Ak-Jar, mutta sittemmin nimi vakiintui venäläiseen ja ukrainalaiseen muotoonsa Sevastopol.

Mustanmeren laivaston tukikohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustanmeren laivastoa oli alettu perustaa Katariina II Suuren käskystä joulukuussa 1775. Keisarinnan määräyksen mukaan laivoja piti rakentaa 20 lisää. Tavoitteena oli eristää Krimin niemimaa muusta Ottomaanien valtakunnasta ja tehdä sen valloittaminen mahdolliseksi Venäjälle. Tehtävän otti suorittaakseen Novorossijskin kenraalikuvernööri Grigori Potjomkin. H’ersoniin perustettiin uusi satamakaupunki Dneprin suulle 1778. Samana vuonna alettiin valmistaa seitsemää suurta laivaa ja neljää leveäpohjaista maihinnousutykkialusta.

8. huhtikuuta 1783 Krimin, Tamanin ja Kubanin oikean rannan (länsirannan) tultua yhdistetyksi Venäjään Fedot Klokaševin kahden fregatin osasto talvehti Aktiarin poukamassa, mikä tyydytti meriupseereita. Paikalle päätettiin toukokuussa rakentaa satama ja rannoille kaupunki. Grigori Potjomkin valtuutti kontra-amiraali Thomas MacKenzien rakennuttamaan uuden Sevastopolin sataman. Kahdessa vuodessa perustettiin amiraliteettiin Mustanmeren osasto, minkä johtoon nimitettiin Potjomkin ja Mustanmeren laivastolle osoitettiin kaksitoista ensilinjan sotalaivaa, kaksikymmentä fregattia sekä 13 500 sotilasta.

Krimin niemimaa n. 1888.

Venäjän ja Ottomaanien valtakunnan 17681774 päättäneen sodan tuloksena Krimin kaanikunta julistettiin itsenäiseksi Ottomaanien valtakunnasta ja samalla Venäjän suojelukseen.

Laivastotukikohtaa käytettiin hyväksi Ottomaanien valtakunnan ja Venäjän välisessä seuraavassa sodassa 17871791, minkä aikana käytiin Suomessa Kustaan sota 17881790 Ruotsin aloitteesta hattujen sodan tappioiden korvaamiseksi sopivassa ulkopoliittisessa tilanteessa, kun Venäjä näytti olevan sitoutunut etelään.

Vuonna 1804 Sevastopol julistettiin virallisesti Venäjän Mustanmeren laivaston pääsotasatamaksi. Vuonna 1805 tehtiin Mustanmeren laivaston komentajasta myös samanaikaisesti Sevastopolin ja Mykolajivin komentaja.

Krimin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Krimin sota

Ranskan ja Britannian pyrkiessä rajoittamaan Venäjän vaikutusvallan kasvua alkoivat ne tukea Ottomaanien valtakuntaa kiistassa, mikä oli aiheutunut ranskalaisten katolilaisten ja ortodoksien kesken Palestiinassa sijaitsevien kirkkojen hallinnasta. Alkoi Krimin sota (18541856), missä Ranska ja Britannia ryhtyivät sotatoimiin Ottomaanien valtakunnan kanssa Venäjää vastaan, minkä oli lopulta puolustauduttava ja julistettava sota.

Sevastopol joutui myös maataisteluiden kohteeksi, koska ranskalaiset ja brittiläiset joukot pyrkivät valtaamaan sen Venäjän heikentämiseksi ja Ottomaanien valtakunnan tukemiseksi Mustallamerellä.

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Etelä-Venäjän armeija

Brest-Litovskin rauhansopimuksesta seurannut brittien ja ranskalaisten sekä myös yhdysvaltalaisten ja lopulta myös japanilaistan sekä muiden kansakuntien aloittama Venäjän sisällissotaan kuuluva interventio kosketti Krimiä siten, että Etelä-Venäjän armeija perusti tukikohtansa Krimille, mitä tuki ranskalainen ja brittiläinen laivasto-osasto. Lopulta Anton Denikinin luovuttua ja Pjotr Wrangelin evakoitua joukkojensa rippeet Konstantinopoliin Krim antautui Neuvosto-Venäjälle.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Krim joutui saksalaisten haltuun operaatio Barbarossan suuntauduttua etelään ja Kaukasukselle öljynsaannin varmistamiseksi. Sevastopolin tekemän vastarinnan vuoksi se julistettiin yhdeksi Neuvostoliiton sankarikaupungeista.

Neuvostoliiton loppuaika ja Ukrainan itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšovin aloitteesta Krimin niemimaa siirrettiin Venäjän federatiiviselta sosialistiselta neuvostotasavallalta Ukrainan sosialistiselle neuvostotasavallalle 1954 sen muistoksi, että atamaani Bohdan H’melnytskyi oli liittoutunut kolmesataa vuotta aikaisemmin Venäjän tsaarin Aleksei Mihailovitšin kanssa saadakseen tukea Puola-Liettuaa vastaan.

Ukrainan itsenäistyttyä Neuvostoliitosta 1991 alkoi Venäjän ja Ukrainan välinen kiista ydinaseista ja myös Mustanmeren laivaston alusten jakamisesta Venäjän ja Ukrainan kesken.

Tämä jälkeen maat kiistelivät siitä, millä ehdoilla Venäjän Mustanmeren laivasto saa käyttää Ukrainan alueella olevaa laivastotukikohtaa.

Pääartikkeli: Ukrainan maakaasukysymys

Asiasta tehtiin vuoteen 2017 saakka sopimus 98 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vuosivuokralla. Sopimusta on kuitenkin rasittanut se, että Ukraina on pyrkinyt käyttämään vähäistä vuokraa argumenttina Gazpromin maakaasuhinnankorotusten torjumiseen.

Ukrainan pyrkimys sopimuksesta eroon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän Mustanmeren laivaston läsnäoloon Krimin laivastotukikohdassa liittyy myös se, että Ukraina on virallisesti ilmoittanut pyrkivänsä Euroopan unionin jäseneksi ja se myös on lähestynyt NATO:a, mikä tekee Venäjän Mustanmeren laivastotukikohdan jatkamisen kyseenalaiseksi 2017 päättyvän sopimuskauden jälkeen.

Mikäli vuokra-aika ei jatku 2017 jälkeen, Venäjän on siirrettävä Mustanmeren laivastonsa Sevastopolissa olevat aluksensa Novorossijskiin.

Ukrainalla on Georgian kanssa sopimus, jonka mukaan kumpikaan ei anna aluettaan kolmannelle osapuolelle käyttöön toista sopimusosapuolta vastaan. Etelä-Ossetian taisteluiden aikana 2008 Venäjän Mustanmerenlaivasto järjesti Abhasian ja muun Georgian rannikolla merisaarron, mitä Georgian merivoimien ohjusveneet yrittivät murtaa. Ohjusvene Miraž upotti Georgian merivoimien ohjusveneen. Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko ilmoitti, etteivät saartoon lähteneet alukset voi palata Krimille. Myöhemmin Ukrainan presidentti antoi määräyksen, jonka mukaan Venäjän Mustanmerenlaivaston alusten tulee ilmoittautua 72 tuntia aikaisemmin palatessaan. Venäjän federaatio piti määräystä sopimusten vastaisena, mutta ohjasi saartoon osallistuneet alukset Novorossijskin laivastoasemalle. Ukrainan pääministeri Julija Tymošenko epäili julkisesti presidentin määräyksen laillisuutta, jonka jälkeen pääministeri joutui tutkintaan epäiltynä maanpetoksesta. Georgian merisaartoon osallistuneet alukset palasivat Krimille. Ukrainan merivoimien alus häiritsi muodollisesti puolen tunnin ajan ohjusvene Miražin paluuta, mutta ei estänyt sitä. Palaaville aluksille järjestivät venäläiset paluun yhteydessä ilotulituksen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]