Kraken
Kraken on norjalaisissa merimiestarinoissa esiintyvä valtava merihirviö, joka saattoi hyökätä laivojen kimppuun ja vetää ne syvyyksiin. Se oli puoliksi mustekala ja puoliksi rapu, joidenkin lähteiden mukaan jättiläiskalmari. Krakenin kuvasi ensi kerran Erik Pontoppidan vuonna 1752 julkaistussa teoksessaan Norjan historia.[1] Krakenin on väitetty elävän Norjan ja Islannin rannikkojen läheisyydessä.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Krakenia käsittelevät kertomukset luultavasti pohjautuvat skandinaavisessa mytologiassa esiintyneeseen hafgufa-merihirviöön, tai mahdollisiin havaintoihin jättiläiskalmareista. Ensimmäiset tarinat krakenista ovat peräisin Norjasta 1100-luvulta.
1700-luvulla elänyt tanskalainen kirjailija ja luonnonhistorioitsija Erik Pontoppidan, joka sittemmin toimi Bergenin piispana, keräili ja tutki aikoinaan norjalaisia kansantarinoita, ja samalla tutustui krakenista kertoviin taruihin. Pontoppidanin antaman kuvauksen mukaan kraken oli jättimäinen mustekala, jolla oli linnun nokka, kaksi jättimäistä lonkeroa, joilla se murskasi laivat ja kolmekymmentä lonkeroa, joiden alapinta on täynnä piikikkäitä imukuppeja. Se kykeni tekeytymään täydellisesti saareksi, ja odottamaan sille rantautuvia merimiehiä. Tämän jälkeen kraken paljastaisi todellisen luonteensa ja söisi merimiehet. Kraken myös kykeni uppottamaan kokonaisia laivoja tarrautumalla lonkeroillaan aluksen mastoihin ja vetämällä sen miehistöineen meren pohjaan. Uskottiin myös, että kraken saattoi nukkua meren pohjassa vuosisatojen ajan heräämättä kertaakaan.
Myöhemmin 1800-luvun alkupuolella ranskalainen meritutkija Pierre Denys de Montfort löysi kaksi rannalle huuhtoutunutta jättiläiskalmarin ruumista. Hän uskoi näiden olleen itse asiassa krakeneita, ja ryhtyi väittämään, että vuonna 1782 kymmenen brittiläistä sotalaivaa olisi joutunut krakenin upottamaksi. Britit kiistivät jyrkästi väitteet, ja Montfortin maine tutkijana oli mennyttä.
Populaarikulttuurissa [muokkaa]
Pelit [muokkaa]
- Kraken on esiintynyt useissa tunnetuissa roolipeleissä, kuten Dungeons & Dragonsissa ja Magic: The Gatheringissa.
- Age of Mythologyssa Kraken on yksi viikinkien yksiköistä, jonka erikoisvoimana on kyky upottaa vihollislaiva yhdellä iskulla.
- Kraken esiintyy yhtenä Golden Sun -pelin voimakkaimmista vastustajista.
- Peliautomaatti The Ocean Huntersissa Kraken on ensimmäinen (helpoin) seitsemästä päävastustajasta.
- Warhammer 40,000:ssa Kraken on yksi Tyranidien pesälaivueista.
- Kraken esiintyy myös God of War II:ssa yhtenä päävastuksena.
- Kraken on esiintynyt Tomb Raider: Underworldissa yhtenä päävastuksena.
- Pelissä Heroes of Newerth Kraken on yksi pelattavista pelihahmoista.
- Pelissä World of Warcraft on Krakeniin viittaava varuste nimeltään ”Gauntlets of the Kraken”.
- Indiana Jones and the Emperor’s Tomb -pelissä Kraken on Istanbul-kentän loppuvastus.
- EarthBound -pelissä Kraken esiintyy valtavana silmättömänä lohikäärmeenä, joka hyökkää laivan kimppuun.
Elokuvat [muokkaa]
- Kraken nähdään jättiläismäisenä mustekalana elokuvassa Pirates of the Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu. Elokuvassa Kraken on pahan Davy Jonesin hallinnassa ja jahtaa merirosvo Jack Sparrow'ta, joka ei ole maksanut velkaansa Jonesille.
- Piirretyssä elokuvassa Atlantis 2: Milon paluu Kraken on paholaisen lähettämä hypnotisoiva olento.
- Elokuvassa Titaanien taistelu Kraken on Haadeksen omasta lihasta luotu hirviö.
Musiikki [muokkaa]
- Amerikkalainen yhtye Clutch on tehnyt kappaleen ”Release The Kraken”.
- Saksalainen darkwave-yhtye Deine Lakaien julkaisi kappaleen "Kraken" Gone-EP:llä vuonna 2010.
Kirjallisuus [muokkaa]
- Kirjailija Eoin Colfer on Artemis Fowl- kirjasarjassaan muuttanut krakenin lempeäksi saaren muotoiseksi vedeneläväksi.
- Mangaka Eiichiro Odan ”One Piece” -mangassa Kraken asustaa Nereidisaaren yläpuolella. Päähenkilö kuitenkin kesyttää merten hirmuisten pedon.
Viitteet [muokkaa]
Sivulta puuttuu 