Koulusurma

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kouluammuskelu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koulusurmalla tarkoitetaan tapausta, jossa henkilö tuo kouluun jonkin aseen ja käyttää sitä siellä muita henkilöitä vastaan. Joissain tapauksissa tekijöitä on ollut enemmän kuin yksi. Kouluampumisessa tekijä on nykyinen oppilas tai entinen oppilas. Tekijä voi olla myös ulkopuolinen (Langman 2009, 16.) Ampumisen päätteeksi ampuja on usein tehnyt itsemurhan, minkä vuoksi on joskus käytetty myös nimitystä laajennettu itsemurha.

Kouluampumisen kohteiden valikoituminen on sattumavaraista erotuksena väkivallantekoihin, joiden motiivi on henkilökohtainen (esim. huumerikos, jengit, rakkaussuhde). Myöskään ulkopuolisen aikuisen kouluun suorittama aseellinen hyökkäys ei ole kouluampuminen.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Kouluun suoritettujen useita henkilöuhreja vaatineista tapauksista ensimmäinen on Charles Whitmanin teko Teksasin yliopistossa vuonna 1966.[2] Kouluampumisesta tuli yleinen termi vuosien 1997–1998 kouluissa tapahtuneiden ampumatapausten johdosta. Tekijät olivat Luke Woodham (Pearl, Mississippi 1.10.1997), Michael Carneal (West Paducah, Kentucky 1.12.1997), Joseph Colt (Stamps, Arkansas 15.12. 1997), Andrew Golden ja Mitchell Johnson (Jonesboro, Arkansas 24.3.1998), Andrew Wurst (Edinboro, Pennsylvania 24.4.1998) ja Kip Kinkel (Springfield, Oregon 21.5.1998).[3]

[muokkaa] Kouluampumisten taustoista

Kouluampuminen on tilastollisesti harvinainen ilmiö, jolle ei ole löydettävissä selittävää motiivia. Kouluampuminen rinnastetaan psykologisilta vaikutuksiltaan terrori-iskuun.[4]

Psykologian tohtori, keskusrikospoliisin erikoistutkija Helinä Häkkäsen mukaan kouluampujilla on kaksi yhteistä tekijää, jotka ovat syvä pettymys ja uskomus omasta ylivertaisuudesta. Pettymys voi kohdistua omaan itseen, ympärillä vaikuttaviin ihmisiin ja/tai yhteiskuntaan. Sen sijaan koulukiusaaminen ei ole kaikkien tapausten yhteinen piirre. Häkkänen on profiloinut muun muassa Jokelan koulusurmaajan Pekka-Eric Auvisen. [5] Kouluampujan tekoon liittyy hänen vakava mielenterveytensä häiriö, vaikka tekijä käyttäytyy yleensä ennen tekoaan yhteisössä tavanomaisesti. Masennuksen, mediaväkivallan ja/tai huumaavien aineiden käytön katsotaan osittain lisäävän alttiutta väkivaltaisuuteen. Erakkoluonne on harvinaisuus kouluampujana, tyypillisempää on sosiaalisena pidetty henkilö, joka kokee yksinäisyyttä sosiaalisesta toiminnastaan huolimatta. Aseiden helppo saatavuus, psyykelääkkeiden käyttö tai yhteiskunnallinen syrjäytyneisyys ei yleensä lisää väkivaltaisen käyttäytymisen riskiä. Koulukiusaaminen voi olla kouluampumisen motiivi, mutta tavallisesti yhdessä useiden muiden syiden kanssa. Kouluampuja voi olla itse koulukiusaaja.[6]

Sosiaalipsykologian dosentti Atte Oksasen ja sosiologian dosentti Pekka Räsäsen mukaan on perusteltua väittää, että tapahtumien yksityiskohtainen käsittely ja erityisesti tekijöiden taustojen käsittely julkisuudessa saattaa rohkaista vastaavia tekoja suunnittelevia, ja että yhden maan tapahtumat lisäävät todennäköisyyttä vastaaviin tapahtumiin myös muualla. Kouluampujia yhdistää Oksasen ja Räsäsen mukaan lähinnä se, että he ovat miehiä, ja noin kaksi kolmasosaa heistä on kokenut vakavaa kiusaamista tai häirintää. Lisäksi Oksanen ja Räsänen mainitsevat yhdistäväksi tekijäksi sen, että monet kouluammunnat tapahtuvat kylissä tai pikkukaupungeissa eivätkä suurissa metropoleissa. Kouluammuntojen taustalle voidaan heidän mukaansa hahmottaa usein kokonaisvaltaista syrjäytymistä. Tämä selittäisi osaltaan sitä, miksi kouluammunnat tapahtuvat tyypillisesti pienillä paikkakunnilla. Suuret kaupungit tarjoavat runsaasti vaihtoehtoisia viiteryhmiä, pienillä paikkakunnilla näin ei aina ole.[7]

Kouluampumisten ymmärtämistä vaikeuttaa median epätarkka uutisointi ja tapa etsiä teoille yhtä selittävää tekijää, kuten koulukiusaamista tai kostoa. Kouluampumisen motiivit ovat monisyisiä.[8]

[muokkaa] Koulusurmat maailmalla

Koulusurmia on tapahtunut muiden muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Unkarissa, Israelissa, Saksassa ja Suomessa. Suomessa on tapahtunut tulkinnasta riippuen kolme tai neljä koulusurmiksi luokiteltavaa tapausta: Turussa, Raumalla, Jokelassa ja Kauhajoella.

[muokkaa] Tapauksia

[muokkaa] Lähteet

  • Peter Langman, suom. Mika Tiirinen: Kouluampujat - Miksi nuori tappaa?. Riika, Latvia: BTJ Finland Oy Kustannus, 2009.

[muokkaa] Viitteet

  1. Langman, s.16
  2. Langman, s.17-18
  3. Langman, s.18-19
  4. Langman, s.17-18
  5. STT: "Kouluampujia yhdistää syvä pettymys mutta ei kiusaaminen" Helsingin Sanomat. 24.09.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 24.9.2008.
  6. Langman, s.20-35
  7. Oksanen, Atte & Räsänen, Pekka: Pienet yhteisöt avainasemassa ennaltaehkäisyssä. Koulusurmia tulisi tarkastella yhteiskunnallisena ongelmana. Turun Sanomat, 20.3.2009, s. 2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.3.2009.
  8. Langman, s. 20, 34-35
  9. Kouluammuskelu Kreikassa - kolme haavoittui
  10. Useita kuoli kouluammuskelussa Azerbaidzhanissa

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä