Kotkan Työväen Palloilijat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kotkan Työväen Palloilijat (lyh. KTP) on vuonna 1927 perustettu kotkalainen palloiluseura. Se on erityisesti jalka- ja koripalloseura. Alussa seuralla oli toimintaa myös muissa palloilulajeissa. Seuran tunnusvärit ovat olleet perustamisesta saakka vihreä ja valkoinen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkan Työväen Palloilijat sai alkunsa, kun ryhmä Kotkan Riennosta eronneita palloilijoita päätti perustaa oman seuran. Ero johtui osittain poliittisista syistä. Työväen Palloilijat perustettiin Kotkan työväentalolla 22. syyskuuta 1927. Heti perustamisensa jälkeen seura liittyi Työväen Urheiluliittoon, mihin se kuuluu yhä. Seuran ykköslajiksi nousi alussa heti jalkapallo, jossa sillä on myös nykyisin laajaa junioritoimintaa. Vuonna 1929 lajeihin tulivat mukaan jääpallo ja pesäpallo, mutta pesäpallotoiminta loppui jo 1930-luvulla. Jääpallossa KTP oli keväällä 1937 TUL:n mestaruusloppuottelussa häviten Maarian myöh. Turun Pyrkivälle 7–3.

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KTP logo.jpg

Miesten jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallossa Kotkan Työväen Palloilijoilla on pitkät perinteet. KTP on voittanut kahdesti Suomen mestaruuden ja neljästi Suomen Cupin. Kaudella 1998 KTP nousi Veikkausliigaan ja liigatoimintaa varten perustettiin osakeyhtiö Kotkan TP, jolle KTP ry antoi liigalisenssinsä. Kotkan TP pelasi kausina 19992000 Veikkausliigassa, mutta putosi toisena liigakautenaan Ykköseen ja meni lopulta konkurssiin. Valmentajana toimi Hannu Touru ja osakeyhtiön toimitusjohtajana Jukka Vakkila.

Ykkösen paikkaa tarjottiin KTP:lle, mutta se olisi tarkoittanut myös Kotkan TP:n velkojen ottamista vastaan. Osakeyhtiön konkurssin myötä KTP tiputettiin 4. divisioonaan, josta se nousi heti Kolmoseen. KTP pelasi kaudet 20082009 Kakkosessa ja kauden 2010 Kolmosessa, josta nousi heti takaisin Kakkoseen pelaten siellä 20112013.

Alun perin Kotkan TP:n kakkosjoukkueeksi vuonna 1999 perustettu ja vuonna 2000 itsenäiseksi seurakseen irtautunut FC KooTeePee nousi Kolmosesta Kakkoseen kaudella 2000 ja pelasi Veikkausliigassa kausina 20032008. Joulukuussa 2013 KooTeePee ja Kotkan Työväen Palloilijat palasivat jälleen yhteen, minkä myötä KooTeePee lyhensi nimensä FC KTP:ksi ja liittyi Kotkan Työväen Palloilijoiden jäsenseuraksi.[1] Kotkan Työväen Palloilijat puolestaan luopui paikastaan Kakkosessa.[2]

Naisten jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten jalkapallossa KTP saavutti pronssia kaudella 1981. Pääsarjatasolla joukkue pelasi myös kausina 1984–1986.[3]

Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ktp logo2 korisliiga.jpg
Pääartikkeli: KTP-Basket

Miesten koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koripallossa Kotkan Työväen Palloilijoiden toiminta keskittyy juniorityöhön. Suomen korkeimmalla sarjatasolla Korisliigassa pelaa nykyisin erillisen osakeyhtiön pyörittämä KTP-Basket.

KTP Basket on voittanut kuusi SM-kultaa (1958, 1967, 1988, 1991, 1993, 1994), kuusi SM-hopeaa (1960, 1961, 1985, 1986, 1987, 1990) ja yhdeksän SM-pronssia (1957, 1959, 1964, 1966, 1970, 1976, 1982, 1984, 2004, 2011). Suomen Cupin joukkue on voittanut yhdeksän kertaa, vuosina 1978, 1983, 1984, 1985, 1987, 1990, 1993, 2003 ja 2004.

Naisten koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten koripallossa KTP voitti hopeaa vuonna 1989.[4]

Pesäpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallossa KTP selviytyi vuonna 1930 TUL:n mitalisarjaan saakka ja saavutti siinä hopeaa. Kaudella 1931 tie nousi pystyyn alkukarsinnoissa, eikä mainittavaa menestystä ole lajissa sittemin tullut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.