Kornelia Kubińska

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kornelia Kubińska (o.s. Marek, s. 3. elokuuta 1985) on puolalainen maastohiihtäjä, joka edustaa AZS AWF Katowicea.[1]

Kubińska kilpaili maastohiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Düsseldorfissa lokakuussa 2007 sijoittuen vapaan hiihtotavan sprintissä 58:nneksi. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti helmikuussa 2008 Liberecin 7,6 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa, jossa hän sijoittui 25:nneksi. Hänen paras sijoituksensa henkilökohtaisessa kilpailussa on 23:s sija, jonka hän saavutti Otepään 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa tammikuussa 2010.[1]

Liberecin MM-kilpailuissa 2009 Kubińska sijoittui 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 20:nneksi ja 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa 29:nneksi. Puolan viestijoukkueen mukana hän sijoittui kuudenneksi. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän oli sekä 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa että 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 23:s. Puolan viestijoukkueen mukana hän sijoittui yhdeksänneksi.[1]

Vanvouverin olympialaisissa 2010 Kubińska oli ainut dopingista kiinni jäänyt urheilija. Hän sai kahden vuoden kilpailukiellon maansa hiihtoliitolta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]