Korkea fantasia
Korkea fantasia[1] on fantasiakirjallisuuden alalaji, jossa tarina sijoittuu kokonaan tai suurimmaksi osaksi kuvitteelliseen maailmaan.
Korkea ja matala fantasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkea fantasia eroaa matalasta fantasiasta, jossa fantasiaelementit sijoittuvat tuttuun reaalimaailmaan. Joskus termiä kuitenkin käytetään toisessa merkityksessä eli kun halutaan tehdä ero yliluonnollisten elementtien määrässä. Korkean fantasian yliluonnollisten elementtien määrä on suuri, kun taas matala fantasia on arkisempaa, eivätkä esimerkiksi taruolennot ole kovin yleisiä.
Korkean ja matalan fantasian välimuodoksi on määritelty kahden maailman fantasia eli avoimen maailman fantasia. Sellaisissa tarinoissa tunnetun todellisuuden ja fantasiamaailman välillä on jokin kulkureitti, esimerkkinä J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjat.[2]
Eeppinen fantasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eeppinen fantasia edustaa laveaa eli eeppistä kerrontaa, jossa tapahtumat vyöryvät eteenpäin mahtipontisesti. Tarinat ovat pitkiä ja monipolvisia, ja niiden keskeinen teema on yleensä taistelu yliluonnollista pahuutta vastaan. Kertomukset sijoittuvat tarumaiseen menneisyyteen ja myyttisiin maihin, joissa taikuuden käyttö on yleistä. Yleensä teokset ovat pitkiä kirjasarjoja.[2]
Eeppiselle fantasialle ovat tyypillisiä pikkutarkasti luodut kuvitteelliset maailmat, joilla on oma historiansa, mytologiansa, kasvi- ja eläinkuntansa ja jopa pitkälle kehitellyt kuvitteelliset kielet. Näitä maailmoja kansoittavat monenlaiset taruolennot, kuten lohikäärmeet, kääpiöt, haltiat ja peikot. Tällaiseen erityisesti anglosaksiseen populaariin fantasiaan viitataan myös nimellä tolkienlainen fantasia J. R. R. Tolkienin mukaan.[2]
Lajin kaavojen mielikuvituksettomaan käyttöön saatetaan viitata tusinafantasiana.[2]
Tunnettuja kirjoja ja kirjailijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- David Eddings: Belgarionin taru ja Mallorean taru
- Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat
- Robert Jordan: Ajan pyörä
- C. S. Lewis: Narnian tarinat
- R. A. Salvatore: Forgotten Realms -kirjat
- J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
- Christopher Paolini: Perillinen-trilogia
- George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu
Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seikkailufantasia tuli Suomessa lopullisesti tunnetuksi 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Viihteellisen fantasian keskeiseksi muodoksi tuli viihteellinen roolipelifantasia, fantasiaromaanit, joita tehdään samoihin fantasiamaailmoihin sijoittuvien roolipelien pohjalta. Roolipelifantasia tuli Suomeen, kun Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin Dragonlance-kirjoja alettiin kääntää vuonna 1990.
Fantasiakirjallisuus koki 1990-luvun alkupuolella Suomessa suuren noususuhdanteen. Otava, Jalava ja Karisto julkaisivat ajan fantasiakirjallisuudelle ominaista eeppistä fantasiaa eli pitkiä, samaan maailmaan sijoitettuja teossarjoja. Yhdysvaltalaisen David Eddingsin Belgarionin taru suomennettiin 1991–1993. 1990-luvun jälkipuoliskolla suomennettiin runsaasti muutakin viihdefantasiaa, kuten Terry Brooksin, Robert Jordanin ja Tad Williamsin fantasiasarjoja.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/jasen/lehtiarkisto?modeyksi=yksi&takaisin=/&teksti_id=7643[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d Matilainen, Hanna: Mitä kummaa: Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon, s. 28–29. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-024-3.
- ↑ Sisättö, Vesa: Fantasiakirjallisuus. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 1, s. 501–502. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Petri Hiltunen: Fantasian pahimmat kliseet – top 10. Kosmoskynä 4/1995 – Legolas 1/1995.