Kordillieerien jääkilpi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kordillieerien jääkilpi oli jääkausiaikoina pohjoisten Kalliovuorten yllä. Viimeksi se kasvoi suureksi Wisconsin-jääkilveksi. Kun jäätikkö oli suurimmillaan, se yhdistyi itäisen Kanadan yllä olleen Laurentiden jääkilven kanssa suureksi jäätiköksi. Tutkijoita kiinnostaa Kordillieerien jäätikön laajuus, koska sen uskotaan jääkauden lopulla Laurentiden jääkilpeä nopeammin supistuessaan avanneen muinaisille intiaaneille tien etelään ensiksi joko Kalliovuorten itäpuolelle tasangoille tai Alaskan kaakkoisrannikolle – Kanadan länsirannikolle. Kun valtavan Laurentiden jääkilven sulaminen vei 11 000 vuotta, Kordillieerien jääkenttä suli 4 000 vuodessa tai lyhyemmässä ajassa. Tämä nopea sulaminen aiheutti monia tulvia, muun muassa Missoula-järven äkillisen tulvimisen yli. Koska jää painoi maankuorta alas, joillakin alueilla merenpinta oli satoja metrejä nykyistä korkeammalla, vaikka vedenpinta oli yleisesti ottaen laskenut koko maailmassa. Vedenpinnan yleisen laskun ja paksun jään aiheuttaman maankuoren painumisen tarkka tietäminen on olennaisen tärkeää, kun halutaan selvittää, saattoivatko intiaanit kulkea Kordillieerien jääkilven vierestä nykyisen Alaskan alueelta Yhdysvaltoihin.

Laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajimmillaan Kordillieerien jäätikkö ulottui Yhdysvalloissa läntiseen Montanaan ja pohjoiseen Idahoon. Rannikolla se ulottui pohjoiseen Washingtoniin Seattlen ja Spokanen tasalle. Alaskassa se ulottui muun muassa Yukonin territorion eteläisimpään kolmannekseen, eteläiseen Keski-Alaskaan ja Alaskan niemimaalle. Jää peitti kaiken Alaskan eteläisimmästä osasta, kaakkoisesta rannikon "kahvasta", joka on Brittiläisen Kolumbian länsipuolella. Jää peitti laajimmillaan lähes koko mannerjalustan, joka oli jääkauden aikana vedenpinan yläpuolella, Alaskan ja Kanadan rajalla olevasta Juan de Fucan salmesta pohjoiseen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen Wisconsin-jääkauden viimeistä vaihetta sanotaan Fraser-jäätiköitymiseksi. Silloin jää laajeni Fraserin ja Pugetin alamaihin, ja osaan Juan de Fucan salmea. Jää ulottui lännessä mennerjalustan rajan ja mantereen väliin. Täällä olivat ulkonevan mannerjään kielekkeet Puget Lobe ja Juan de Fuca Lobe. Pugetin kieleke oli jääkauden aikana lämpötilojen mukaan herkemmin liikkuva kuin muut jääkielekkeet, kieleke värähteli 200 kilometriä, ainakin 100 metrin vuosivauhtia. Laajimmassa asemassaan Pugetin kieleke lienee ollut 500–1 000 vuotta.[1] Pugetin silmukka eteni viimeksi läntisessä Washingtonin osavaltiossa 15 000 vuotta sitten. Se synnytti tänne suistoalueita ja muitakin jäätiköille tyypillisiä kerrostumia. Jääkilpi ulottui 270 metrin korkeuteen Columbiajoen laaksossa, ja mannerjalustalla veden alla 0–300 metrin korkeuteen. Itäisillä Kaskadivuorilla syntyi Okanogan jääkieleke, johon liittyi Columbian jääjärvi. Jääkieleke nimeltä Purcell Trench Lobe patosi Missoula-järven.

Läntisessä Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa ja Kanadan lounaisessa Brittiläisessä Kolumbiassa jää oli laajimmilaan 22 000–18 000 vuotta sitten.[1] ja oli suuresti vetäytynyt, kun jää virtasi taas Pugetin alamaille joskus 17 000–13 000 vuotta sitten. Ennen aikaa 18 000 vuotta sitten jäätikkö saapui läntisllä Kaskadivuorilla, Olympicvuorilla ja Vancouversaarilla laaksojen suille ja loi moreenit, ja vetäytyi takaisin vuorille. Kordillieerien jää eteni Pugetin alamaille kaakkoisen Vancouverin saaren reunalle 18 000 vuotta sitten. Jää kiersi Olympicvuoret ja saapui läntiseen Juan de Fucan salmeen 17 000 vuotta sitten, ja Seattleen 15 000 vuotta sitten. Tämä oli Vashon stade-vaihe, joka päättyi 13 600 vuotta sitten, jolloin jää vetäytyi pohjoisille Pugetin alamaille. Joidenkin toisten mielestä jää olisi ollut 17 200 radiohiilivuotta sitten kuimpana lännessä.

Jäätiköityminen noin 17 500 vuotta sitten oli samalla tasalle sekä läntisillä että itäisllä Kalliovuorilla Yhdysvaltain ja Kanadan rajan tuntumassa, mikä kertoo jäätikön käyttäytyneen laajoilla sektoreilla suunnilleen samalla tavoin. Olympicvuorilla Evans Creek -stadiaalissa jää laajeni 21 000–19 000 vuotta sitten Brittiläisessä kolumbiassa valtavasti. Mount Saint Helensin tienoilla jää laajeni suurimmilleen 18 800 vuotta sitten.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Description: Ice Sheets and Glaciations. Vulcan.wr.usgs.gov: USGS/Cascades Volcano Observatory, Vancouver, Washington. Viitattu 16.8.2007. (englanniksi)