Koprofagia
Koprofagia (kreik. κόπρος 'uloste' + φαγεῖν 'syödä') eli skatofagia tarkoittaa ulosteen syömistä. Kyseessä on lähes yksinomaan eläinmaailman ilmiö.lähde?
Koprofagiaa esiintyy lemmikkieläimillä, kuten koirilla. Ilmiö voi niillä johtua lukuisista ruokahaluun vaikuttavista sairauksista tai jonkin vitamiinin puutoksesta.[1] Koiranpentujen tiedetään syöneen sekä omia että toisten ulosteita.[2] Usein ulosteen syöminen on kuitenkin vain eläimen käyttäytymiseen liittyvä tapa tai tottumus, joka tavallisesti katoaa sen ikääntyessä.[3]
Muihin eläimiin, joiden tiedetään harjoittaneen koprofagiaa, kuuluvat mm. puoliapinat, marmosetit, hevonen, marsu, chinchilla, majava ja päästäinen.[4] Jyrsijöillä koprofagia on täysin tavallista: esimerkiksi rotat syövät noin 50–60 % ulosteistaan uudelleen. Ulosteiden syömättä jättäminen saattaa näillä eläimillä aiheuttaa jopa puutosten oireita, kuten heikentynyttä kasvua.
Gorillojen tiedetään toisinaan syövän ulosteita sekä luonnossa että vielä useammin eläintarhoissa.[5]
Koprofagiaa ei tavallisesti esiinny ihmisillä. Yleensä se leimataan puhtaasti koprofiliaan liittyväksi ilmiöksi. Joskus koprofagiaa liittyy myös skitsofreniaan,[6] vaikkakin tämä on erittäin harvinaista. Koprofagia voi liittyä pica-oireyhtymään, joka aikuisilla luokitellaan syömishäiriöihin kuuluvaksi mielenterveysongelmaksi.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ http://www.saunalahti.fi/sultan/pennunostajalle.html
- ↑ http://www.goldenring.fi/jalostus/koprofagia.htm
- ↑ http://www.sniksnak.com/doghealth/coprophagia.html
- ↑ http://sprott.physics.wisc.edu/Pickover/vomit.html
- ↑ http://www.zoo.org/factsheets/gorilla/gorilla4.html
- ↑ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?db=pubmed&cmd=Retrieve&dopt=AbstractPlus&list_uids=16721701&query_hl=17&itool=pubmed_docsum