Koodinvaihto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koodinvaihto (engl. code-switching) tarkoittaa kielen tai murteen vaihtelua samassa keskustelussa. Koodinvaihto on noussut kielitieteen tutkimuskohteeksi 1970-luvulta alkaen. Ensimmäisenä keskeisenä tutkijana pidetään John J. Gumperzia. Koodinvaihto kuuluu ns. kontekstivihjeisiin ja kielitieteellisen pragmatiikan ja keskusteluntutkimuksen alaan.

Vielä 1940–1950-luvulla koodinvaihtoilmiöitä pidettiin kielen rappeutumisena, mutta 1980-luvulta alkaen koodinvaihtoa on alettu pitää normaalina kaksi- ja monikielisyyden piirteenä. Peter Auer arvioi, että koodinvaihto ei ainoastaan heijasta sosiaalisia tilanteita vaan pyrkii myös luomaan niitä.[1]

Gumperzin jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koodinvaihto voidaan Gumperzin mukaan jakaa kahteen lajiin: tilanteiseen ja metaforiseen koodinvaihtoon. Tilanteinen koodinvaihto tarkoittaa, että tietyssä tilanteessa käytetään tietynlaista kielen rekisteriä (ns. diglossia); se liittyy rakenteeltaan tunnistettavaan puhetapahtuman vaiheisiin. Metaforinen koodinvaihto puolestaan palvelee keskustelun tarkoitusperiä ja esimerkiksi erottaa vanhan tiedon uudesta, korostaa tärkeyttä tai vastakohtaisuutta, ilmaisee puhujan suhtautumista viestiinsä jne. Koodi vaihtelee yksityisen viestin sisällä, ja se voi korvata yksikielisessä puheessa käytettävät metaforat. Koodinvaihto välittää merkitystä, mutta se ei ole vakioinen, vaan se ”neuvotellaan” yksityisessä puhetilanteessa. Merkitys voi muuttua, kun saadaan lisää tietoa.[2]

Metaforinen koodinvaihto sisältää erilaisia pragmaattisia konventioita. Ne ovat tilannekohtaisia tulkintaennakointeja, jotka vaikuttavat viestinnän laa­tuun. Konventiot ovat erityisen tavallisia affektiivisessa viestinnässä (pyynnöt, vetoomukset, kiihtynyt keskustelu). Kaksikieliset keskustelijat eivät ole meta­forisessa koodinvaihdossa välttämättä tietoisia siitä, mitä koodia he kulloinkin käyttävät. Koodit eivät vaihtele jonkin vakiomallin mukaisesti, vaan vaihtelu perustuu kulloisenkin tilanteen abstraktiin ymmärtämiseen. Keskustelijat välittävät metaforista tietoa siitä, miten heidän sanoihinsa tulisi suhtautua. Koodinvaihto ei ole ohimenevä välivaihe vaan pysyvä tilanne. Se ei ole vält­tämättä merkki puutteellisesta kielitaidosta vaan enemmänkin monikielisyydestä. Tietyissä tilanteissa koodinvaihto sinänsä on odotusarvo, mutta toisinaan yksityisellä vaihdoksella on merkitys.

Metaforassa liitetään peräkkäin sanoja, jotka eivät kuulu yhteen: niiden ääriviivat eivät ”loksahda” yhteen, vaan niiden väliin jää kuilu. Tuttuja sanoja käytetään uudella tavalla (esimerkki talouselämästä: ”korot laukkaavat”). Koodinvaihdossa tämä korvataan eri kielten tai murteiden peräkkäinasettelulla. Ihminen hämmentyy tai pitää lausetta merkityksettömänä. Mutta koska ihminen ei kestä hämmennystä, hän aloittaa merkitystyön. Hän antaa sanain työstää toisiaan, ”värjätä” toisiaan. Niinpä ne merkityskentän osat, jotka ovat lähinnä toisiaan, alkavat lähentyä merkitystyön tuloksena. Sanojen merkitykset laajenevat, ja syntyy uusi merkitys. Tämän uuden merkityksen kautta pystymme näkemään jotain uutta maailmasta. Sitä, mitä metaforassa sanotaan, ei voi muulla tavoin sanoa.[3]

Myers-Scottonin jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carol Myers-Scotton käyttää tilanteisen ja metaforisen koodinvaihdon ase­mesta jaottelua tunnusmerkitön ja tunnusmerkkinen koodinvaihto.[4] Tun­nus­merkitön koodinvaihto tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Gumperzin ti­lan­teinen koodinvaihto. Tunnusmerkkinen koodinvaihto tarkoittaa, että pu­hu­ja sanoutuu irti (engl. disidentifies himself with) odotuksenmukaisesta oikeus–velvollisuus-rypäästä. Koodinvaihdon keinoin hän sanoo: ”Pane syrjään kaik­ki ennakko-odotukset, joita Sinulla sosiaalisten normien nojalla on täl­lai­sista tilanteista. Haluan, että tarkastelet minua tai suhdettamme toisin.”[5] Tunnusmerkkisen koodinvaihdon avulla voidaan il­maista mm. ylemmyyttä ja vihaa. Tunnusmerkkinen koodinvaihto sisältää ”kai­ku­ja” toisesta oikeus–velvollisuus-rypäästä. Jyrki Kalliokoski viittaakin bah­ti­nilaiseen tietoisuuksien polyfoniaan ja transtekstuaalisuuteen.[6] — Tunnus­merk­kinen koodinvaihto on keksintö siellä missä ja siinä miten sitä käytetään. Pu­huja ottaa riskin koettaessaan koodinvaihdon avulla saada kuulijan arvaamaan, mikä on hänen tarkoituksensa.

Koodinvaihto on kaksikielisten ihmisten tietoisuutta siitä, että oma käyttäytymismalli on vain yksi mahdollisuus monista, siitä että viestintätapa vaikuttaa puhujan tarkoitusperien arvioimiseen, ja siitä, että on olemassa toisia, joilla on erilaiset viestintätottumukset ja nämä voidaan ottaa huomioon ja näitä voidaan myös jäljitellä erikoistehojen aikaansaamiseksi. Koodinvaihtostrategioiden avulla otetaan selvää yhteisistä taustatiedoista. Voidaan selvittää, kuu­lu­taanko samaan ryhmään, ja voidaan myös sulkea ulkopuoliset pois keskuste­lusta. Osallistujien on oltava herkkiä hienovaraisille vihjeille. Oletamme, että ne, joilla on yhteinen tausta kanssamme, suhtautuvat meihin suopeasti.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Auer 1984.
  2. Gumperz 1982.
  3. Enckell 2002.
  4. Myers-Scotton 1993.
  5. Myers-Scotton 1993: 132.
  6. Kalliokoski 1995.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auer, Peter 1984: Bilingual Conversation. Amsterdam: John Benjamins.
  • Auer, Peter 1992: Introduction: John Gumperz’ Approach to Contextualization. — The Contextualization of Language (toim. Peter Auer & Aldo di Lucio), s. 1–37. Pragmatics and Beyond, new series 22. Amsterdam: Rodopi.
  • Enckell, Henrik 2002: Metaphor and the psychodynamic functions of the mind. Kuopion yliopiston julkaisuja D, Lääketiede, 265. [Väitöskirja.] Kuopion yliopisto, Kuopio. ISBN 951-781-865-3 ISSN 1235-0303 PDF
  • Gumperz, John J. 1982: Discourse Strategies. Cambidge: Cambridge University Press.
  • Heller, Monica 1988: Codeswitching: Anthropological and Sociolinguistic Perspectives. Berlin: Mouton de Gruyter.
  • Kalliokoski, Jyrki 1995: Koodinvaihto ja keskustelun moniäänisyys. — Virittäjä 1 (99. vsk.), s. 2–22.
  • Kalliokoski, Jyrki – Kotilainen, Lari – Pahta, Päivi (toim.) 2009: Kielet kohtaavat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 978-952-222-081-3
  • Milroy, Leslie – Muysken, Pieter 1995: One Speaker, Two Languages: Cross-Disciplinary Perspectives on Code-Switching. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Myers-Scotton, Carol 1993: Social Motivations for Codeswitching. Evidence from Africa. Oxford: University Press.
  • Palmén, Helena: Identitet i samspråk: Kodväxling till standardvarietet som risk och resurs i östnyländska samtal på dialekt. Diss. Nordica Helsingiensia, 34. Dialektforskning, 4. Helsingfors: Helsinfors universitet, 2014. ISSN 1795-4428. ISBN 978-952-10-9735-5. Teoksen verkkoversio.