Konstantinos Karamanlis

Wikipedia
Ohjattu sivulta Konstantin Karamanlis
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo kahdesta samannimisestä poliitikosta vanhemmasta. Veljenpoika tunnetaan nimellä Kostas Karamanlis
Konstantinos Karamanlis

Konstantinos Karamanlis (8. maaliskuuta 1907 Kupkoy (=Proti), Makedonia, Osmanien valtakunta23. huhtikuuta 1998 Kreikka) oli lakimies ja Kreikan pääministeri vuosina 1955–1963 ja 1974–1980. Kreikan tasavallan presidenttinä 1980–1985 ja 1990–1995.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamanliksesta tuli Kreikan kansalainen vuonna 1913, sen jälkeen kun Makedonia oli vapautunut toisen Balkanin sodan jälkeen. Hänen isänsä Georgios Karamanlis oli opettaja, joka oli taistellut Kreikan Makedonian sodassa vuosina 1904–1908. Karamanlis opiskeli oikeustiedettä Ateenan yliopistossa vuosina 1925–1929. Suoritettuaan armeijan vuosina 1930–1935 hänestä tuli Sérresin kaupungin lakimies. Karamanlis aloitti oman poliittisen uransa konservatiivisessa kansanpuolueessa ja hänet valittiin parlamentin jäseneksi ensimmäisen kerran 28-vuotiaana 1930-luvun puolivälissä.[1] Karamanlis muutti Ateenaan vuonna 1941 ja toimi yleisten töiden ministerinä Kreikan sisällissodan jälkeen 1947.

Ensimmäinen pääministerikausi 1955–1963[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamanlis muodosti oman poliittisen puolueen, kansallisradikaalin unionin ERE (Etniki Rizospastiki Enosis) vuonna 1956. Kreikan kansantuote kasvoi 70 prosenttia Karamanlisin johdolla vuosina 1955–1962, ja hinnat pysyivät vakaina. Karamanlis ei myöntänyt kotiinpaluuoikeutta 60 000 kreikkalaiselle, jotka olivat paenneet kommunistimaihin. Kommunistinen puolue oli kielletty. Uusi vasemmistopuolue, yhdistynyt demokraattinen vasemmisto EDA (Eniala Demokratiki Aristera) oli saanut toimintaoikeuden vuonna 1951. Karamanlisin oma puolue kansallisradikaalit voitti vaalit vuosina 1956, 1958 ja 1961. Karamanlis joutui eroamaan pääministerin virasta kesällä 1963. Syynä olivat erimielisyydet kuningashuoneen kanssa ja epäilyt epädemokraattisten keinojen käytöstä. Karamanlis käytti hyväkseen poliittista painostusta upseerikunnan ja TEA-ryhmien avulla ennen 1961 vaaleja.

Eurooppalainen visio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamanlis ajoi voimakkaasti Kreikan liittymistä EEC:n jäseneksi vuodesta 1958 lähtien. Hän tapasi eurooppalaisia johtajia, kuten Saksan Konrad Adenaueria ja Ranskan Charles de Gaullea. Kaksi vuotta kestäneissä neuvotteluissa Brysselissä hänen lobbauksensa tuotti tuloksia: Kreikka hyväksyttiin laajentumisneuvotteluissa EEC:n kauppakumppaniksi. Sen ansiosta päättyi Kreikan taloudellinen eristyneisyys ja sen poliittinen ja taloudellisen riippuvuus Yhdysvaltain taloudellisesta ja sotilaallisesta avusta. Kreikasta tuli myös NATO:n jäsenvaltio. Kreikka erotettiin Euroopan Neuvostosta diktatuurin aikana 1967–1974. Karamanlis tiivisti yhteistyötä EEC:n kanssa tultuaan uudelleen valituksi pääministeriksi. Kreikasta tuli EEC:n täysjäsen 1. tammikuuta 1981.

Maanpaossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuun 1963 vaaleissa Kansallisradikaali Unioni kärsi vaalitappion Georgios Papandreoun Keskustaunionille. Karamanlis vietti tämän jälkeen vapaaehtoisesti maanpaossa seuraavat 11 vuotta Pariisissa, Ranskassa. Turkin vallattua Kyproksen sotilasdiktatuuri lopullisesti hajosi ja menetti poliittisen merkityksensä vuonna 1974. Presidentti Phaedun Gizikis kutsui koolle vanhan kaartin poliitikot 23. heinäkuuta 1974. Karamanlis oli ollut voimakas sotilasjuntan arvostelija. Gizikis pyysi Karamanlisista pääministeriksi marraskuun 1974 vaalivoiton jälkeen.[2]

Toinen pääministerikausi 1974–1980[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamanlisin uudelleen muodostettu konservatiivipuolue Uusi Demokratia sai 54 prosenttia äänistä ja 220 paikkaa 300:sta marraskuussa 1974 pidetyissä ensimmäisissä vaaleissa. Karamanlisista tuli Kreikan pääministeri joulukuussa 1974. Karamanlis kieltäytyi ottamasta kantaa kuningaskunnan tai tasavallan puolesta. Tasavallan kannattajat saivat 69 prosenttia äänistä. Karamanlis hyväksyi kommunistipuolueen laillistamisen. Karamanlis solmi uudelleen suhteet Länsi-Eurooppaan. Karamanlis hyväksyi uuden perustuslain, jonka avulla upseerit ja armeija saatiin pois politiikan ja vallan toteuttamisesta.

Vuonna 1977, Uusi Demokratia, voitti jälleen vaaleissa 173 äänellä ja Karamanlis jatkoi pääministerinä vuoteen 1980 saakka.

Ensimmäinen ja toinen presidenttikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamanlis valittiin Kreikan tasavallan presidentiksi vuonna 1980. Hän erosi vuonna 1985, ja hänen seuraaja oli Christos Sartzetakil.

Vuonna 1990 Karamanlis oli uudelleen valittu presidentiksi konservatiivisen parlamentin enemmistöllä, ja hän toimi presidenttinä vuoteen 1995, hänen seuraajansa oli Kostis Stephanopoulos.

Karamanlisin merkittävyys poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamanlis vetäytyi politiikasta 88-vuotiaana vuonna 1995. Voitettuaan viidet parlamenttivaalit, toimittuaan 14 vuotta pääministerinä ja 10 vuotta tasavallan presidenttinä. Hän toimi yli 60 vuotta aktiivipolitiikassa. Pitkästä palveluksestaan demokratian puolesta ja Euroopan yhdentymisen pioneerina Euroopan Unionin alkuaikoina hänet on palkittu yhdellä arvostetuimmista eurooppalaisista palkinnoista, Kaarlen palkinnolla vuonna 1978. Hän kuoli lyhyen sairauden jälkeen 91-vuotiaana vuonna 1998.

Karamanlisia on kiitetty Kreikan talouden nopean kasvun edistäjänä vuosina 1957–1961 ja toiminnasta Kreikan liittämisestä Euroopan Unionin jäseneksi.

Hänen kannattajansa ovat käyttäneet nimitystä Etnarches (kansan johtaja). Hän sai osakseen kritiikkiä Olympic Airlinesin ja Emporiki Bankin kansallistamisesta, joka oli vastoin hänen keskustaoikeistolaista suuntautumistaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 92. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
  2. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 894. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.