Kolmen rotkon pato

Wikipedia

Ohjattu sivulta Kolmen solan pato
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolmen rotkon padon pienoismalli
Kolmen rotkon padon pienoismalli

Kolmen rotkon pato (kiin. 三峡工程, Sānxiá Dàbà) on maailman suurin vesivoimala. Voimala sijaitsee Jangtsen laaksossa Sandoupingissa, Yichangissa, Hubein maakunnassa Kiinassa. Padon ja voimalan rakentaminen alkoi vuonna 1994. Sen altaat alkoivat täyttyä 1. kesäkuuta 2003, ja vesi peittää aikanaan nykyisen Kolmen solan alueen kaupunkien Yichang, Hubei ja Fuling välillä, Chongqingin kunnassa. Voimalan rakenteet valmistuivat toukokuussa 2006, mutta se saadaan täysin toimintaan 2009.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Vaikutukset

Kuten monien muidenkin rakenteilla olevien patojen yhteydessä, tässäkin tapauksessa on kyse projektin hyvistä ja huonoista puolista. Kannattajat vetoavat taloudellisiin hyötyihin, joita tulvien hallinta ja vesivoimasähkön tuotto tuovat. Vastustus keskittyy huoleen 1,9 miljoonan alueella asuvan ihmisen tulevaisuudesta, arvokkaiden arkeologisten ja kulttuuristen alueiden vajoamisesta veden alle, ja myös padon ympäristövaikutuksiin.

Padon rakentamisesta johtuvien ympäristöongelmien pelätään kasvavan valtaviksi, jopa niin suuriksi, että vesivoiman tuotanto keskeytyy. Patoaltaaseen jäävien tehtaiden ja kaupunkien kemikaalipäästöt liukenevat veden noustessa, ja valtavan lietemäärän arvioidaan täyttävän altaan varsin pian.

Kiina aikoo siirtää vielä 3-4 miljoonaa ihmistä 10-15 vuoden aikana Jangtzejoen varrelta. Ihmisten lisäsiirrot johtuvat mahdollisista patoaltaan saasteista ja joenpartaiden romahtamisista. Kaikkiaan ainakin 1,4 miljoonaa ihmistä on jo pakkosiirretty, monet useampaan kertaan.[1] Patohankkeen rakennuspäällikön mukaan pato voi aiheuttaa ekologisen katastrofin.[2]

[muokkaa] Pato

Kolmen rotkon pato
Kolmen rotkon pato
  • Sijainti: Sandouping, Yichang, Hubein maakunta
  • Korkeus: 185 metriä
  • Hinta: 180 miljardia renminbiä (17,6 mrd €)[1]
  • Pois muuttavien ihmisten määrä: vähintään 1,13 miljoonaa
  • Maksimiteho: 18 200 MW
  • Vuotuinen sähköntuotanto: 84,7 TWh
  • Toiminnot: Tulvanhallinta, sähköntuotanto, patosulkujen ansiosta tehostuva laivaliikenne

[muokkaa] Rakennustöiden aikataulu

  • 1993–1997: Jangtse-joen virtaus ohjattiin toisaalle, ja neljän vuoden rakentamisen jälkeen se palautettiin marraskuussa 1997 entiseen uomaansa.
  • 1998–2003: Ensimmäiset generaattorit alkoivat tuottaa vesivoimasähköä 2003 ja samana vuonna otettiin ensimmäinen laivasulku käyttöön laivaliikenteelle.
  • 2004–2009: Varsinaiset rakennustyöt valmistuivat 20. toukokuuta 2006, mutta itse projekti valmistuu 2009, jolloin kaikki 29 generaattoria tuottavat sähköä.

[muokkaa] Rahoituslähteet

  • Rakennusrahasto
  • Tuotto voimalaitoksista
  • Lainat Kiinan kehityspankilta
  • Lainat kiinalaisilta ja ulkomaisilta pankeilta
  • Joukkolainat

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kolmen solan pato.

[muokkaa] Lähteet

  1. Kiina siirtää padon tieltä vielä miljoonia ihmisiä, Helsingin Sanomat 13.10.2007 B4
  2. Kiinan suurpadosta valtavia ympäristövahinkoja YLE 26.9.2007

Koordinaatit: 30°49′42″N, 111°0′35″E

Henkilökohtaiset työkalut