Kolin jäätie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kolin jäätie on yksi Suomen neljästä Tiehallinnon ylläpitämästä jäätiestä. Seitsemän kilometrin pituinen jäätie sijaitsee Lieksassa Kolin ja Vuonislahden välillä. Se lyhentää Lieksan ja Kolin välistä yhteyttä 51 kilometriä (92 kilometristä 41 kilometriin). Jäätietä on ylläpidetty vuodesta 1980 alkaen.

Jäätie on käytössä talvella aina, kun jää on riittävän paksua ja sää sallii ajamisen. Esimerkiksi talvella 2007 jäätie oli auki maaliskuun viimeiselle viikolle saakka. Jäätie aurataan noin 20 metrin levyiseksi, mutta sitä ei erikseen jäädytetä. Vuosina 1984, 1992 ja 2001 tietä ei saatu virallisesti avatuksi. Tie joudutaan joskus sulkemaan väliaikaisesti jäälle nousseen veden, railojen tai tien umpeen pyryttämisen takia. Pisin jakso, jolloin tie on ollut auki päivittäin, oli 15.12.2010–4.4.2011 eli neljä ja puoli kuukautta. [1]

Tiellä on kolmen tonnin painorajoitus, 50 km/h nopeusrajoitus ja ohitus- sekä pysähtymiskiellot. Kesällä Pielisen yli kulkee autolautta. Suunnitteilla on ympärivuotinen yhteys Kolin ja Vuonislahden välille eli autolautta kulkisi aina, kun jäätie ei ole käytössä.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteet

  1. Kolin jäätie suljettiin pitkän ajokauden jälkeen 5.4.2011. Yleisradio Pohjois-Karjalan radio. Viitattu 5.4.2011.
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut