Koirankieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koirankieli
Koirankielen kukkia ja hedelmiä.
Koirankielen kukkia ja hedelmiä.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Lemmikkikasvit Boraginaceae
Suku: Koirankielet Cynoglossum
Laji: officinale
Kaksiosainen nimi
Cynoglossum officinale
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Koirankieli Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Koirankieli Commonsissa

Koirankieli eli rohtokoirankieli (Cynoglossum officinale) on noin puolen metrin korkuinen, kaksivuotinen kukkiva lemmikkikasvi. Se on yksi koirankielten suvun Suomessa kasvavista lajeista.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirankieli kasvattaa ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen. Toisena vuonna ruusukkeesta kasvaa kukkavarsia, joita voi olla useita. Kukkavarret ovat jäykkiä, pystyjä ja 30-70 cm korkeita. Lehdet ovat kapeita, suikeita ja tylppäkärkisiä. Lehtiä on varressa tiheässä. Ruusukkeen ja kukkavarsien alemmat lehdet ovat ruodillisia, ylemmät ruodittomia. Kasvin kaikki vihreät osat ovat tiheään pehmeäkarvaisia.[1][2]

Kukinnot ovat varren latvassa ja lehtihangoissa olevia viuhkoja. Viuhkossa on runsaasti kukkia, mutta vain muutama on yleensä kerrallaan avoinna. Teriö on vajaan senttimetrin läpimittainen, torvimainen, ja siinä on viisi pyöreäreunaista terälehteä. Teriön torven sisäpinnalla on viisi kyhmyä, joiden kohdalta torvi on ahdas. Heteet ja emit ovat tämän kaventuman takana, torven takaosassa. Kukat ovat aluksi ruskehtavan punaiset, mutta muuttuvat vanhempina sinipunaisiksi.[1][2]

Kukasta muodostuu yleensä neljä hedelmystä, jotka ovat muodoltaan pyöreän kolmiomaisia, litteähköjä ja melko kookkaita, jopa puolen senttimetrin läpimittaisia. Emin vartalo jää törröttämään piikkimäisenä hedelmysten keskelle. Hedelmysten ulkopinnalla on väkäpäisiä karvoja. Hedelmykset tarttuvat eläinten turkkiin, ja kasvi leviää näin uusille kasvupaikolle. Tämän vuoksi koirankielellä on monissa kielissä takiaiseen tai takertumiseen viittaavia kansanomaisia nimityksiä. Kasvilla on erikoinen ominaistuoksu, sillä sen sanotaan haisevan hiirille.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirankielen luontainen esiintymisalue on ilmeisesti sijainnut itäisessä Keski-Euroopassa, Balkanilla ja sieltä itään. Se on kuitenkin jo varhain levinnyt ihmisen toiminnan seurauksena Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan ja myöhemmin myös Pohjois-Amerikkaan. Idässä levinneisyysalue ulottuu Baikaljärveen ja Etelä-Aasian vuoristoihin.[2]

Suomessa koirankieli kasvaa vakinaisesti vain maan lounaisosassa: Ahvenanmaalla useammassa kunnassa, Varsinais-Suomessa Turussa ja Etelä-Hämeessä Valkeakoskella. Se on harvinaistunut 1900-luvun jälkipuoliskolla, ja esimerkiksi Uudeltamaalta se on lähes hävinnyt. Satunnaisia havaintoja koirankielestä on Keski-Suomen tasalle, varhaisemmilta ajoilta jopa läntisestä Lapista asti.[2][3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirankieli esiintyy tyypillisesti vanhan asutuksen liepeillä, kuten talojen seinustoilla, tunkioiden liepeillä, tienreunoilla, ratapenkereillä, linnoituksilla ja sorakuopilla. Ahvenanmaalla laji on kotiutunut myös soraisille merenrannoille. Koirankielen uhkina ovat rakentaminen ja kasvupaikkojen umpeenkasvu.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirankielen juurta on aiemmin käytetty rohdoksena, muun muassa rauhoittavana ja unilääkkeenä sekä särkyihin ja kramppeihin. Siemenistä on löydetty myrkyllisiä alkaloideja. Kasvia ei kuitenkaan pidetä varsinaisesti myrkyllisenä.[1][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkamo, Viljo: Suuri kasvikirja, osa III. Toim. Jaakko Jalas. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05293-4.
  • Hämet-Ahti, Leena et al.: Retkeilykasvio. 4. painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8166-0.
  • Laine, Unto: Koirankieli. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 127.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Erkamo 1980, s. 419-420.
  2. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 356.
  3. a b Laine 1997, s. 127.
  4. Den virtuella floran Viitattu 13.3.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]