Ko Chang

Wikipedia
Ohjattu sivulta Koh Chang
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ko Chang sijaitsee Tratin rannikon edustalla (merkitty punaisella).
Ko Chang on vuoristoinen saari. Näkymä Long Beach Roadilta Ao Salak Phetille.

Ko Chang tai Koh Chang (thaiksi เกาะช้าง eli "elefanttisaari") on Thaimaan kolmanneksi suurin saari. Saari on 30 km pitkä ja 14 km leveä, pinta-alaltaan 211 km². Se sijaitsee Siaminlahdella Tratin provinssissa noin 8 kilometrin päässä rannikosta ja 400 km Bangkokista.

Ilmasto on trooppinen. Vuoden keskilämpötila on 27 astetta. Virallinen asukasluku on ainoastaan 4399 henkeä (2000). Muu väestö (ei kirjoilla) on 30 000 henkeä.

Saaren vielä suhteellisen koskematon luonto houkuttelee paikalle satojatuhansia turisteja vuosittain. Paras matkailuajankohta sijoittuu joulukuusta maaliskuulle, jolloin on vähiten sateita ja ilmasto on viileämpi. Varsinainen sesonki on marraskuusta toukokuuhun. Suuri matkailijoiden tulva on aikaansaanut kasvavia ongelmia ympäristölle, eikä infrastruktuuri ole pystynyt vastaamaan haasteisiin.

Maantiede ja hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ko Chang on pinnanmuodostukseltaan vuoristoinen. Korkein huippu on Khao Salak Phet saaren eteläosassa (743m). Saari kuuluu osana yli 50 saaresta koostuvaan Moo Ko Changin meriluonnonpuistoalueeseen, joista mainittakoon vielä Ko Mak ja Ko Wai. Ko Chang muodostaa itsessään oman hallinnollisen alueensa king amphoe (erotettu Laem Gnopista 1994), joka jakautuu vielä kahteen tamboniin: Ko Chang ja Ko Chang Tai.

Kehitys turistikohteeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin saarta asuttivat kalastajat. Saari oli pitkään miltei tuntematon ulkomaailmalle tullakseen yleiseen tietoisuuteen 2000-luvun alussa, jolloin sisäpiiritiedon turvin joukko Bangkokin liikemiehiä ja poliitikkoja osti suuria maa-alueita saaren länsipuolelta.[1] Aiemmin maan käyttö hotellitoimintaan oli ollut kiellettyä luonnonpuistolain nojalla. Nyt jo unohdettu tarkoitus oli kehittää saaresta "ekoturismikeskus". Lainmuutoksen myötä maan hinta moninkertaistui muutamassa vuodessa.

Alkuaikojen reppumatkailijat ovat saaneet seuraansa massaturistit ja vaatimattomat bungalowit ovat väistymässä suurten hotelliketjujen tieltä. Hyvin nopeasti Ko Chang on kehittynyt Samuin ja Phuketin veroiseksi matkailukohteeksi. Tätä silmällä pitäen Bangkok Airways rakennutti Tratiin lentokentän, joka aloitti toimintansa vuonna 2003 (lentoaika Bangkokista 50 minuuttia). Varsinkin 2004 tapaninpäivän tsunamikatastrofin jälkeen saari on kokenut todellisen turistiryntäyksen. Saari on myös suosittu viikonloppukohde Bangkokin keskiluokalle.

Nähtävyydet ja rannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

White Sand Beach on suosituin ranta.

Saaren sisäosa on vuoristoista sademetsän peittämää kansallispuistoa, jossa on mm. Than Mayomin vesiputous.

Länsirannikko on hiekkarantoineen turistien kansoittama. Suurin asutus- ja turistikeskus on Hat Sai Khao (White Sand Beach). Täällä järjestetään Ko Pha Nganin kaltaiset täydenkuun juhlat (Full Moon Party). Pankki- ja postipalvelut löytyvät myös täältä. Muita rantoja ovat Hat Khlong Prao (Coconut Beach), Hat Kai Bae, Hat Thanam (Lonely Beach) ja Hat Bai Lan.

Ban Bang Baon turistikylä, josta lähtevät veneet lähisaarille

Kalastajakylästä matkailunähtävyydeksi kehittynyt Ban Bang Bao sijaitsee etelärannikolla. Sieltä on laivayhteys lähisaarille Ko Wai, Ko Mak ja Ko Kut.

Itäpuoli on pääosin kivikkoista ja paikallisten kalastajien asuttamaa, kuten Ban Salak Phet. Itärannikolle on raivattu koskemattomaan metsään uusi kiistelty betonitie Chek Baesta Hat Sai Yaolle (Long Beach). Tietä pitkin pääsee Ko Changin meritaistelun muistomerkille (thaiksi อนุสรสถานยุทธนาวีเกาะช้าง), joka kunnioittaa Thaimaan laivaston voittoa ranskalaisista 17. tammikuuta 1941. Varsinainen taistelukenttä lepää Ao Salak Phetin pohjassa saaren eteläosassa, jonne upposi kolme thaimaalaista sota-alusta (Songkhla, Chonburi ja Thonburi).

Lauttayhteydet ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauttamatka Ao Thammachatista Ko Changille kestää puolisen tuntia.

Saarelle on kulkuyhteys Tratin rannikolta Ao Thammachatista, Center Pointista ja Laem Gnopista autolautoilla. Lauttamatka kestää 30-45 minuuttia. Ko Changin lauttasatama on itäpuolella Ao Sapparotissa. Julkinen liikenne saaren eri rannoille hoidetaan lavatakseilla. Oma tai vuokrattu auto tai skootteri on miltei välttämättömyys jos haluaa tutustua saareen tehokkaasti. Saarta kiertää päällystetty, hyvin jyrkkä ja mutkainen tie, joka päättyy etelärannikolle. Suunnitteilla on tehdä reitti kulkemaan koko saaren ympäri kehätienä. Tien valmistuttua on odotettavissa, että itäpuolen turismi lisääntyy merkittävästi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iamkochang 29.3.2002 Nakhonsawanilainen senaattori Prasit Pithoonkijja - senaatin komitean varapuheenjohtaja - sanoi, että hän oli saanut kuulla paikallisilta, kuinka pääministerille läheiset tahot olivat hankkineet maata Ko Changilta 200 000 bahtin hintaan railta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]