Koeteltavuus

Wikipedia
Ohjattu sivulta Koeteltavuuden periaate
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koeteltavuus viittaa empiirisen hypoteesin ominaisuuteen, jolla on kaksi osaa:

  1. Looginen ominaisuus, jota usein kuvaillaan falsifioitavuudeksi. Tämä tarkoittaa, että vastaesimerkin löytäminen hypoteesille on loogisesti mahdollista.
  2. Vastaesimerkeistä koostuvan toistettavan sarjan havainnoimisen käytännöllinen toteutettavuus, jos vastaesimerkkejä on olemassa.

Lyhyesti, hypoteesi on koeteltavissa jos on olemassa minkäänlaista toivoa sille, että voidaan päättää onko se totta vai tarua todellisten kokemuksien perusteella. Kyky päättää voiko teoriaa tukea tai falsifioida todellisiin kokemuksiin perustuvalla näytöllä riippuu kyseiseen teoriaan liityvien hypoteesien koeteltavuudesta. Ensimmäiset tulokset voidaan luokitella tuloksettomiksi, jos hypoteesejä koetellaan.

Muotoiluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Eino Kailan mukaan kaikki todellisuutta koskeva tieto on peräisin havainnoista. Hänen muotoilunsa mukaan:

»Jokaisesta todellisuutta koskevasta väitteestä täytyy seurata tiettyjen kokemuslauseiden joukko, joka muodostaa puheenalaisen väitteen reaalisisällön. »
(Kaila 1939, s. 183.)

Hieman laajemmin sama periaate voidaan muotoilla esimerkiksi seuraavaan tapaan:

»Jokaisen teorian, oli se mitä laatua tahansa, täytyy olla ”koeteltava”. Se merkitsee: siitä täytyy kokemukseen nähden seurata jotain määrättyä, mihinkä sen pätevyys perustuu. Sillä todellisuudesta tiedämme vain kokemustemme kautta. Mikä teoriasta seuraa kokemukseen nähden, on teorian ”asiallinen sisällys”. »
(Kaila 1943/1954, s. 180.)

Tämä periaate seuraa Kailan mukaan itse ”reaalilauseen” eli todellisuutta koskevan lauseen käsitteestä. Todellisuutta koskevaksi lauseeksi tarkoitettu lause, joka ei toteuta koeteltavuusvaatimusta, on loogisesti virheellinen. Todellisuutta koskevan lauseen totuuden tai epätotuuden voivat ratkaista vain (tieteen) kokemuslauseet, eikä mikään todellisuutta koskeva lause voi toimia arviointiperusteena omalle totuudelleen.[1] Metafyysiset lauseet, joista ei seuraa kokemukseen nähden mitään, ovat loogisesti virheellisiä, ja metafysiikka kokonaisuudessaan (esimerkiksi Martin Heideggerin ajattelu, jolla muutkin loogisen empirismin kannattajat havainnollistivat näennäislauseen käsitettä) on looginen ”hairahdus”.[2]

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan koeteltavuuden periaate voidaan luultavasti ainakin alustavasti hyväksyä tieteellisten käsitysten muodostuksen ohjenuoraksi. Se ilmaisee riittävän väljällä ja avoimella tavalla sen, että tieto todellisuudesta on mahdotonta ilman havaintokokemusta. Oikein tulkittuna se ei Pihlströmin mielestä aseta ahtaita todennettavuus- eli verifiointiperiaatteita kielenkäytön mielekkyydelle. Sitä ei näin ollen hänen mielestään tulekaan hyväksyä tiukkana mielekkyyden arviointiperusteena, vaan järkevien tieteellisten väitteiden tai yleisten todellisuutta koskevien käsitysten esittämisen arvosteluperusteena. Tällöin voidaan sanoa, että tieteen (tai koko selitysjärjestelmän, jonka osana se esiintyy) on kokemusperäisesti koeteltavissa. Juuri kokemusperäinen koeteltavuus on yksi niistä piirteistä, jotka tyypillisesti erottavat tieteen lauseet ja oletukset epätieteen väitteistä. Kokemusperäisen koeteltavuuden yksiköiksi voidaan hyväksyä pikemminkin kokonaiset selitysjärjestelmät kuin yksittäiset lauseet.[3]

W. V. O. Quine piti tiedettä kokonaisuudessaan kokemusperäisen merkityksen ja koettelun yksikkönä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaila 1939, s. 218–219.
  2. ”Loogillinen hairahdus”. Kaila 1986, s. 184.
  3. Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Testability

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]