Klusteri (taloustiede)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Klusteri tarkoittaa taloustieteessä yritysten ja yhteisöjen muodostamia maantieteellisiä keskittymiä, jotka ovat muodostuneet toisiinsa sidoksissa olevista toimialoista ja niihin liittyvistä muista toimijoista, jotka ovat merkittäviä kilpailun kannalta.[1]

Klusteriajatus perustuu siihen, että verkostoyhteyksillään organisaatio voi tuottaa hyötyä itselleen ja koko verkostolle. Mukana olevat saattavat olla eri aloilta, sijaita toisaalla, mutta siitä huolimatta löydetään jokin yhteinen tapa hyötyä yhteistyöstä ja saavuttaa synergiaa. Yhteistoiminnan kannalta on otettava huomioon, että klusterissa on mukana myös kilpailevia organisaatioita. Tämän vuoksi yhteistoiminta saattaa olla jossain suhteissa kiellettyäkin (vrt. kartellisäännökset).

Tehokkaan klusterin tärkeimmät ominaisuudet ovat tuottavuuden kasvu, innovaatiokyky ja strateginen kyvykkyys. Klusterimaisen toiminnan synergiavaikutus näkyy juuri näissä tekijöissä. Kun useat tahot kehittävät yhteistyötään voidaan saavuttaa yhdessä suuruuden ekonomian etuja ilman usein sen tuomaa raskautta.[2]

Klusteriteorioita taloustieteissä on käytetty kilpailukykyselvityksissä, joissa on selvitetty, miksi eri maissa toimivat yritykset pärjäävät toisia paremmin. Klusterianalyysissä ja siihen liittyvien kilpailukykytekijöiden kartoituksessa käytetään usein Harvardin yliopiston professorin Michael E. Porterin kehittämää ns. timanttimallia.[1] Timanttimalli koostuu neljästä perusosasta ja kahdesta ulkoisesta tekijästä. Perusosat ovat yrityksen strategia, rakenne ja kilpailutilanne, tuotannon tekijäolot, lähialat sekä kysyntäolot. Ulkoiset tekijät ovat sattuma ja valtiovalta. Näiden tekijöiden vaikutus voi olla yritykselle joko edistävä tai jarruttava. Ne maat menestyvät parhaiten, joissa näiden perustekijöiden muodostama kilpailuetutimantti on edullisin.[3]

Kauppa- ja teollisuusministeriön tilaamassa Kansallinen teollisuusstrategia-tutkimuksessa tunnistettiin Suomessa kahdeksan erilaista klusteria. Tunnistuksessa painotettiin teollisuus- ja vientinäkökulmaa. Lisäksi klusterit luokiteltiin, joko vahvoiksi, keskivahvoiksi, potentiaaleiksi tai latentiksi klusteriksi.[4]

Vahvat klusterit:

  • Metsäklusteri

Keskivahvat klusterit:

  • Perusmetalliklusteri
  • Energiaklusteri

Potentiaaliset klusterit:

  • Telekommunikaatioklusteri
  • Hyvinvointiklusteri
  • Kuljetusklusteri

Latentit klusterit:

  • Rakennusklusteri
  • Elintarvikeklusteri

Muita klusteriesimerkkejä:

  • Levin matkailuklusteri, jossa yhteisellä toiminnalla, kuten varausjärjestelmällä ja markkinoinnilla saavutetaan merkittäviä synergiaetuja.
  • Suomen meriklusteri[5]
  • EduCluster Finland, suomalainen koulutusliiketoiminnan klusteri.[6]

Esimerkkejä erilaisista klustereista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen metsäklusteri

Suomessa katsotaan olevan voimakas metsäklusteri, joksi kutsutaan metsäteollisuuden, metsätalouden ja niihin liittyvän tuotannon keskittymää. Tähän klusteriin kuuluu lukuisia yrityksiä, joiden toiminta nivoutuu enemmän tai vähemmän toisiinsa ja tukee toimintaa joko suoraan tai välillisesti. Esimerkkeinä laajasta klusterista on osaamisen laajuus alkaen metsäkoneista, paperikoneisiin ja venttiileihin, sellusta, sahatavarasta ja paperista automaatioon, kemikaalien valmistamisesta logistiikkaan sekä alan tutkimus ja koulutus.

Vaikka monet alan yrityksistä eivät toimi yhteistyössä toistensa kanssa, vaan ovat jopa toistensa kilpailijoita, katsotaan usein, että tämän kokonaisuudet osaaminen, kilpailu, tunnettavuus maailmalla yms tukee kaikkien alalla olevien toimintaa positiivisesti ts. on enemmän kuin osiensa summa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b [1]
  2. Hernesniemi, Hannu; Lammi, Markku; & Ylä-Anttila, Pekka: Kansallinen kilpailukyky ja teollinen tulevaisuus. Helsinki: Taloustieto Oy, 1995. ISBN 951-628-207-5.
  3. Porter, Michael E.: The Competitive Advantage on Nations. London: The Macmillan Press LTD, 1990. ISBN 0-333-51804-7.
  4. Pietarinen, Matti; & Ranki, Risto: Kansallinen teollisuusstrategia. Helsinki : Kauppa- ja teollisuusministeriö, 1993. ISBN 951-47-7499-X.
  5. Hernesniemi Hannu; Karvonen, Tapio; Vaiste, Johanna; & Viitanen, Mikko: Suomen meriklusteri. Helsinki: Paino-Center Oy, 2003. ISBN 952-457-126-9.
  6. [www.educlusterfinland.com]