Klaksvík

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Klaksvík
Klaksvík.2010.1.jpg
Koordinaatit: 62°13′26″N, 6°34′43″W
Valtio Tanska
Itsehallintoalue Färsaaret
Kunta Klaksvíkar
Perustettu 1938
Väkiluku  (2006)
 – Kaupunki 4 645
Aikavyöhyke UTC0
 – (Kesäaika) UTC+1
Postinumero FO 700
Verkkosivusto: http://www.klaksvik.fo/

Klaksvík on Färsaarten toiseksi suurin kaupunki. Kaupunki sijaitsee Borðoyn saarella, joka on yksi Färsaarten pohjoissaarista (fääriksi Norðoyar).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Ensimmäiset asutuksen merkit Klaksvíkin alueella ovat peräisin viikinkiajalta, mutta vasta 1900-luvulla alue yhdistyi muodostaen laajemman ja modernimman färsaarelaisen kaupungin, josta tuli pohjoissaarten ja laajemminkin Färsaarten kulttuurin ja kaupan keskus.

[muokkaa] Maantiede

Klaksvík sijaitsee kahdella vierekkäin sijaitsevalla niemellä. Kaupungissa on tärkeä satama, joka palvelee kalateollisuutta sen modernia kalastusveneistöä. Alun perin alueella sijaitsi neljä maatilaa. Aikoinaan niistä kehittyi neljä kylää, Vágur, Myrkjanoyri, Gerðar ja Uppsalar, jotka lopulta yhdistyivät muodostaen Klaksvíkin kaupungin vuonna 1938. Kaupungin syntymisen aiheuttavana tekijänä oli alueelle perustettu pohjoisten saarten keskusvarasto.

[muokkaa] Talous

[muokkaa] Yritykset

Perheomisteinen, vuonna 1888 perustettu panimo Föroya Bjór sijaitsee Klaksvíkissä. Alusta asti panimon symbolina on toiminut pässi. Elokuusta 2007 lähtien Föroya Bjór on ollut Färsaarten ainoa oluen ja virvoitusjuomien valmistaja, kun Restorffs Bryggjarí meni konkurssiin.

[muokkaa] Liikenne

Leirvíkiin johtavan merenalaisen tunnelin (Norðoyatunnilin) avaamisesta asti huhtikuussa 2006 Klaksvíkistä on yhteys Färsaarten muille saarille ja nykyään Klaksvík on yksi Färsaarten pääsatamista. Tunnelin myötä on käynnistynyt useita hankkeita, muun muassa uusi teollisuusalue tunnelin sisäänkäynnin liepeillä.

[muokkaa] Nähtävyydet

[muokkaa] Kristianinkirkko

Vuonna 1963 rakennettu Christianskirkjan on Skandinavian ensimmäinen muinalaisnorjalaiseen tyyliin rakennettu kirkko. Kattorakenteet on toteutettu samalla viikinkityylillä, joka on säilynyt Färsaarelaisissa keittiöissä ja kyläkirkoissa. Tämä avoin kattorakenne on osoittautunut erityisen sopivaksi kirkkorakennuksiin, sillä tämäntyyppisten kirkkojen akustiikka on parempi kuin muiden vastaavankokoisten kirkkojen. Kirkko on omistettu Toisen maailmansodan aikana kuolleille merimiehille.

[muokkaa] Ystävyyskaupungit

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Klaksvík.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä