Kivien kiertokulku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kivien kiertokulku on kivien muuttumista kivilajista toiseen siten, että nämä prosessit muodostavat lopulta kiertokulun. Prosessit tapahtuvat pitkien aikojen kuluessa, ja kokonaisuudessaan kiertokulkuun voi mennä satoja miljoonia vuosia.

Syvällä maan sisällä olevassa vaipassa on sulaa kiviainesta, magmaa. Magma voi kiteytyä maan sisällä tai purkautua tulivuoren purkauksessa maan pinnalle ja kiteytyä maan pinnalla. Magman kiteytyessä syntyy magmakiviä. Maan pinnalla kiviaines on fysikaalisten ja kemiallisten rapauttavien tekijöiden vaikutuksen alaisena. Rapautuneesta aineksesta muodostuu ajan kuluessa sedimenttiä ja lopulta sedimenttikivilajeja. Sedimenttikivet voivat rapautua, mutta joutuessaan laattatektoniikkaan liittyvien voimien vaikutuksen alaiseksi, esimerkiksi mannerten törmätessä ja vuoristojen poimuttuessa ne joutuvat kovien fysikaalisten voimien vaikutuksen alaisiksi, jolloin ne muuntuvat metamorfisiksi kivilajeiksi. Joutuessaan erittäin syvälle maan kuoren sisään esimerkiksi alityönnön vaikutuksesta metamorfiset kivilajit tai sedimenttikivilajit sulavat magmaksi. Kivien kiertokulku voi siis edetä näin, mutta toisaalta se voi tapahtua myös toisin. Kun magmakivet kiteytyvät syvällä maan sisällä tai kun ne joutuvat sinne, ne joutuvat kovan paineen ja kuumuuden vaikutuksen alaisiksi ja ne muuttuvat metamorfisiksi kivilajeiksi. Metamorfiset kivilajit taas voivat sedimentoitua ja muuttua sedimenttikivilajeiksi. Myös kivien kierron tapahtuessa näin päin sedimenttikivet voivat sulaa magmaksi joutuessaan erittäin syvälle maan sisään. Kivien kiertokulku siis tapahtuu monella tavalla, mutta joka tapauksessa se tapahtuu aina erittäin pitkien aikojen kuluessa.[1][2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Turunen: Kivien kiertokulkuArkistoitu kopio Geologia.fi. Suomen Kansallinen Geologian Komitea. Arkistoitu 29.9.2017. Viitattu 25.8.2014. (Internet Archive 29.9.2017)
  2. Arthur B. Busbey III, Robert R. Coenraads, Paul Willis, David Roots: ”Kivien kiertokulku”, Kivet & fossiilit, s. 54–55. Suomentanut Jarmo Hakanen, Kaarlo Taipale ja Riikka Taipale. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5347-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]