Kivenlahti Rock

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kivenlahti Rock on vuosittain kesäkuussa järjestettävä rock-tapahtuma. Vuosina 2005-2010 tapahtuma järjestettiin Marin pallokentällä Espoon Kivenlahdessa. Vuonna 2011 tapahtuma siirtyi Espoon Leppävaaraan. Festivaalin yhteydessä järjestetään myös Pikkukivi Rokki, joka on lapsille tarkoitettu ilmaistapahtuma.

Kivenlahti Rock järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996 lähinnä pienenä ilmaistapahtumana. Tapahtumaa jatkettiin vuoteen 2001 saakka, kunnes se lopetettiin. Syynä oli Espoon Nuorisotoimen vetäytyminen tapahtumasta. Vuonna 2005 tapahtuma aloitettiin uudelleen kokeilumielessä. Festivaalista tuli maksullinen ja järjestelyjä ryhtyi hoitamaan Espoon Kulttuuritoimintayhdistys. Seuraavana vuonna Kivenlahti Rockissa esiintyi jo nimekkäitä artisteja. Vuoden 2008 Kivenlahti Rock järjestettiin 6.–7. kesäkuuta ja vuonna 2009 5.–7. kesäkuuta, yhden päivän pitempänä kuin edellisvuonna.

Sisällysluettelo

Kävijämäärät vuosittain [muokkaa]

Esiintyjät [muokkaa]

2011 [muokkaa]

Alborosie & Shengen Clan Band, Jenni Vartiainen, Kotiteollisuus, Pariisin kevät, Jukka Poika, Kosmikud, Plutonium 74, Apulanta, Stam1na, Rhino Bucket, Paleface, Petri Nygård, Laura Närhi, Reckless Love, Raappana, The Mama King, MyGRAIN

2010 [muokkaa]

Kolmas Nainen, Ismo Alanko & Teho-osasto, Samuli Putro, Blake, Kiuas, Kuukoirat, Disco Ensemble, PMMP, Viikate, Sparzanza, Herra Ylppö & Ihmiset, Jarkko Martikainen, The Winyls, Jukka Poika & Sound Explosion Band, King Star, Eppu Normaali, Sonata Arctica, Metsatöll, Poisonblack, Chisu, Haloo Helsinki!, The Capital Beat, Waltari, Doom Unit

2009 [muokkaa]

D-A-D, Backyard Babies, Kotiteollisuus, Stam1na, Apulanta, Maija Vilkkumaa, Maj Karma, Happoradio, Cradle of Filth, Diablo, Kiuas, Egotrippi ja Amorphis

2008 [muokkaa]

Mustasch (Ruotsi), CMX, Kotiteollisuus, Poets of the Fall, YUP, Egotrippi, Mokoma, Viikate, Sturm und Drang, Jenni Vartiainen, Scandinavian Music Group, Remu & Hurriganes, Stella, Tuomari Nurmio, Eternal Erection, Los Bastardos Finlandeses, King Star, Kuukoirat

2007 [muokkaa]

Zen Café, Apulanta, PMMP, Negative, Maj Karma, Von Hertzen Brothers, Stam1na, Indica, Dave Lindholm, Lovex, Livin' Edge, Pelle Miljoona Trio, Marjo Leinonen, Pintandwefall, Kuukoirat, King Star

2006 [muokkaa]

Poets of the Fall, Mokoma, Uniklubi, Technicolour, 51koodia, Lapko, Bloodpit, Pelle Miljoona & Rockers, King Star

2005 [muokkaa]

Spiha, Käsityöläiset, Kuukoirat, King Star, Pop-Gun Quintet, Kauna, Unskinny, Softcore

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.