Kisällilaulu
Kisällilaulu on päivänpolitiikkaan ja ajankohtaisiin uutistapahtumiin humoristisesti kantaa ottava kansanomainen pilkkalaulu. Kisällilaulujen suosio oli Suomessa suurimmillaan 1950-luvulla ja 1960-luvun alkupuolella.
Työväenliikkeen pienehköt yhteislaulua harrastaneet ryhmät esittivät kisällilauluja työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen iltamissa sekä vaali- ja muissa tilaisuuksissa 1920-luvulta lähtien Ruotsista saatujen esikuvien mukaan. Kisälliryhmissä oli tavallisimmin 4−7 esiintyjää ja yksi ryhmän jäsen säesti laulut yleensä kitaralla tai harmonikalla.[1][2] Työväenliikkeen kummallakin lohkolla − sosialidemokraattisella ja kommunistisella − kehittyi oma kisällilauluperinteensä; jälkimmäinen otti runsaasti vaikutteita Neuvostoliitosta. Kukin lauluryhmä pyrki sepittämään esittämiensä laulujen sanat itse, mutta joitakin tekstejä tilattiin muilta sanoittajilta. Muiden muassa Reino Helismaa kirjoitti ohjelmanumeroita useille kisälliryhmille. Sävelminä käytettiin tuttuja kansanlauluja ja iskelmiä. Kisällilauluihin kuuluivat erottamattomana osana laulajien tarkoin suunnitellut liikkeet ja eleet esityksen aikana. [3] Laulut ja niihin kuulunut liikehdintä harjoiteltiin huolellisesti ennen niiden esittämistä ja uusia lauluja tehtiin aina, kun Suomessa tai maailmalla tapahtui jotakin merkittävää. Taitavasti laaditut ja esitetyt kisällilaulut olivat työväen iltamien vetonauloja ja vaikuttivat yleisöön tehokkaammin kuin palopuheet. Koska kisällilaulut olivat tiiviisti sidoksissa ilmestymisaikansa tapahtumiin, useimmat niistä ovat jääneet unohduksiin. [4]
Kisällilauluja esittäneitä, 1950- ja 1960-luvuilla toimineita lauluryhmiä olivat mm. taustaltaan kansandemokraattinen Hiilipojat sekä sosialidemokraattiset Kulosaaren Kisällittäret, Tapanilan Kisällit ja Valkeakosken Masit. Viimeksi mainitun ryhmän tunnetuin laulu lienee ollut Reino Helismaan erään kansanlaulun sävelmään kirjoittama Vihtori Torolainen. Sen aiheena oli V. J. Sukselaisen syrjäyttäminen Maalaisliiton puheenjohtajan paikalta ja Johannes Virolaisen valinta hänen seuraajakseen vuonna 1964. [5] Kisälliryhmien määrä oli suurimmillaan 1950-luvun alussa, jolloin niitä oli toiminnassa liki 700. Puolet lauluryhmistä toimi sosialidemokraattien ja toinen puoli kommunistien keskuudessa. [2]
Kisällilaulut syrjäytyivät nousevan vasemmistoradikalismin myötä syntyneiden protestilaulujen tieltä 1960-luvun puolivälin aikoihin. Samoihin vuosiin ajoittui myös iltamakulttuurin hiipuminen television yleistymisen myötä. Työväenmusiikkia tutkineen Pekka Gronowin mukaan kisällilaulut olivat jo 1960-luvun lopulla miltei kuollut musiikin laji useimpien lauluryhmien lopetettua esiintymisensä.[2]
Scandia-Musiikki julkaisi sosialidemokraattien piirissä sepitettyjä kisällilauluja sisältävän LP-levyn Kisällilauluja vuonna 1970.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Musiikki ja me (toim. Tapani Arvola, Gudrun Kämäräinen ja Brita Tapio). Helsinki: Musiikki Fazer, 1980. ISBN 951-757-068-6.
- Reino Helismaa − Jätkäpoika ja runoilija (toim. Jukka Pennanen ja Kyösti Mutkala). Porvoo: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19595-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tapio Lipponen. Kemut eetterissä: musiikin villitsijät vastaan vallitsijat ; tilastoja ja ajatuksia radiomusiikista. Sivu 164–165. Työväen musiikki-instituutti; 1983. ISBN 978-951-95603-2-8.
- ↑ a b c Pekka Gronow: Kisällilauluja-levyn esittelyteksti. Helsinki: Scandia-Musiikki, 1970.
- ↑ Musiikki ja me, 1980, s. 30.
- ↑ Reino Helismaa − Jätkäpoika ja runoilija, 1994, s. 257.
- ↑ Reino Helismaa − Jätkäpoika ja runoilija, 1994, s. 256−259.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- anonyymi: Hiilipojat (Lähde: Hiilipoikien esittely festivaaliesiintymisessä Ostrobotnialla 1977) Kansan Arkisto. Viitattu 10.2.2013. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
- Kulosaaren kisällittäret Helsingin osaston 50-vuotisjuhlissa 1956 (kuva) 1956. Posti- ja logistiikka-alan Unioni r.y: Helsingin Osasto. (suomeksi)