Kirliankuvaus
Kirliankuvaus on valokuvausmenetelmä, jolla kuvattavat kohteet saadaan näkymään erilaisina hehkuvina kuvioina. Menetelmä on nimetty neuvostoliittolaisen Semjon Kirlianin mukaan, joka vuonna 1939 keksi sattumalta, että valokuvauslevylle asetettu kohde jättää erikoisen jäljen, kun se altistetaan voimakkaalle sähkökentälle. Kirlian väitti oudon hohteen olevan merkki auran olemassaolosta. Kuva kuitenkin muodostuu koronapurkauksen seurauksena.
Historia ja kuvausmenetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirliankuvaus on nimetty neuvostoliittolaisen Semjon Kirlianin mukaan. Hän huomasi kätensä ja sähkölaitteen elektrodin välille syntyvän kipinöitä ja halusi tallentaa ilmiön filmille. Kirlianin kuvissa hänen kättään ympäröi selvä hehku.[1] Kirlian teki löytönsä vuonna 1939, mutta hän julkaisi tutkimustuloksensa vasta vuonna 1957.[2] Kuvat eivät kuitenkaan heti herättäneet kiinnostusta, mutta 1960- ja 1970-luvuilla kuvausmenetelmällä tehdyt kauniit kuvat saivat myös kansainvälistä huomiota.[1]
Kirlian ja hänen vaimonsa väittivät, että syntyvät kuvat elävistä objekteista olivat todiste elämänvoiman tai auran olemassaolosta.[2] Tähän viittasi eritoten se, että leikattaessa palanen pois vaikkapa kasvin lehdestä, heti tämän jälkeen otetuissa kuvissa se näkyi edelleen kokonaisena.
Kirliankuvaukseen voidaan käyttää monia erilaisia laitteita, mutta niissä kaikissa on sama periaate. Kuvauksessa elektrodin päälle asetetaan lasi ja sen päälle valokuvausfilmi. Kuvattava kohde laitetaan filmille ja sen päälle toinen elektrodi. Syntyneeseen piiriin päästetään virtaa, mistä seuraa paljain silminkin havaittava hohto. Filmin ylivalottumisen estämiseksi kirliankuvaus suoritetaan pimiössä tai joidenkin erityisten apulaitteiden avulla.[3]
Drexelin yliopiston tutkijat väittävät, että he eivät ole kyenneet toistamaan kyseistä ilmiötä silloin, kun kuvauksessa käytetty lasilevy on välillä vaihdettu. Tästä he ovat päätelleet, että haamukuvien synty johtuu mikroskooppisesta syöpymisestä, joka jättää kokonaisen lehden ääriviivat lasin pintaan. Heidän mukaansa myös pinnan kosteus ja paine saavat aikaan vaihtelua kuvien koossa, värissä ja muodossa. Myös elottomilla kohteilla, kuten kolikoilla on voitu havaita kirliankuvissa 'aura'.
Tieteellinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisin oletetaan että kuvat syntyvät korkeajännitteisten koronapurkausten seurauksena. Samantyyppisiä purkauksia voidaan nähdä muun muassa Van de Graaffin generaattorissa ja teslakäämissä. Koronapurkauksessa sähkökenttä tuottaa vapaita elektroneja, jotka puolestaan törmäävät kaasun läpi virratessaan kaasuatomeihin. Törmäyksessä vapautuu energiaa fotoneina, jotka aiheuttavat hohdon. Kirliankuvauksessa sähkökenttä on kuvattavan kohteen ympärillä.[3]
Fyysikot Arleen Watkins ja William Bickel havaitsivat tutkimuksissaan, että monet fysikaaliset tekijät vaikuttavat väitetyn ”auran” muotoon. Kuvan muoto vaihtelee muun muassa valokuvauspaperin laadun, virran suuruuden, valotusajan, kohteen kosteuden ja kaasun laadun mukaan.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ihmeellinen maailma: Kirliankuvaus
- Kirliankuvataidetta (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kirliankuva lehdestä
- Kirliankuvauslaitteita valmistava yritys (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Ohjeet kirliankameran tekemiseen (englanniksi)
- Kirliankuvauksen perusteet (englanniksi)
- James Randi: An Encyclopedia of Claims, Frauds, and Hoaxes of the Occult and Supernatural
