Kirkkotekstiili
Kirkkotekstiili eli paramentti on tekstiilituote, joka on sijoitettu kirkkotilaan tai jota käytetään jumalanpalveluksen yhteydessä.[1] Kirkkotekstiilit jaetaan yleisesti kolmeen osaan: liturgiset asut, ehtoollisen vietton käytetyt tekstiilit sekä alttarin ja saarnastuolin tai ambon koristeluun käytetyt tekstiilit.
Kirkollisilla tekstiileillä, parementeilla on kautta aikojen ollut tärkeä merkitys kristillisen jumalanpalveluksen arvon kohottajana ja kirkkojen kaunistuksena. Ne ovat jumalanpalvelusten viettoon, kirkon koristukseen ja pappien vaatetukseen liittyviä tekstiilejä, joilla on myös vertauskuvallinen merkitys.[2] Kirkkotekstiileissä noudatetaan kirkkovuoden mittaan kunkin ajankohdan liturgisia värejä ja käytetään asiaankuuluvia kristillisiä symboleja.[1]
Kirkkotekstiilejä on käytetty jo kirkon alkuaikoina, ja ne ovat pitkän kehityksen tulos. Kirkon historian alussa ei ollut mitään erityisiä kirkollisia asuja tai kirkkotekstiilejä. Antiikin arkivaatetukseen pohjautuvia liturgisia vaatteita alettiin käyttää 400-500-luvulla. Vähitellen jumalanpalveluksia viettävien henkilöiden pukeutumiseen alkoi tulla tehtävien mukaisia eroja.
Reformaatio ei katkaissut Ruotsissa ja Suomessa kirkkotekstiilien ja liturgisten asujen käyttöä, vaan lähinnä karsi erilaisten tekstiilien lukumäärää.[2] Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käytettäviä liturgisia tekstiilejä ovat muun muassa antependium eli alttarivaate ja saarnatuolin kirjaliina. Ehtoollisen vietossa ovat käytössä kalkkiliina (velum) ja korporaaliliina (corporale). Ehtoollisella käytettäviin tekstiileihin voi kuulua myös korporaalin säilytykotelo bursa sekä palla.[3]
Pappien vaatetukseen kuuluu alba, rökliini, messukasukka, stola ja kuorikaapu.[3]
Ortodosisissa kirkoissa käytetään myös kirkkotekstiilejä. Niiden kehitys, eri tekstiilien määrä ja käyttö eroavat merkittävästi läntisten kirkkojen perinteestä.[4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Hakusana Kirkolliset käsityöt, teoksessa Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 529. WSOY, 1958.
- ↑ a b Päikki Priha: Pyhä kaunistus Kirkkotekstiilit Suomen käsityön ystävien toiminnassa 1904-1950, s. 13, 14. Julkaisusarja A 11. Taideteollinen korkeakoulu, 1991. ISBN 951-9384-46-4.
- ↑ a b Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 69, 80. Kirkkohallitus Jumalanpalvelus ja musiikkitoiminta, 2009.
- ↑ Kirkkotekstiilit ortodoksi.net. Viitattu 30.9.2020.
- ↑ Liturgiset vaatteet ortodoksi.net. Viitattu 30.9.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Päikki Priha: Kirkkotekstiilit – katkeamaton perinne, muuttuva kuvamaailma (Arkistoitu – Internet Archive). Teoksesta Lempa, Nina (toim.): Kirkko kulttuurin kantajana. Julkaisija: Kirkkohallitus. Helsinki: Museovirasto, 2000. ISBN 951-789-048-6.
- Ulla Karsikas: Kirkkotekstiilit – taidetta vai taivaallisia tarvikkeita? Kirkkotekstiilien asema taiteen kentässä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2010. (PDF)