Kirkkopäivät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jyväskylän kirkkopäivien 2009 tunnus

Kirkkopäivät on evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma, joka järjestetään joka toinen vuosi touko-kesäkuussa eri paikkakunnilla. Tapahtumassa on yleensä satoja erilaisia tapahtumia ja se kokoaa 10 000–20 000 henkeä. Kirkkopäivien pääjärjestäjinä ovat Kirkkopalvelut ja paikalliset seurakunnat.

Kirkkopäivät kokoaa osanottajia kaikista kirkon piireistä ja ikäryhmistä - se ei ole minkään tietyn liikkeen tapahtuma. Päivät antavat läpileikkauksen siitä, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä pohdituttaa parhaillaan. Kulttuurilla on tärkeä osa tapahtumassa. Päivien osanottajista suurin osa on maallikoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän aktiivisia seurakuntalaisia tai osallistuvat kristillisten järjestöjen toimintaan. Kirkon työntekijät ja luottamushenkilöt ovat myös suuri ryhmä yleisöstä.

Päivien tapahtumat ovat keskusteluja, konsertteja, teatteriesityksiä, näyttelyitä, jumalanpalveluksia, rukoushetkiä, hiljaisuuden messuja, tietoiskuja, työpajoja, retkiä, klubeja jne. Lisäksi järjestöjen esittelytorit ovat yleensä laajoja.

Sisällysluettelo

Kirkkopäivät 2007 [muokkaa]

Kirkkopäivät 2007 pidettiin Turussa 24.-27. toukokuuta. Niiden teemana oli Pyhä yksinkertaisuus. Keskustelijoiden joukossa olivat mukana esimerkiksi A.W. Yrjänä, Ilkka ja Julia Kanerva, Suvi-Anne Siimes, Björn Wahlroos, Tommy Tabermann ja Maria Kaisa Aula. Piispa Gustav Björkstrand ja ohjaaja Jari Halonen tapasivat 20 vuotta Jumalan teatteri -episodin jälkeen. Vanhan suurtorin kirkkotorilla oli 60 näytteilleasettajaa.

Kirkkopäivät 2009 [muokkaa]

Vuoden 2009 kirkkopäivät pidettiin Jyväskylässä 21.-23.8. 2009 teemalla Onni täällä vaihtelee. Päivillä pidettävän Kirkon sosiaalifoorumin keskustelijoina olivat muun muassa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, toimitusjohtaja Asmo Kalpala ja kansanedustaja Tarja Filatov. Muiden keskustelutilaisuuksien puheenvuoroja pitivät muun muassa toimittaja Johanna Korhonen, Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen, päätoimittaja Pekka Mervola, toimittaja Minna Lindgren ja pastori Jaakko Heinimäki.

Kirkkopäivät 2011 [muokkaa]

Vuoden 2011 kirkkopäivät pidettiin Lahdessa 13.−15.5. Ohjelmassa oli muun muassa suurkonsertteja, joiden esiintyjinä olivat Jari Sillanpää, Lauluyhtye Enchant ja Lahden Gospelkuoro. Lisäksi yleisöä veti lahtelaisten oppilaitosten toteuttama muotinäytös ja Hillsong Londonin ensiesiintyminen Suomessa. [1]

Kirkkopäivät 2013 [muokkaa]

Kirkkopäivät pidetään Kuopiossa toukokuussa vuonna 2013. Kirkkopäivät saivat paljon valtakunnallista huomiota, kun Alavan kirkkoon suunniteltu Dancemessu peruttiin Alavan seurakuntaneuvoston päätöksellä. Dancemessun peruuttamisesta kertoivat mm. Helsingin Sanomat, Iltalehti, Yle ja usea paikallismedia STT:n välityksellä. [2]

Saksan kirkkopäivät [muokkaa]

Suomen kirkkopäiviin on otettu mallia Saksasta, jossa Kirchentage on tärkeä uskonnollinen ja yhteiskunnallinen tapahtuma.

Lähteet [muokkaa]

  1. Kirkon tiedotuskeskus: Kirkkopäivien vetonauloina huippukonsertit ja muotinäytös 15.5.2011. Viitattu 2.6.2011.
  2. Määritä nimeke! Kotimaa24.fi. 19.5.2011. Viitattu 2.6.2011.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirkkopäivät.