Kirjastot ovat palaessaankin kauniita
| Kirjastot ovat palaessaankin kauniita | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Kai Ekholm |
| Kieli | suomi |
| Kustantaja | BTJ Kustannus |
| Julkaistu | 2010 |
| Ulkoasu | nidottu |
| Sivumäärä | 168 |
| ISBN | 978-951-692-765-0 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kirjastot ovat palaessaankin kauniita on Kai Ekholmin vuonna 2010 ilmestynyt kirja, jossa hän kirjoittaa poleemisesti kirjan ja kirjastojen merkityksestä sähköisten viestimien aikakaudella ja kulttuuriperinnön säilyttämisestä.[1]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ekholmin mukaan nykykulttuurissa on päädytty kuvakeskeisen sähköisen informaation hajeeseen, jossa tuotetaan lisääntyvää hälyä ja kiirettä, joka on ajattelun ja harkinnan syöpä. Internet on virtsalta haiseva yleisen vessan seinä.[2] Verkon tieto on hajanaista ja epäluotettavaa.[3] Sen sijaan kirjasto on esimerkki asioista, joita ilman nykymuotoista yhteiskuntaa ei olisi.[4]
Kirjoja, kirjastoja, yhteistä muistia uhkaa rapautuminen. Useimpia kirjoja tuhoaa happamoituminen. Nykyaikainen painotekniikka on tuottanut historian surkeimpia ja lyhytikäisimpiä kirjoja. Muutamassa vuosikymmenessä kirja muuttuu jätepaperiksi. Kansalliskirjasto on poistanut 100 000 teosta julkisesta käytöstä, koska ne eivät kestä avaamisia.[4] Lampaannahalle kirjoitettua Domesday bookia ei uhkaa mikään. Sen sijaan kahdelle laserlevylle 1980-luvulla tallennettu Domesday Project olisi menetetty, ellei sitä olisi pelastettu ainoalla jäljelle jääneellä videolevyasemalla.[5] Vielä nykyäänkin kustantajat käyttävät surkeaa paperia.[3]
Internet on saanut ihmiset karttamaan vaivannäköä tiedon hakemisessa.[6] Verkkosivuista ja hakukoneista puhutaan tiedon kokoajina. Todellisuudessa kirjastot ovat olleet tiedon kokoajia 2000 vuotta ennen Googlea.[7] Internetin pinnallisuus on tarttunut myös lehtiin, ja tuloksena on lyhyitä silppukirjoituksia, joihin ei ole syytä palata toisen kerran. Ekholmin mukaan parin vuosikymmenen ajan on eletty teknisessä pöyhkeydessä ja itseriittoisuudessa.[8] Harkitsevan ajattelun ja arvopohjan sijasta vallalla on kiire, itsekkyys ja välinpitämättömyys toisista ihmisistä.[9] Verkkosivut, blogit, videopalvelut, sosiaalinen media ja televisio ovat korkeintaan kirjan itiöitä. Ne eivät edusta lukemista vaan selailua.[10] Lääkärikirjaa ei voi koota internetin käyttäjien omakohtaisista arveluista.[11]
Kirjallisuuden todellinen uhka on kuitenkin Ekholmin mukaan huono kirjallisuus. ”Huonoa ei kannattaisi edes painaa”.[12] Kustantajat haluavat myydä kirjoja, mutta lukijan ongelma on, että hän ei voi ostaa. Klassikkokirjailijoiden teokset ovat usein loppuunmyytyjä. Kirjojen myyntiaika lyhentynyt.[10] Kuluttajat sijoittavat kirjojen sijasta videopeleihin, taulutelevisioihin, kannettaviin musiikkisoittimiin ja muuhun ”hörhötykseen”. ”Useimmille lapsille ostetaan oma pc ja televisio, mutta ei kirjahyllyä. Minusta se on lastensuojelun asia.”[13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ekholm, Kai: Kirjastot ovat palaessaankin kauniita: Kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä. Helsinki: BTJ Finland Oy, 2010. ISBN 978-951-692-765-0.
- ↑ S. 9.
- ↑ a b S. 118.
- ↑ a b S. 11.
- ↑ S. 12.
- ↑ S. 14.
- ↑ S. 15.
- ↑ S. 111.
- ↑ S. 113.
- ↑ a b S. 115.
- ↑ S. 130–131.
- ↑ S. 104.
- ↑ S. 116.