Kirjaston henget
| Kirjaston henget | |
|---|---|
| Des bibliothèques pleines de fantômes | |
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Jacques Bonnet |
| Kieli | ranska |
| Genre | bibliofilia |
| Kustantaja | Denoël |
| Julkaistu | 2008 |
| Sivumäärä | 138 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Jyrki Kiiskinen |
| Kansitaiteilija | Markko Taina, päällyksen valokuva iStockphoto |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 2011 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 157 |
| ISBN | 978-951-31-4873-7 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kirjaston henget (ransk. Des bibliothèques pleines de fantômes) on Jacques Bonnet'n vuonna 2008 ilmestynyt teos rakkaudesta kirjoihin. Teoksen on suomentanut Jyrki Kiiskinen ja suomennoksen on julkaissut Tammi vuonna 2011.[1]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luku 1: Kymmeniätuhansia kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bonnet kirjoittaa rakastaneensa lukemista lapsuudesta asti. Kirjat antavat välineitä todellisuuden ymmärtämiseen. ”Syntyi kunnianhimo nauttia elämästä lukemalla kaikki kirjat.” Bonnet omistaa kymmenientuhansien niteiden kirjaston. Hän säilyttää kaiken lukemansa tai sen minkä aikoo lukea. Toisaalta kirjat ovat kalliita, vaikeita hankkia loppuunmyytyinä, pölyä kerääviä, muuttoa vaikeuttavia ja ennen kaikkea tilaa vieviä. Vähävaraisen keräilijän on vaikea hankkia asuntoa, joka on tarpeeksi tilava. Myöhemmin voi tarvita teosta, jota on lukiessa pitänyt keskinkertaisena. Täydellisen kokoelman etsiminen saa kirjaston laajenemaan tekijän, aiheen tai sarjan mukaan. Bonnet'n mielestä kaikkien kirjojen oleminen käden ulottuvilla luo mahdollisuuksia sisäiselle vapaudelle.[2]
Luku 2: Kirjahulluuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keräilyyn keskittyvät bibliofiilit murehtivat kokoelmansa täydellisyydestä. Sen sijaan lukijavimmainen kirjanystävä haluaa säilyttää ”menneisyytensä jäljet tai tulevaisuutensa toivot, ne kirjat jotka hän on lukenut tai jotka hän ehkä lukee uudelleen jonakin päivänä.”[3] Kirjasto on myös omistajansa kaksoisolento. Vähitellen kirjasto valtaa kaikki huoneen seinät, liittää itseensä muut huoneet ja karkottaa muun tieltään. Vaikuttavana tekijänä on uteliaisuus sekä järjestelmällisyys, joka saa lukemaan jostakin aiheesta kaiken kirjoitetun.[4]
Luku 3: Järjestää ja luokitella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjojen järjestäminen on loputon ongelma. Georges Perec on todennut, että käytännössä kaikki kirjastot järjestetään yhdistelemällä erilaisia luokitustapoja. ”Yksikään sääntö ei toimi, ellei siihen sisälly pakon tai omistajan subjektiivisen valinnan sanelemia poikkeuksia”, toteaa Bonnet. Luokittelun poikkeuksen on oltava riittävän johdonmukainen, jotta sen voi muistaa vielä pitkän ajan kuluttua.[5] Bonnet suosittelee kirjavia yhdistelytapoja ja suurpiirteisyyttä sääntöjen suhteen.[6]
Luku 4: Lukemisen käytäntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Oletteko lukenut ne kaikki?” Vastaaminen on Bonnet'lle monimutkaista. On kirjoja, jotka on lukenut ja unohtanut ja toisia joita on vain silmäillyt ja jotka muistaa. Kaikkia kirjoja omistaja on selaillut ja puntaroinut.[7] Kirja on tärkeää lukea sillä nopeudella, jonka se ansaitsee. Jotkut kirjat oppii tuntemaan selailemalla ja jotkut avautuvat vasta toisella tai kolmannella lukukerralla.[8] Kirjat ovat Bonnet'lle käyttöesineitä. ”Kirjan sivuille kirjoittaminen auttaa lukemaan, mutta myös painamaan tekstin muistiin, ja merkinnöistä on hyötyä myös kirjaa uudelleen lukiessa.” Vaikutuksen tehnyt kohta säilyy näkömuistissa pitkään. Kirjasto on muistin jatke, siitä kaukana oleminen saa Bonnet'n tuntemaan itsensä vammautuneeksi.[9]
Luku 5: Mistä ne ovat peräisin?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Järjestelmällisyyteni juontuu tavastani ottaa aina itse selvää asioista ja tonkia kaikkea mikä tuntuu tärkeältä, niin kuin itseoppineet ihmiset tekevät.” Esimerkiksi yksittäisestä kirjailijasta voi siirtyä tutkimaan hänen kirjallisuusperinnettään.[10] Toiset lukijat voivat suositella uusia nimiä ja laatia listoja. Taitavat kirjallisuusarvostelijat voivat näyttää teoksen uudessa valossa myös asiaa entuudestaan tunteville.[11]
Luku 6: Kuvien lukemisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”taiteilijoilla on yhtä paljon ymmärtämystä elämästä ja syvimmistä tunteistaan kuin kirjailijoilla”. Bonnet säilyttää taidekirjojen kokoelmaansa työhuoneessaan, missä ne antavat kuvallista viihdykettä. Jo taiteilijan nimessä ovat mukana hänen teoksensa.[12] Taidekirjojen keräämisessä on ongelmana se, että ne maksavat yleensä kolme tai neljä kertaa enemmän kuin tavalliset kirjat ja niistä otetaan harvoin uusintapainoksia. Jotta kuvista voi nauttia, niitä on opeteltava lukemaan. Tärkeää ei ole lopullinen tulkinta vaan mahdollisuus ottaa teos haltuun. Taidehistorioitsijat osaavat avata taiteen menneisyyttä. Omat tunteet tulevat paremmin ymmärrettäviksi oppineiden kommenttien ansiosta.[13]
Luku 8: Maailma käden ulottuvilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjojen kautta pääsee tutkimaan erilaisia paikkoja ja aikoja. Kirjasto on ajan ja tilan tiivistymä. Se antaa voiman ja hallinnan tunteen ja muistuttaa erehtyväisyydestä.[14] Kirjojen välissä on kätevää säilyttää lehtileikkeitä aiheittain lajiteltuna. Lukuisat hakuteokset ovat tärkeitä, jotta niitä voi vertailla.[15] Nykyaikaiseen kirjastoon kuuluvat myös elokuva- ja musiikkiosastot.[16] Kun kirjasto yhdistyy internetiin, omistaja on kuin Nautiluksen kapteeni: hyllyjen keskellä on kuin kohdussa, tietokoneella voi ikään kuin ohjailla nivelikästä, monitaitoista kättä ulkopuolisessa avaruudessa.[17]
Luku 9: Kirjahyllyn aaveet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lainatut kirjat ovat kadonneita kirjoja, joten kirjat kannattaa pikemminkin lahjoittaa.[18]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pikkarainen, Juha: Jacques Bonnetin Kirjaston henget on rakkaudenylistys kirjoille Yle Uutiset. 17.1.2012. Yle Lappi. Viitattu 30.6.2012.
- ↑ Bonnet 2011, s. 16–18, 20–22.
- ↑ Bonnet 2011, s. 33.
- ↑ Bonnet 2011, s. 34–36.
- ↑ Bonnet 2011, s. 40–41.
- ↑ Bonnet 2011, s. 46.
- ↑ Bonnet 2011, s. 55.
- ↑ Bonnet 2011, s. 57.
- ↑ Bonnet 2011, s. 65.
- ↑ Bonnet 2011, s. 69.
- ↑ Bonnet 2011, s. 73, 75, 76.
- ↑ Bonnet 2011, s. 81.
- ↑ Bonnet 2011, s. 81–85.
- ↑ Bonnet 2011, s. 113.
- ↑ Bonnet 2011, s. 120.
- ↑ Bonnet 2011, s. 116.
- ↑ Bonnet 2011, s. 125.
- ↑ Bonnet 2011, s. 128.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Raija Hakala: Paratiisi on kirjasto. Pohjolan sanomat 5.9.2011.
- Jarmo Papinniemi: Tiedän tietoni pienuuden[vanhentunut linkki]. Parnasso.fi 2.4.2012.