Kirjallisuusterapia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirjallisuusterapia eli sanataideterapia on ekspressiivisiin taideterapioihin eli itseilmaisuun perustuviin terapiohin kuuluva terapiamuoto, jossa käytetään valmista kirjallista aineistoa tai itse tuotettua tekstiä.Kirjallisuusterapiaa harjoitetaan yleensä ohjatuissa ryhmissä ja myös yksityisterapiassa, jossa sitä käytetään psykoterapian lisänä. Terapeuttisuus ryhmässä perustuu läsnäolijoiden väliseen vuorovaikutukseen, jossa jäsenten kirjoituksista annettu ja saatu palaute on keskeistä. Kirjallisuusterapiassa ei kiinnitetä huomiota kielellisiin eikä kirjallisen ilmaisun ongelmiin.

Työskentelyn pohjaksi voidaan käyttää kirjoja, lehtiä, äänitteitä, valokuvia, videoita tai elokuvia.

Laajasti katsoen päiväkirjan kirjoittaminen on myös kirjallisuusterapiaa. Ryhmissä voidaan käyttää ohjattua eli strukturoitua päiväkirjan kirjoittamista. Nykyään internet mahdollistaa myös vuorovaikutuksellisen päiväkirjan kirjoittamisen esimerkiksi blogien muodossa.

Kirjallisuusterapian historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanan parantava voima on tunnettu ihmiskunnan historiassa kaikissa kulttuureissa niin kauan kun ihminen on ilmaissut itseään sanallisesti.

Nykyaikaisen kirjallisuusterapian juuret ovat Yhdysvalloissa. Ensimmäisen maailmansodan sotaveteraaneille järjestettiin lukemista ja toimintaa alettiin kutsua biblioterapiaksi (bibliotherapy).Myöhemmin yleistyi nimitys ''runoterapia (poetry therapy), jonka merkitys on laajempi kuin pelkkä runojen lukeminen.

Ensimmäiset alan julkaisut ovat ilmestyneet Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Farmaseutti, asianajaja ja runoilija Eli Greifer avasi 1930-luvulla New Yorkissa "Parantavan runon gallerian". Vuonna 1959 Eli Greifer ja psykiatri Jack J. Leedy alkoivat pitää runoterapiaryhmää yhdysvaltalaisessa psykiatrian klinikassa. Jack J. Leedy perusti vuonna 1969 runoterapiayhdistyksen.

Kirjallisuusterapia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kirjallisuusterapiaa on harjoitettu aluksi runoterapian muodossa kliinisellä puolella mielenterveyspotilaiden hoidon yhteydessä. Toiminta on alkanut 1970-luvulla. Vähitellen kirjallisuus- ja kirjoittamisterapian käyttö levisi muillekin alueille, kuten oppilaitoksiin ja kirjastoihin.

Vuonna 1981 perustettiin ensimmäisenä alan eurooppalaisena yhdistyksenä Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry - Föreningen för Biblioterapi i Finland. Yhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Kirjallisuusterapia-lehteä.

Kirjallisuusterapian teoriataustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuusterapialla ei ole yhtä ainoata taustateoriaa. Kirjallisuusterapiassa voidaan soveltaa useita eri taustateorioita. Tärkeimmät kirjallisuusterapian psykologisista taustateorioista ovat psykoanalyyttinen teoria sekä Gestalt-teoria ja Gestalt-terapia. Muita käyttökelpoisia teorioita ovat jungilainen ja adlerilainen teoria. Nykyään kirjallisuus- ja kirjoittamisterapiaa on ajateltu myös refleksiivisyyden näkökulmasta.

Psykoanalyysin oppi-isä Sigmund Freud ei pitänyt runoutta terapiana. Freudin mielestä taiteen tekemisen taustalla on usein neuroosi {Mazza, 2003,9). Kuitenkin Freudin psykoanalyyttisellä teorialla on yhteys kirjallisuusterapiaan, sillä kummassakin käytetään hyväksi esitietoista ja tiedostamatonta materiaalia. Sekä psykoanalyysissa että kirjallisuusterapiassa on tarkoituksena tutkia tunteita ja käyttää sanoja tunteiden ilmaisuun. Symboleilla on tärkeä merkitys sekä psykoanalyysissa että kirjallisuusterapiassa.(Mazza 2003,9)

Gestalt-teoria ja -terapia ovat useiden taideterapiamutojen taustalla. Gestalt-terapia pohjautuu fenomenologia-nimiseen filosofiseen suuntaukseen sekä eksistentiaalipsykologiaan. Fenomenologiassa korostetaan välitöntä kokemusta. Tarkoituksena on ymmärtää ja kuvata kokemusta sanallisesti tulkitsemista välttäen.

Sveitsiläisellä psykiatrilla C.G. Jungilla oli erilainen näkemys kuin Freudilla runouden merkityksestä. Jung korosti runon merkitystä ja sanomaa. Jungin mielestä symboleilla on paljastava merkitys eikä runon psykologinen analyysi ole tärkeää.(Mazza, 2003,9)

Itävaltalaisen psykoanalyytikon Alfred Adlerin mukaan ihmiset luovat ihmissuhteensa symbolien ja kielen kautta. Adlerin mukaan ihmisiä motivoivat enemmän tulevaisuuden odotukset kuin menneet kokemukset. Ihmiset kehittävät elämästään "tarinoita" ja "kuvitelmia", jotka saattavat olla hyödyllisiä, vaikka ne on hylättävä realiteettien niin vaatiessa.(Mazza 2003,10)

Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapiaa voidaan tarkastella myös refleksiivisyyden kautta. Kirjallisuusterapeuttiseen prosessiin osallistujat reflektoivat tunteitaan ja ajatuksiaan eli niin sanotusti "katsovat peiliin". Refleksiivisyys tarkoittaa vielä syvällisempää prosessia, jossa osallistuja pohtii minuuttaan ja sitä, mitkä henkilökohtaiset taustatekijät ovat vaikuttamassa siihen, mitä hän ajattelee ja tuntee.

Kirjallisuusterapian käyttömahdollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapiaa voidaan käyttää kliinisessä työssä terveydenhuollossa sekä mielenterveystyössä. Erityisesti ennalta ehkäisevässä mielenterveystyössä voidaan myös käyttää kirjallisuusterapiaa.

Erilaisten ryhmien kuntoutuksessa, kuten päihderiippuvien kuntoutuksessa voidaan käyttää kirjallisuusterapiaa. Eräs esimerkki erityisryhmistä, jotka hyötyvät kirjallisuusterapiasta, on kielihäiriöiset lapset. Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapia soveltuu käytettäväksi kaikissa ikäryhmissä.Esimerkkeinä mainittakoon lapset ja nuoret kouluissa, aikuiset kasvuryhmissä sekä vanhukset vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa. Kirjallisuusterapeuttisiin kasvuryhmiin voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa lisätä itsetuntemustaan sekä oppia tiedostamaan tunteensa ja vaikuttimensa.

Kirjallisuusterapian tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuusterapiaryhmässä tapahtuva kirjoittaminen antaa mahdollisuuden tunteiden ilmaisuun. Kirjoittaminen auttaa myös jäsentämään kaoottisia ajatuksia. Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapia auttaa ottamaan etäisyyttä hankaliin asioihin. Löytämällä uusia kielikuvia kirjoittaja voi saada oivalluksia.

Kirjallisuusterapeuttinen ryhmässä kirjoittaminen luo keskinäistä luottamusta ja yhteisyyden tunnetta. Luottamuksen ilmapiirissä ryhmän jäsenet uskaltavat jakaa salaisetkin muistonsa ja fantasiansa. Ryhmään osallistuja voi havaita, että muillakin saattaa olla samanlaisia ajatuksia ja fantasioita. Palaute ja ajatusten jakaminen ryhmän jäsenten kesken on sosiaalista vuorovaikutusta, joka luo yhteisyyden tunteen.

Kirjoittaminen herättää muistot. Kirjoittaminen ryhmässä auttaa ilmaisemaan tuskallisiakin muistoja hallittavissa olevassa muodossa. Ryhmän toisten jäsenten osoittama empatia on ryhmän jäsenyyden parhainta antia.

Hyvistä, positiivisista muistoista kirjoittaminen saa osallistujan huomaamaan, että hänellä on paljon hyviäkin muistoja. Tämä saa hänet luottamaan siihen, että hyviä muistoja voi olla vastaisuudessakin.

Kirjoittaminen ryhmässä auttaa kehittämän keskittymiskykyä ja ajantajua. Kirjallisuusterapiaryhmässä palautteen antaminen ja saaminen auttaa tiedostamaan itsensä suhteessa toisiin sekä myös välittömään ympäristöön. Muiden jäsenten antama tuki ja rohkaisu vahvistaa itsetuntoa.

Kirjallisuusterapian tavoite ei varsinaisesti ole kirjoitustaidon harjaannuttaminen. Kuitenkin palautteen saaminen kirjoituksista kehittää ilmaisutaitoa. Ryhmässä osallistuja voi löytää hänelle itselleen täysin uusia kirjoittamisen ja itseilmaisun tapoja.

Kirjallisuusterapian ryhmäprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuusterapiaryhmän työskentely voi olla käsiteltävien aihepiiriensä osalta monenlaista. Työskentelystä muodostuu vuorovaikutuksellinen prosessi. Prosessissa on kolme vaikuttavaa elementtiä: Työskentelyn pohjana oleva aihe, koulutettu ohjaaja sekä ryhmän jäsenet.

Perinteisessä lukemisterapiassa osallistujat lukevat itse tai heille luetaan valmiita tekstejä. Kirjoittamisterapiassa osallistujat kirjoittavat itse tekstejä. Kirjoittamisen ja keskustelun pohjana voi olla kirjallisuudesta valittu runo tai teksti. Runojen valinnan tekee joko ohjaaja tai ryhmän jäsenet itse. Kirjoittamisterapiassa kirjoittamisen aihe voidaan saada myös valokuvista, esineistä, filmeistä ja videoista.

Jos kyse on ensimmäistä kertaa kokoontuvasta ryhmästä, on lämmittely- ja tutustumisvaihe aluksi paikallaan. Tässä on monenlaisia mahdollisuuksia: kukin osallistuja voi valita itselleen mieluisan kuvan kuvakorttien joukosta tai muodostaa oman nimensä kirjaimista sanoja. Näistä keskustellaan yhdessä.

Kirjallisuusterapeuttisen ryhmäprosessin vaiheet voivat olla seuraavanlaisia:

  • Ensin tutustutaan lähdemateriaaliin.
  • Lähdemateriaali laitetaan hetkeksi syrjään ja keskitytään ajattelemaan, mitä materiaali tuo mieleen ja mitä muistoja se herättää.
  • Osallistujat kirjoittavat mieleen nousseista ajatuksista, tunteista ja muistoista. Vaihtoehtoisesti näistä pelkästään keskustellaan.
  • Kukin kirjallisuusterapiaryhmään osallistuja esittää vuorollaan omat ajatuksensa. Ohjaaja ja toiset ryhmän jäsenet antavat esittäjälle palautetta. Tärkeää on, että palaute on empaattista ja kannustavaa.
  • Lopuksi ryhmän jäsenet ja ohjaaja voivat keskustella siitä, miten vuorovaikutusprosessi sujui. Ohjaaja esittää lopuksi loppuyhteenvedon.

Kaiken kirjallisuusterapeuttisen toiminnan on noudatettava samoja eettisiä periaatteita, joihin psykoterapian ja psykologian ammattilaiset ovat sitoutuneet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arleen McCarty Hynes & Mary Hynes-Berry: Biblio/Poetry Therapy. The Interactive Process: A Handbook. St.Cloud: North Star Press of St. Cloud 1994.
  • Gillie Bolton: The Therapeutic Potential of Creative Writing. Writing Myself. London: Jessica Kingsley Publishers 1999.
  • Celia Hunt & Fiona Sampson(eds): The Self on the Page. Theory and Practice of Creative Writing in Personal Development.London: Jessica Kingsley Publishers 1998.
  • Celia Hunt & Fiona Sampson: Writing. Self and reflexivity. New York: Palgrave Macmillan 2006.
  • Nicholas Mazza: Poetry Therapy. Theory and Practice. New York: Brunner-Routledge 2003.
  • Natalie Goldberg: Avoin mieli (suom. Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen). Kansanvalistusseura 2004.
  • Natalie Goldberg: Luihin ja ytimiin (suom. Niina Hakalahti ja Jyrki Tuulari). Kansanvalistusseura 2004.
  • Juhani Ihanus (toim.): Koskettavat tarinat -Johdantoa kirjallisuusterapiaan. BTJ Kirjastopalvelu 2002.
  • Juhani Ihanus (red.): Att tiga eller att tala. Litteraturterapi - ett sätt att växa. Föreningen för biblioterapi i Finland & BTJ Kirjastopalvelu 2004.
  • Juhani Ihanus (toim.) Sanat että hoitaisimme. Terapeuttinen kirjoittaminen. Duodecim 2009.
  • Juhani Ihanus: Vapauttava kieli (BTJ Kustannus, 2010)
  • Silja Mäki - Terhikki Linnainmaa (toim.): Hoivasanat -kirjallisuusterapiaopas. Duodecim 2008. (julk. aiemin nimellä Hoitavat sanat)
  • Silja Mäki - Pirjo Arvola (toim.): Satu kantaa lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 1. Duodecim 2009.
  • Silja Mäki - Pirjo Arvola (toim.): Tarina tukee lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 2. Duodecim 2009.
  • Deborah Philips, Liz Linington & Debra Penman: Writing Well. Creative Writing and Mental Health. London: Jessica Kingsley Publishers 1999.
  • James W. Pennebaker: Opening Up: The Healing Power of Expressing Emotion. NY: Guilford Press 1997.
  • James W. Pennebaker: Writing to Heal: A Guided Journal for Recovering from Trauma and Emotional Upheaval. Oakland, CA: New Harbi 2004.