Kinkomaa
Wikipedia
Kinkomaa on Muurameen Kinkomaan sairaalan ympärille, Päijänteen läheisyyteen syntynyt asuinalue, joka laajenee edelleen. Muuramen keskustasta Kinkomaalle on matkaa kahdeksan kilometriä, Jyväskylän keskustasta 12 kilometriä. Kinkomaan asukasluku on n. 1000[1].
Jyväskylästä on Kinkomaalle erinomaiset linja-autoyhteydet, päivittäisiä linja-autovuoroja on myös Muuramen keskustan ja Kinkomaan välillä. Kinkomaalla on pieni elintarvikekioski ja kahvio sairaalan yhteydessä sekä pieniä palvelualan yrittäjiä, mm. kampaaja. Asuinalueen palveluvarustukseen kuuluvat myös koulu ja sen yhteydessä olevat hyvät liikuntatilat, sekä päiväkoti.
Kinkomaa sijaitsee Jyväskylän kahden kaupunginosan, Keljonkankaan ja Säynätsalon välissä, minkä seurauksena tie Muuramen kirkonkylälle kulkee Jyväskylän alueen kautta. Osin tämän vuoksi teki Säynätsalon työväenyhdistys vuonna 2007 Suomen valtioneuvostolle kinkomaalaisia suututtaneen aloitteen kylän liittämiseksi Jyväskylään. Liitoksesta oli keskusteltu aiemmin jo Säynätsalon vuoden 1993 alussa tapahtuneen kuntaliitoksen yhteydessä.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kinkomaa - vireä kylä Päijänteen rannalla 24.1.2008. Muuramen kunta. Viitattu 24.1.2008.

