Kiinan kansanpankki

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kiinan keskuspankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiinan keskuspankin pääkonttori Pekingissä

Kiinan keskuspankkia nimitetään Kiinan kansanpankiksi (Zhōngguó Rénmín Yínháng, engl. People's Bank of China, lyhenne PBC tai PBOC). Sen massiivinen betonista ja lasista rakennettu pääkonttori sijaitsee Pekingissä muutaman kilometrin päässä Kielletystä kaupungista ja Taivaallisen rauhan aukiosta.

Kiinan kansanpankki perustettiin 1. joulukuuta 1948. Alun perin sen pääkonttori sijaitsi Hebein maakunnassa, josta se muutti Pekingiin 1949. Kiinan kansanpankki oli vuoteen 1978 Kiinan ainoa pankki, ja se vastasi myös liikepankeille kuuluvista tehtävistä. Vuonna 1980 kaupallisen pankin ominaisuudet erotettiin Kiinan kansanpankista, jolloin ne jaettiin neljälle itsenäiselle mutta valtion omistamalle pankille, jonka jälkeen 1983 Kiinan kansanpankki julistettiin keskuspankiksi.

Kiinan kansanpankin pääjohtaja on Zhou Xiaochuan. Pääjohtajan nimittää tai poistaa virasta Kiinan presidentti. Kiinan keskuspankilla on yli 2 000 alueellista konttoria, jotka toimivat sen alaisina ja valvovat oman alueensa kaupallisten pankkien toimintaa.

Kiinan keskuspankilla on maailman suurin valuuttavaranto. Sen valuuttavarannon arvo oli 2 800 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoden 2010 lopussa.[1] Keskuspankki ei kuitenkaan julkaise tietoja mikä sen dollareiden osuus on valuuttavarannosta, mutta yleisesti sen on arvioitu olevan n. 80 %. Kiinan keskuspankin on hyväksytettävä rahapolitiikkansa päätökset maansa hallituksella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Evli Pankin asiakaslehti 1/2007, s. 44–46

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kiinan valtava valuuttavaranto paisui viidenneksen YLE Uutiset. 12.1.2011. Viitattu 13.1.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]