Kihomato

Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Sukkulamadot Nemata
Luokka:	Secernentea
Lahko:	Ascaridida
Heimo:	Oxyuridae
Suku:	Enterobius
Laji:	vermicularis

Kaksiosainen nimi

Enterobius vermicularis
Linnaeus, 1758

Kihomato (Enterobius vermicularis) on ihmisen suolistossa elävä sukkulamatoihin kuuluva loinen, joka on noin 5–12 mm pitkä ja 1 mm paksu. Kihomato käyttää ravintonaan suoliston ravinteita, erityisesti glukoosia. Tieteellisen nimen enterobius on latinaa ja tarkoittaa ’suolistossa elävää’, vermiculus ’pikkumatoa’.

Yleistieto [muokkaa]

Kihomatotartunnan yleisimmät oireet ovat kutina ja kiemurtelun tunne peräaukon ympärillä, mikä johtuu naaraskihomatojen liikkeistä niiden vaeltaessa paksusuolesta kohti peräsuolta ja edelleen peräaukon läpi munimaan peräaukon ympäristöön. Myös tahman peittämät munat aiheuttavat kutinaa. Kutinan voi katsoa olevan tarkoituksellista, koska uusi sukupolvi pääsee ruoansulatusjärjestelmään juuri tällä keinoin: ihminen raapii itseään unissaan ja munia joutuu kynsien alle. Myöhemmin munat päätyvät sormista suuhun ja edelleen suolistoon. Munat voivat siirtyä käsiin myös käytettyjen alusvaatteiden tai vuodevaatteiden kautta. Ruoansulatuselimistössä munista kehittyy toukkia, jotka saavuttavat sukukypsyyden noin 4–6 viikon ikäisinä, jolloin naaraat alkavat munia. Madot tapaavat munia silloin, kun kantajan ruumiinlämpö laskee eli useimmiten illalla ja yöllä ihmisen nukkuessa. Munimisen jälkeen naarasmato kuolee.

Säilyvyys [muokkaa]

Munat voivat säilyä elinkelpoisina viikkoja vuodevaatteissa, huonepölyssä ja kodin pinnoilla, joten puhtaus ja etenkin käsien hygienia ovat ehdottoman tärkeitä kihomatotartunnan hoidon ja ehkäisyn kannalta. Tartunta ei kuitenkaan ole välttämättä seuraus huonosta henkilökohtaisesta hygieniasta. Ihmiseen tarttuvia kihomatoja esiintyy ainoastaan ihmisillä, eikä niitä vastoin yleisiä harhaluuloja saa esimerkiksi mullasta tai vesijohtovedestä. Kihomadot ovat yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla.

Tartunnan varmistus ja hävitys [muokkaa]

Kihomatotartunta voidaan varmistaa etsimällä matoja peräaukolta henkilön asetuttua nukkumaan tai tutkimalla ulosteen pintaa. Tarvittaessa kihomatojen olemassaolo voidaan tarkastaa laboratorionäytteellä.

Kihomadot hävitetään lääkekuurilla. Lääkehoidon lisäksi on tärkeää varmistua siitä, ettei samassa taloudessa asuvilla tai esimerkiksi lasten ystävillä ole matotartuntaa. Hoidon alettua käytössä olleet lakanat ja vuodevaatteet pestään mahdollisten munien hävittämiseksi. Lapsiperheissä voi olla syytä puhdistaa myös lelut. Alushousujen päivittäinen vaihto on myös yleinen keino estää uutta tartuntaa. Kihomatojen munat voidaan hävittää tekstiileistä ja esineistä joko kuuma- tai pakastuskäsittelyllä. Sormin syömistä ja glukoosipitoista ravintoa on hyvä välttää kuurin aikana. Kihomatolääkkeinä käytetään ainakin pyrviiniembonaattia ja mebendatsolia.