Tampereen yliopiston kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö on yksi Tampereen yliopiston yhdeksästä tieteenalayksiköstä. Se muodostettiin Tampereen yliopiston hallituksen päätöksellä 18. lokakuuta 2010, ja se koostuu entisestä kieli- ja käännöstieteiden laitoksesta sekä taideaineiden laitoksen kahdesta oppiaineesta, Suomen kirjallisuudesta ja yleisestä kirjallisuustieteestä. Yksikkö aloitti toimintansa 1. marraskuuta 2011, ja sen johtajana toimii Jukka Havu.
Sisällysluettelo |
Tutkinto-ohjelmat [muokkaa]
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä toimii seitsemän tutkinto-ohjelmaa, joista kuusi keskittyy kieliin ja yksi kirjallisuustieteeseen.[1]
Kaikki tutkinto-ohjelmat kuuluvat humanistiselle koulutusalalle, joten niissä voidaan suorittaa humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot.[2] Kaikissa tutkinto-ohjelmissa suoritetaan ensin laaja-alainen kandidaattiohjelma, minkä jälkeen suoritetaan maisterintutkinto kapeampialaisissa maisteriopinnoissa. Jatkotutkintoina voidaan suorittaa filosofian lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot kahdessa tohtoriohjelmassa, jotka ovat kielten tohtoriohjelma ja kirjallisuustieteen tohtoriohjelma.[3]
Tutkinto-ohjelmien alaiset kandidaattiohjelmat ja maisteriopinnot [muokkaa]
| Tutkinto-ohjelma | Kandidaattiohjelma | Maisteriopinnot |
|---|---|---|
| englannin kieli, kirjallisuus ja kääntäminen | englannin kieli, kirjallisuus ja kääntäminen | englannin kieli ja kirjallisuus |
| monikielinen viestintä ja käännöstiede | ||
| kirjallisuustiede | kirjallisuustiede | Suomen kirjallisuus |
| kertomus- ja tekstiteoria | ||
| pohjoismaiset kielet | pohjoismaiset kielet | pohjoismaiset kielet |
| monikielinen viestintä ja käännöstiede | ||
| ranskan kieli | ranskan kieli | ranskan kieli |
| monikielinen viestintä ja käännöstiede | ||
| saksan kieli, kulttuuri ja kääntäminen | saksan kieli, kulttuuri ja kääntäminen | saksan kieli ja kulttuuri |
| monikielinen viestintä ja käännöstiede | ||
| suomen kieli | suomen kieli | suomen kieli |
| venäjän kieli, kulttuuri ja kääntäminen | venäjän kieli, kulttuuri ja kääntäminen | venäjän kieli ja kulttuuri |
| monikielinen viestintä ja käännöstiede |
Valinnaiset opinnot [muokkaa]
Tutkinto-ohjelmien lisäksi yksikössä on opintokokonaisuuksia, joita voi suorittaa ainoastaan valinnaisina opintoina:[4]
- espanjan kieli
- fonetiikka
- ruotsi kääntäjän työkielenä
- Russian Studies
- suomen kieli ja kulttuuri
- suomi toisena ja vieraana kielenä -opettajan opinnot
- teknisen viestinnän erikoistumisopinnot
- tšekin kieli
- viron kieli ja virolainen kulttuuri
- yleinen kielitiede
- yleinen käännöstiede
Lähteet [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ http://www.uta.fi/ltl/opiskelu/tutkinto-ohjelmat/index.html Tutkinto-ohjelmat
- ↑ http://www.uta.fi/ltl/opiskelu/tutkinnot.html Tutkinnot
- ↑ http://www.uta.fi/ltl/tohtoriopinnot/index.html Tohtoriohjelmat
- ↑ http://www.uta.fi/ltl/opiskelu/lahtotasokeet.html Valinnaiset opinnot
Sivulta puuttuu